Joskus äänikirja vain on painettua kirjaa parempi

  




Tänään vietetään maailman ääneen lukemisen päivää. Tarkoituksena on muistuttaa, että kaikilla on oikeus tarinoihin vaikka itse ei syystä tai toisesta kykenisi itse lukemaan.

Kirjat ovat lukijoille rakkaita, paitsi niiden tarinoiden vuoksi, mutta ainakin osittain myös ihan esineinä. Niiden tuoksu ja paperin tuntu sormia vasten ovat jollain tapaa rauhoittavia ja jokainen varmasti huomaa kirjan lukemisen edut vaikka tietokoneen ruudun tuijottamiseen nähden.

Tarina tulee kuitenkin ykkösenä ja väitän, että niiden nauttimiseen on olemassa enemmän kuin yksi tapa. Äänikirjan kuuntelu on eräänlaista jatkumoa äidin tai isän lukemille iltasaduille. Ennen kirjapainon yleistymistä tarinoita kerrottiin toisilleen myös aikuisten kesken ja hyvin kauas historiaan mentäessä tarinoiden kertominen leirinuotioilla ja mökeissä oli tavallisempaa kuin kirjojen lukeminen. Tarinat ovat yhtä vanhoja kuin kulttuurimme ja kielemme ja olisi absurdia sanoa, että nyt painettu teksti olisi se ainoa oikea tapa nauttia niistä.



Äänikirjat tarjoavat nykyaikaisen version leirinuotiotarinasta. Niitä voi jäädä intensiivisesti kuuntelemaan tai niitä voi käyttää nykymenoon sopivasti muita hommia tehdessä. Itse esimerkiksi pelaan, äänikirjoja kuunnellessa, usein jotain yksinkertaista peliä tai piirrän, jotta keskittyisin kirjaan paremmin. Moni siivoaa tai lenkkeilee niiden kanssa ja äänikirjasta muodostuu täydellinen multitasking-työkalu kiireisille ihmisille. Tämä ei mielestäni vähennä kirjan tai tarinan arvoa. Olihan yhtälailla myös kirjapainon yksi tehtävä tuoda tarinat mahdollisimman helposti ihmisten lähelle.


Esimerkkejä tarinoista, joissa äänikirja vie voiton on useita, mutta koetan nyt listata muutaman henkilökohtaisen suosikkini:


Ensimmäisenä tulee mieleen Stephen Kingin Musta Torni-sarja. Sen tarina kuulostaa aivan, kuin jonkun vanhan kokeneen kulkijan tulisi lausua sitä pimeässä huoneessa muutamalle kuulijalle. King itse jopa suositteli Mustat Tornit nautittavaksi nimenomaan äänikirjan muodossa ja edesmennyt Frank Muller teki uskottaman hienoa työtä niitä lukiessa.

Koomikot kuten Billy Crystal, George Carlin, Jim Gaffigan tai Mindy Kaling ovat kirjoittaneet kirjoja, joiden äänikirjat nämä ovat itse lukeneet. Jotta et joutuisi kuvittelemaan näiden ihmisten ulosantia, niin olisi ehkä helpompaa valita se äänikirja. Aivan eri kokemus.

Muutkin omasta elämästään kertovat kirjailijat, jotka itse lukevat kirjansa, ovat herkullista kuunneltavaa. Erityisesti David Sedaris tulee tässä kohtaa mieleen. Olen yrittänyt myös lukea Sedarista, mutta tämän persoonallinen ääni pyrkii jatkuvasti tekstinkin läpi tunkeutumaan päähäni ja olen huomannut, että on vain helpompi etsiä se äänikirja samantien käsiinsä.

Pitkät klassikot ovat usein loistavia lukukokemuksia, mutta samalla hyvin rankkoja sellaisia. Äänikirja antaa silmillesi aikaa levähtää välillä ja voit helposti rytmittää kuutelusi vaikka tuntiin päivässä. Näin pisimmimmätkin klassikot tulevat "luetuksi" melko nopeasti. Loppupeleistä kuunnellun ja luetun välisessä tarinan nauttimisessa ei ole kovinkaan paljon eroa. Itse en usein edes muista olenko lukenut vai kuunnellut jonkin kirjan koska tarina näyttäytyy aivan samanlaisena muistoissani joka tapauksessa.