Tatu ja Patu, Syömään!

Tällä kertaa on kyseessä niin arvokas teos, että en tohtinut jättää sen arvostelua vain omille harteilleni. Siksi tokaluokkalainen poikani Viljami lupautui avukseni kirjan läpikäymisessä. Kyseessä on Tatu ja Patu-sarjan uusin osa "Tatu ja Patu, Syömään! Outo käsikirja siitä, miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään" (Otava, 2014). Se on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen tuttuun tyylin tehty opaskirja syömisestä ja ruoasta. Jos sinua siis kiinnostaa miten valmistetaan Bätmänhie (Smoothie + Batman, alla olevassa kuvassa Viljamin valmistamana ohjeen mukaisesti) tai millaisia roiskeita eri maiden ruoista syntyy, suosittelemme avaamaan tämän kirjan ja ottamaan selvää.

Tatut ja Patut olivat meille jo ennestään hyvin tuttuja. Etenkin supersankareita ja Helsinkiä koskevat kirjat olimme lukeneet noin miljoonia kertoja iltasaduksi aiemmin. Uudesta kirjasta Viljami ilmoitti pitävänsä enemmän kuin mistään muusta Tatusta ja Patusta ikinä, mutta mielestäni on huomautettavaa, että jokainen Tatu ja Patu lukuvuorollaan saa saman arvion ("tämä on aivan totta", Viljami vahvistaa). Kirjamessuilla Havukaisen ja Toivosen tervehdykset Viljamin kirjaan ja tästä tulikin kertaheitolla kallis aarre pojalle. Kuvan innollinen Patu perustuu Viljamin lemppari-ilmaisuihin. Innollinen on onnellisen ja innostuneen sekoitusta, jota jätkä tosiaan olikin kuvan nähtyään.

Uusi kirja on hieman erilainen kuin aiemmat. Se on pienempi kooltaan ja nimensä mukaisesti käsikirjaisempi kuin edeltäjänsä. Isot sivunkokoiset kuvat yksityiskohtineen jäivät uupumaan, mutta toki sitä yksityiskohtaisuutta nytkin jäi tutkittavaksi. Erityisesti jokaiselta aukeamalta löytyvä makaroni jaksoi aidosti hauskuuttaa koko kirjan läpi. Välillä sitä pirulaista olikin oikeasti vaikea löytää.

Piirustutyyli sopii tarinoiden tyyliin täydellisesti. Mainiot ylilyönnit ja todellisuudella leikkiminen muodostavat aivan oman Tatun ja Patun maailmansa eli Outolan. Outolassa tapahtuu jotakin koko ajan ja Tatu ja Patu hämillään tarkastelevat ympäristöään ja suorittavat siinä empiirisiä testauksiaan. Toivosen piirustustyyli on yksinkertaista ja leikittelevää. Tämä saa pienieleisesti hahmot elämään ja kirjat ovat eräänlaista piirrettyä tilannekomiikkaa.

2014, Otava

Kysyin Viljamilta mikä kirjassa on hauskaa. "Ne on niin hölmöjä", tämä sanoi. "Ne on vähän hulluja ja mäkin oon sillee vähän hullu". Tunnistettavuus onkin Tatun ja Patun parhaita puolia. Tilanteet ovat suoraan suomalaisesta arjesta ja yhtymäkohtia omaan perheeseen löytyy paljon. Osa kirjan vitseistä on selkeästi suunnattu aikuisille ja tämä tekee siitä täydellistä iltasatumateriaalia myös meille isille, joiden keskittymiskyky saattaa joskus herpaantua. Lapsiin vitsit tuntevat purevan ja Viljami muisteleekin lukuisia esimerkkejä hauskimmista pätkistä ja räkättää samalla täyttä kurkkua.

Kirja on oikeasti opettavainen. Aiemmatkin Tatut ja Patut ovat sisältäneet pienen opettavaisen elementin, mutta nyt rivien välistä on lueattavissa yhä useampia käytännön ohjeita muun muassa siivoamisen ja pöytätapojen suhteen. Esimerkiksi yleisimmät ongelmat voileipää tehdessä tuodaan hauskasti esiin sekä tarkastellaan pönttövääriäisiä lajina (esim. häippävääriäistä, joka vain poistuu pöydästä sanomatta kiitosta). Ruoka suussa puhuminen saa Viljamilta erityisen kovat torut ja tätä käsittelevä kohta kirjassa saa paljon keskustelua aikaan.

Kirja saa meiltä isot suosittelut. Se sopii helposti jo esikoulu-ikäisille vaikka jotkin käsitteet ovatkin ehkä vähän vaikeita. Vähintään kuvien yksityiskohtaisuus saa pienimmätkin lukijat kiinnostumaan kirjasta. Jäämme innolla odottamaan mihin Tatun ja Patun tarina ensi kerralla meidät johdattaa. Toiveissa olisi esimerkiksi meriaiheiset seikkailut, kirjallisuuden hahmot tai robotit.