11.12.2014

Loppupeli-kilpailu. (päättynyt)


Loppupeli eli Endgame, on James Freyn ja Nils Johnson-Sheltonin nuortenkirja, jossa 12 nuorta pelaajaa joutuvat toteuttamaan ikiaikaista velvollisuuttaan pelata maan tulevaisuuden vuoksi.

En ole vielä puolessavälissä kirjaa, mutta täytyy antaa kirjalle sen verran tunnustusta, että nuortenkirjaksi sitä on ollut hankala laskea käsistä. Kirjoitan aiheesta vielä myöhemmin tarkemmin, mutta nyt järjestän WSOY:n kera kilpailun, jossa voit voittaa Loppupeli-kirjan omaksesi!

Loppupeli on kirja pelistä, mutta myös peli itsessään. Lukijaa johdatellaan erilaisin vihjein puolen miljoonan dollarin palkintoa kohden. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo ja vain harvat ja valitut pysyvät vihjeiden perässä. Siksi ajattelin, että olisi hienoa tehdä Loppupelin hengessä massiivinen älyä ja voimaa vaativa peli, jossa vain yksi vahvin, älykkäin ja kaunein voi voittaa kirjan omakseen.

Kilpailu on päättynyt ja Tui vei voiton. Vain yksi voi voittaa. Tätä on loppupeli.

http://youtu.be/9zDkYjxtjfU

10 kommenttia:

  1. Ehdottomasti haluan voittaa tämän :)

    VastaaPoista
  2. Minä voitan tämän! T. Laika, jonka yhteystiedot saa Markalta

    VastaaPoista
  3. Hienoa olisi voittaa
    keremia@yahoo.com

    VastaaPoista
  4. Vahvin, älykkäin ja kaunein ilmoittautuu! :D
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Mukana, mieluisa palkinto.
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Mä voitan koska sitten vaimo ei! T. Tui jonka yhteystiedot saa apina-markalta

    VastaaPoista
  7. Ois hyvä lahja kummitytölle!

    Pimeaonni@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Täytyyhän tähän osallistua:) otarkka(at)ulapland.fi

    VastaaPoista
  9. Kyllä, mukana olen. Ilimottele twitterissä @niksii86, kun voiton saan kuitenki.

    VastaaPoista
  10. Joku juttu näissä nuorten kirjoissa on, että niitä tulee välillä luettua. Tarpeeksi kevyttä ja viihteellistä luettavaa.
    hejovu(ät)hotmail.com

    VastaaPoista