28.2.2018

Selaamo tuo minidivareita lähellesi




Selaamo on uusi kanava käytetyille kirjoille. Kyseessä on sovellus, jonka kautta voi helposti harventaa oman kirjahyllynsä sisältöä ja tietty löytää uusia aarteita tilalle. Kirjat ovat kavereita ja kannatan kaikkia pyrkimyksiä etsiä niille uusia koteja.

Niinpä kysyin Selaamon Aleksi Immoselta mistä Selaamossa on kyse.


Mistä idea lähti?

Idea lähti siitä, kun tulin puolen vuoden Pohjois-Espanjan surffimatkan jälkeen tyhjään kotiini ja lysähdin sohvalle. Koti oli muutoin tyhjä ja hiljainen mutta edessäni näkyi täpötäysi kirjahylly.

Aloin vaan miettimään, että miksi ihmeessä säilytän kirjoja vain istumassa kirjahyllyssäni tyhjänpanttina. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Sitten aloin miettimään, että mitenköhän monta muuta kirjahyllyä istuu Lauttasaaressa, ihmisten kodeissa, täpötäysinä ja tyhjänpantteina.

Juttelin tästä ajatuksesta Tuomakselle (yksi perustajista), kun tavattiin kahvilla myöhemmin viikolla ja Tuomas tuttuun tyyliinsä innostui aivan mielettömästi ideasta, että mitä jos rakennettaisiin äppi, jonka avulla ihmiset voisivat nähdä mitä toisten ihmisten/naapureiden kirjahyllyissä olisi ja näitä kirjoja voisi sitten vaihdella. Alettiin sitten selvittelemään asiaa ja opittiin mm. että ainut laillinen tapa toteuttaa tämä meidän visio on, jos ihmiset myyvät kirjoja toisilleen. Pyydettiin mukaan sitten pari muuta kaveria ja ruvettiin yhdessä rakentamaan iltaisin ja viikonloppuisin.

Millaista yhteistyötä kirjaharrastajien kesken on tehty?

Ennenkuin aloimme rakentaa sovellusta juttelimme ihmisten kanssa, jotka ostavat ja myyvät kirjoja facebookissa. Otin yhteyttä varsinkin "KIRJAKIPPIKSEN" jäseniin ja kirjoitin haastatteluista muistiinpanot, joita me sitten yhdessä analysoimme. Teimme noin 10 haastattelua ja paljon yhteistä reflektointia ennenkuin aloimme kehittämään. Sitten jokainen rupesi omalta osaltaan selvittelemään mitä kaikkia keinoja meillä olisi käytössä, jotta saataisiin reipas parannus siihen miten kirjoja ostetaan ja myydään.

Kun julkaisimme ensimmäisen prototyypin joskus syys/lokakuussa esittelimme sitä niille ihmisille, joita olimme aluksi haastatelleet ja aloimme keräämään lisää ideasta innostuneita ihmisiä kokeilemaan Selaamoa ja antamaan palautetta Selaamosta. Olemme aika pitkälti tuota sykliä noudattaneet tähän päivään asti: jutellaan ihmisten kanssa mitä ongelmia he havaitsee --> rakennetaan ratkaisu ja esitellään sitä ihmisille --> tehdään korjauksia kommenttien perusteella ja niin edespäin. Nyt kehittäjäpiirissämme on jo melkoisesti ihmisiä ja tullaan jatkossakin tekemään palvelu avoimesti käyttäjien kanssa.

Millaisia muutoksia haluaisitte nähdä nykyisessä tavassa kuluttaa kirjoja?

Me koetaan ajatus kaupungista, joka on täynnä minidivareita ihan mielettömän innostavana. Vähän niinkuin eläisi suuressa kirjastossa ja ne hyllyt ympäröivät kaikkialla missä kuljet. Lisäksi ne hyllyt ovat käden ulottuvilla, taskussasi.

Toinen muutos kirjojen kulutukseen liittyen, mitä haluttaisiin nähdä, olisi se, että ihmiset voisivat helpommin löytää ja nauttia kirjoista ja kirjojen maailmasta. Elikkä me tullaan tuomaan tohon sovellukseen todella innovatiivisia ominaisuuksia, joita ei ole hirveästi vielä missään nähty. Lisäksi me tullaan tekemään lukijan omasta ympäristöstä/yhteisöstä merkityksellinen lukukokemuksen kannalta (tästä lisää julkaisun yhteydessä).

Kolmas vähän niinkuin ylätason motivaattori on se, että me uskotaan hyvin vahvasti siihen, että meidän yhteiskunnan on muututtava resurssitehokkaaseen suuntaan ja se tulevaisuus johon me ollaan menossa koostuu Selaamon kaltaisista personalisoiduista osto/myyntialustoista. Nämä sovellukset on rakennettu ihminen keskiössä. Selaamo tulee olemaan osa samankaltaisten sovellusten tilkkutäkkiä ja me halutaan olla mukana nopeuttamassa kehitystä tähän suuntaan.


Kirjallisuus ja tarinat ovat ikuisia, mutta kirjoilla esineenä on usein oma elinikänsä. Toivon, että Selaamo kasvattaa osaltaan tuota elinikää hieman lisää. Muita hyviä keinoja on tarkastella ahkerasti bookswapping-hyllyjä esimerkiksi kirjastoilla ja laittaa myös omia kirjoja sitä kautta kiertoon. Divareita käyttäkkää ahkerasti! Ne ovat hiljalleen katoavaa perinnettä ja divareista saa usein kirjojen lisäksi hyvin asiantuntevaa palvelua.


Miten Selaamo siis toimii? 
 
Selaamon avulla voit lisätä kirjasi myyntiin sekunneissa käyttämällä kirjaskanneria, joka löytää kirjan tiedot automaattisesti. Sinun ei tarvitse kirjoittaa muuta kuin hinta.

Löydät Selaamosta kaikki lähialueesi kirjahyllyt helposti ja nopeasti. Tutki muiden käyttäjien kirjahyllyjä ja osta suosikkisi.

Helsingin kantakaupungissa (myöhemmin myös muualla) sijaitsevien noutopisteiden avulla vältät postimaksut ja aikatauluongelmat. Voit halutessasi käyttää myös postia tai tavata kasvokkain.

Mikäli sinun pitää saada kirjat myyntiin nopeasti voit jakaa kirjahyllysi sisällön, Selaamon uniikilla jako-ominaisuudella, lähistölläsi oleville Facebook-kirpputoreille. Selaamo etsii kirpputorit puolestasi ja voit jakaa kirjasi sadoille tuhansille ihmisille suoraan selaamosta.




Käy seuraamassa Lukupinoa myös näissä:




1 kommentti:

  1. Aivan loistava konsepti! Toivon todella, että Selaamo onnistuu ja täyttää huutavan aukon markkinassa. Nythän on jo maaliskuu, joten kävin lisäämässä mailiosoitteeni ja odottelen aloitusta innolla.

    Minkähänlainen markkinointisuunnitelma Selaamolla on? Näinkään hyvä tuote kun ei myy itseään, jos kukaan ei siitä tiedä.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista