3.2.2018

Ihmepoika A





Ihmepoika A on Kansallisoopperan ja alakoululaisten yhteistyössä syntynyt koululaisooppera. Karri "Paleface" Miettisen kirjoittama ja Timo Hietalan säveltämä teos valittiin vuoden 2017 parhaaksi oopperaksi kansainvälisessä Young Audiences Music Awards (YAMawards) -kilpailussa. Itselleni teos on läheinen etenkin, koska näin oman pikkujäbäni esiintymässä oopperassa.

Kansallisooppera on järjestänyt aiemmin jo seitsemän muuta koululaisoopperaa. Oopperan ammattilaiset kiertävät Suomea ja esiintyvät oppilaiden kanssa koulujen juhlasaleissa ja millä vain näyttämöillä mitä vastaan tulee.

Lapset saavat älyttömän hienon kokemuksen ja ehkäpä parhaita musatunteja, joita on mahdollista saada. Oopperaan tutustutaan usean oppitunnin avulla oopperalta saadun materiaalipaketin kanssa ja ohjaaja ja kosketinsoittaja käyvät henkilökohtaisesti kouluttamassa oppilaita. Voin kuvitella, että myös oopperan työntekijät saavat projektista paljon hyvää irti. Mukana on 80 koulua ympäri Suomen ja ilokseni huomasin myös Porvoon olevan mukana. Vielä enemmän riemastuin kun pikkujäbä tuli eräänä päivänä kotiin ja ilmoitti olevansa mukana oopperassa.


Ihmepoika A oli kaikin tavoin hurmaava. Kansallisoopperan väki jakaa lavan lasten kanssa niin, että molemmat saavat runsaasti tilaisuuksia esitellä kykyjään. Palefacen kirjoittama tarina oli erityisesti mieleeni.

"Pieni pakolaispoika menettää vanhempansa ja päätyy Suomeen. Poika on saanut isältään maagisen soittimen jolla ajan voi pysäyttää. Koulussa hän kohtaa koulukiusaajan ja suomalaiset ennakkoluulot. Koulun talonmies pitää pojan puolia ja kotitalousopettaja opettaa maailman monimuotoisuudesta. Mitä tapahtuu kun koulu uhataan sulkea? Onko talkkari ihastunut köksän opeen? Miten kaikki päättyy?"

Kaikkien mieleen tarina ei kuitenkaan ollut sillä Kokoomuksen ja Perussuomalaisten nuorisojärjestöt älähtivät siitä miten "lapset laitetaan tekemään vasemmisto-oopperaa". Ooppera on koulutuksen ja ihmisten hyväksynnän puolella, joten sitä pidettiin epäsopivana viestinä lapsille. Paleface sanoo oopperasta:

"Ihmepoika A on tarina yksin maahan tulleesta alaikäisestä turvapaikanhakijasta, joka muuttaa kaiken. Ooppera ruotii muun muassa ennakkoluuloja ja leikkauspolitiikkaa. Lisäksi pohditaan sitä voiko olla meitä ilman heitä. Tarinan opetus on, että ilman mielikuvitusta mikään ei onnistu."

Pikkujäbälle kokemus oli positiivinen ja tämä tuli meille vanhemmille jopa vähän yllätyksenä. Jos tämä on vasemmiston propagandaa, niin otan sitä mielelläni lisää kouluihin. Toisista välittäminen ja koulutusleikkausten kritisoiminen hauskalla ja älykkäällä tavalla ovat asioita, jotka antavat lapsille ajattelemisen aihetta ilman, että se olisi automaattisesti jonkin tietyn ideologian tuputtamista.


Iso kiitos Kansallisoopperalle tästä mahdollisuudesta, jonka jo 20 000 oppilasta on saanut viimeisen 16 vuoden aikana. Lisätietoa oopperasta löydät Kansallisoopperan sivuilta täältä.


Käy hei seuraamassa minua myös näissä!





MUSIIKKITimo Hietala LIBRETTOPaleface OHJAUSRiikka Oksanen LAVASTUS, PUVUTAnna Kontek VALAISTUSVesa Pohjolainen 

Kuvat: KansallisoopperaViimeinen kuva: Lukupino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti