perjantai 9. kesäkuuta 2017

Tuuli Salminen - Surulintu




Surulintu on Tuuli Salmisen esikoisromaani, jossa käsitellään perheen ja luopumisen teemoja hienostuneella tavalla. Helsingin jykevät, vanhat talot ja niissä elettevä, arvokkaaksi kirjoitettu elämä tuodaan lukijan eteen kuin John Cheeverin novellissa, mutta Salminen onnistuu myös rikkomaan näitä kulisseja yllättävilläkin tavoilla.

Surulintu on kirja, jonka lukee melko nopeasti ja joka antaa paljon. Vaikea kuvitella, että kyseessä on tosiaan kirjailijan esikoisteos, niin harkitun viileän maailman tämä on luonut. Kirjan teemasta ja tunnelmasta tuleekin väistämättä mieleen Joan Didionin Maagisen ajattelun aika.

Kirjan tarinassa kirjailija Jaakob Kara on tekemässä lähtöä maailmasta. Tämä haluaisi vaimonsa Ellenin, siskonsa Rhean ja siskontyttönsä Miriamin jäävän hyviin väleihin lähdön jälkeen, mutta vahvat luonteet taistelevat toisiaan vastaan joskus haluamattaankin.

Etenkin Ellenin hahmo on todella kompleksinen ja tuntuu pyrkivän pitämään yllä jotain elämää, jonka Jaakobin lähestyvä poismeno välttämättä rikkoo. Tämä kulississa roikkuminen oli minulle kirjan mielenkiintoisin teema. Se miten Ellen taistelee viimeiseen asti elämän puolesta, jota ei ehkä koskaan ole edes ollut olemassa.

"Eilen täällä oli toimittaja ja valokuvaaja. Ellen työnsi heidän silmiensä alle kuvia Kustavin pitsihuvilasta, onnellisista ihmisistä lasiverannalla, sivistyneestä ja alleviivatun ansaitusta joutilaisuudesta."

Alleviivatun ansaittu joutilaisuus kuvaa kirjan tunnelmaa hienosti. Tummat, korkeat huoneet Helsingissä, illalliset, tummat kirjahyllyt ja takkatuli. Maailma johon ei oikein sovi kaikki Jaakobin salaisuudet. En kerro mihin ne liittyvät, mutta Salmisen rakentama verkko käy sivujen edetessä melko tiheäksi ja ui Ellenin luoman maailman säröihin lukijaa kutkuttavalla tavalla.

Todellisen elämän rikkoessa kulisseja on asetelma valmis kolmen naisen väliselle kanssakäymiselle. Salminen on näin rakentanut näyttämön, hahmot ja sopivan mutkikkaan tilanteen tarinalleen. Lukijalle jää tilaa nojautua taaksepäin ja seurata tapahtumien kulkua.

"Menen hallin läpi kirjastoon ja istuudun Jaakobin nojatuoliin. Huone on hämärä niin kuin sen pitääkin. Siniset samettiverhot ulottuvat korkean huoneen katosta lattiaan. Olen verhojen raosta tirkistelijä - tai tarkemmin ajateltuna vanki, sillä en kykene lähtemään yksin ulos. Muumioidut näihin huoneisiin, Jaakob sanoi ennen kuin saimme tietää. Enää emme käytä sanaa kuolema, muumioitumisesta puhumattakaan. Sanomme sitä lähdöksi, aivan kuin Jaakob olisi matkalaukku kädessään ovella."

Tuuli Salminen, 2017, Surulintu, Like kustannus, arvostelukappale


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.