torstai 8. kesäkuuta 2017

Minä en ole minä - Sinebrychoffin taidemuseo kääntää katseen omakuvaan




Sinebrychoffin taidemuseossa avautui näyttely Minä en ole minä, jossa tarkastellaan muotokuvia yhtä paljon kulttuurihistoriallisena kuin taidehistoriallisenakin ilmiönä. Näyttelyssä kysytään: miksi muotokuvia tehdään? Vallan pönkittämiseksi, historiaan ikuistamiseksi vai rakkaudesta läheisiin?

Minä en ole minä on Suomi 100 -juhlavuoden näyttely Sinebrychoffilla ja teemana muotokuva onkin yllättävän ajankohtainen. Se on rinnastettavissa esimerkiksi selfie-kulttuuriin, jossa myös annetaan sosiaalisen median kautta juuri tietynlainen, rakennettu kuva itsestään (kirjoittelinkin jo selfieistä ja kirjallisuudesta enemmän täällä).


Muotokuva ei ole viaton taiteenlaji. Se on voinut olla tapa nostaa omaa statusta tai johtaa harhaan jollain tapaa. Muotokuva hämärtää todellisuuden ja taiteen rajoja samalla tavalla, kuin nykyään teemme sosiaalisessa mediassa. Tämän vuoksi museonjohtaja Kirsi Eskelinen halusi koota näyttelyn muotokuvista. Tämä sanoo halunneensa näyttelyssä haastaa kävijät pohtimaan kysymystä erilaisista rooleistamme ja identiteetistä.

Muotokuvataide käsitellään näyttelyssä erilaisten teemojen kautta. Museon huoneista löytyvät osionsa vallalle, identiteetille, muistamiselle ja muistojen vaalimiselle. Viimeinen huone esittelee unohdettujen muotokuvia. Ihmisiä, joita kukaan ei enää muista, mutta jotka ovat jossain vaiheessa ikuistettu taiteilijan toimesta.

"Unohdettuja" rintakuvia museon kellareiden kätköistä

Näyttelyn teokset ajoittuvat aina 1500-luvulta nykypäivään asti. Kokonaisuus on raikas ja tarjoaa myös jotain ainutlaatuista. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan ja Albert Edefeltin kipsiset kuolinnaamiot ovat viittaus jo aivan ensimmäisiin tunnettuihin muotokuviin Egyptistä. Ensi kertaa suuren yleisön nähtävillä on Lorenz Pasch nuoremman (1733 - 1805) maalaama Kuningas Kustaa III:n muotokuva vuodelta 1783. Tämä on niin massiivinen teos, että se on erikseen näytteillä Sinebrychoffin yläkerrassa kera toisen kookkaan harvinaisuuden. Gregor Bothmannin (? - 1891) maalaaman Aleksanteri II:n muotokuvan vuodelta 1850.

Omia lempimaalauksiani näyttelyssä taas olivat Sir William Beecheyn muotokuva Margaret Bewickestä sekä Albert Edefeltin ja Väinö Blomstedtin maalamaat muotokuvat.

Albert Edefelt. Taiteilijan vaimon muotokuva 1896. Kuva: Kansallisgalleria/Janne Mäkinen


Valtaa kuvaavissa omakuvissa nähdään vaihtuva presidenttien teoskokonaisuus. Esiteltävät teokset ovat:

8.6.–3.9.2017 Ilja Glazunov: Urho Kekkonen (1973), Kimmo Pyykkö: UKK:n omakuvia ja Urho Kekkosen Omakuva (1975)
5.9.–29.10.2017 Rafael Wardi: Presidentti Tarja Halonen
31.10.–31.12.2017 Eero Järnefelt: Carl Gustaf Mannerheim ja P. E. Svinhufvud (1933)
Toimittaja Maarit Tyrkkö kertoo silminnäkijähavaintojaan Kekkosen muotokuvan maalaushetkeltä. Hopeiset kehykset ovat Armi Ratian suunnittelemat.

Näyttelyn yhteydessä julkaistiin kirja Minä en ole minä, tunnettuja ja unohdettuja muotokuvia. Ehdin jo lukemaan kirjan ja suosittelen tarttumaan siihen. Kyseessä ei ole mikään näyttelykatalogi vaan kokoelma esseemäisiä kirjoituksia muun muassa Tarja Haloselta, Anna Kortelaiselta, Hannu-Pekka Björkmanilta ja Harri Kalhalta. Niissä uppoudutaan syvälle muotokuvien merkitykseen, historiaan ja olemukseen.

Muotokuva jatkuu teemana myös Sinebrychoffiin toisessa uudessa näyttelyssä. Hannu Pakarisen 100 vuotta 100 kuvaa on roadphotography-tradition mukainen kuvallinen tutkimusmatka Suomeen. Pakarinen kuvasi 100 suomalaista jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta niin, että kuvattavat olivat syntyneet vuosina 1917 - 2017. Näistä kuvista syntyi tarina, joka on läpileikkaus historiaan.

Hannu Pakarinen kertoo näyttelystään

Kuvat ovat otettu maisemista, jotka eivät ole selkeästi tunnistettavissa. Ihmiset ovat aivan normaaleja katujen tallaajia ja otokset voisivatkin olla yksinään kuin mistä tahansa perhealbumista. Kokonaisuus on kuitenkin puhutteleva. Katsomme yksittäisiä ihmisiä, mutta samalla katsomme tavallaan jotain mikä edustaa meitä itseämme kansana.

Emma Karhu (1993). Kuva: Hannu Pakarinen


Hannu Pakarisen kuvat voit katsoa myös täältä.

Lisää tietoa aukioloajoista, lippujen hinnoista löytyy Sinebrychoffin taidemuseon sivuilta täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.