keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pari sanaa parroista





Like kustannukselta ilmestyi juuri Partakirja, joten saan mahtavan tekosyyn kirjoittaa parroista. Itse olen pitänyt partaa noin viitisentoista vuotta. Tunnen siis kuuluvani aivan erityiseen klubiin. Vaikka ne pirun hipsterit ovatkin nyt hetkeksi ottaneet parrat omikseen, niin enpä luule partojen kokonaan katoavan katukuvasta villityksen jälkeenkään.




Jos partakirjaan on uskominen, niin parrat tulevat päinvastoin lisääntymään. Kautta historian on nimittäin parrat liikkuneet erilaisten muoti-ilmiöiden vanavedessä, mutta kun se muutamalle ihmiselle on ilmestynyt, niin aina parrat ovat levinneet huimaa vauhtia ja säilyneet pitempään kuin muut muodin oikut.

Joskus partoja joko suositaan tai kartetaan uskonnollisista tai sotilaallisista syistä. Kuninkaiden ja muiden suurmiesten esimerkki voi taas joskus laukaista muodin. "Ei parta pahoille kasva" sanotaan ja toisaalta joskus parrakkaat miehet ovat joutuneet epäilysten ja vainonkin kohteeksi. Outoa miten paljon merkityksiä ihmisten naamakarvoille voidaankaan antaa.

“A man with a beard was always a little suspect anyway. You couldn't say you wore a beard because you liked a beard. People didn't like you for telling the truth. You had to say you had a scar so you couldn't shave.”
― John Steinbeck, Cannery Row
 


Partakirjan alkuteos on ruotsalainen Skäggboken, joka taasen perustuu kirjailijoiden Axel Naverin ja Eric Thorssonin omaan Skaggbloggen-blogiin. Suomalainen versio on osin suoraan käännetty versio kirjasta ja osin taas Petri Leppäsen ja Tommi Tukiaisen haastatteluja ja kuvia. Suomalaisia partasuita kirjassa ovat muun muassa Juha Mieto, Jouni Hynynen, Esko Valtaoja ja Timo Alarik Pakkanen eli Joulupukki itse.

Kirja ei ole tiukan akateeminen teos partojen historiasta vaan hauska, pieni tietopaketti viihteellisessä muodossa. Kuvia on paljon ja tämä on kirja, jonka voi jättää vaikka sille sohvapöydälle selailtavaksi. Kirja käsittelee partoja usealta eri kantilta. Hieman historiaa, hieman tunnettuja partasuita, hieman parranhoidon ohjeita ja kaikkea siltä väliltä. On ylipäätänsä hienoa huomata, että aihe kiinnostaa muitakin.

Partojen maailmasta löytyy yllättävän paljon kirjoitettavaa ja materiaalia olisi varmasti ollut laajempaankin kirjaan. Nyt mietittiin muun muassa sitä saavatko parrakkaat miehet enemmän naisia ja mitä Darwinilla oli asiasta sanottavana. Plussaa oli myös, että sukupuolirooleja rikottiin hieman ja myös transihmiset otettiin osaksi kirjaa sekä parrakas nainenkin. Homojen karhukulttuuri oli tietysti edustettuna niinkuin partojen suhteen kuuluukin.

Ehkä parasta kirjassa oli kuitenkin lukuisat lyhyet pätkät joissa tavalliset ihmiset kertoivat mitä näiden parta tai viikset merkitsivät itselleen. Lukuisia tarinoita löytyy aiheen ympäriltä ja myös lukuisia eri parta- ja viiksityylejä. Pienenä vinkkinä: kirjan lopussa paljastetaan, että yksi haastatelluista ihmisistä oli varustautunut tekokarvoituksin. Siitä vain metsästämään, että kuka. Itse en keksinyt.

Näyttävä parta tai viikset voivat olla eräänlainen riikinkukkomainen ele. Tuodaan näyttävästi esiin omaa persoonaa. Toisaalta ne voivat olla keino naamioituakin. Nietzsche sanoi joskus, että piti tuuheita viiksiä sen takia, että ihmiset kiinnittäisivät huomiota niihin, ei ihmiseen viiksien takana. Jokaisella on omanlaisensa suhtautuminen partaan, mutta omani ehkä kallistuu myös sinne naamoitumisen puolelle.


Nuoruudessani kun ensimmäiset parranhaituvat ilmestyivät leualle, sai lahjaksi saamani partakone samantien töitä. Ajelin parran silloin tällöin sen kummemmin asiaa ajattelematta. Se oli vain sellainen epäsäännöllinen aamurutiini muiden mukana.

Tämänkin suhteen kirjallisuus muutti kaiken. Löysin jostain käsiini J.D. Salingerin kirjan Franny and Zooey ja sen tyyli ja tarina vei mennessään. Tämä oli ensikosketukseni Salingeriin ja jo sinänsä vaikutti minuun, mutta yksi tietty kohta kirjassa erityisesti vaikutti.

Zooey Glass suoritti tarinassa pesua ja parranajoa kylpyhuoneessa. Sisään kävelee tämän äiti ja alkaa mahtavasti rakennettu keskustelu, jota siivittävät kuvaukset Zooeyn parranajon rituaaleista. Kirjassa on tunne, että äiti häritsee jotain pyhää toimitusta. Juuri tämä teki vaikutuksen. Tajusin, ettei kyse ollut pelkästä parranajosta vaan seremoniasta. Tämän pienen kohdan luettuani silloin parikymmentä vuotta sitten, en ole enää ikinä partakoneeseen koskenut.

Höylässä ja partavaahdossa oli jotain paljon hienompaa. Niiden käyttö ei lopulta tuhottomasti aikaa vie, mutta muuttaa parranajon merkityselliseksi tapahtumaksi. Miesten ulkonäköön liittyviin toimintoihin ei oikeastaan naisten tapaan sallita samalla tavalla aikaa ja välineitä käytettäväksi. Vaikka tähän on tullut viime vuosina isoja muutoksia, niin tietty kulttuurillinen paine ajaa miehet edelleen häpeilemään jos joutuu käyttämään "kauneudenhoitotuotteita".

Siksi ajattelenkin, että perinteinen parranajo on eräänlainen linnake, jonka turvin miehet voivat turvallisesti pitää huolta itsestään ilman leimoja. Hitot leimoista muutenkin sanon minä, mutta onneksi on olemassa tämä porsaanreikä niille miehille, jotka haluavat ylläpitää sitä supermiehisyyden kulissia.

“When you became a wizard you were expected to stop shaving and grow a beard like a gorse bush. Very senior wizards looked capable of straining nourishment out of the air via their mustaches, like whales.”
― Terry Pratchett, The Wit and Wisdom of Discworld

Perinteisessä parranajossakin on paljon eri tasoja. On veitsiä ja erilaisia höyliä. Jotkut tykkäävät käydä parturissa amerikkalaisessa parranajossa. Itse ajelen vain poskista ja kaulan alueelta ja suosin muuten pitkää kokopartaa. Olen käyttänyt ihan lähimarketin peruspartavaahtoja purkissa ja kertakäyttöhöyliä. Joskus olen innostunut kokeilemaan partaveistäkin, mutta se on aikaavievää ja hankalaa. Vaikka kuinka haluan parranajosta seremoniallista, niin rajansa kaikella.

 
Partakirja innosti kokeilemaan jotain minulle uutta. Kertakäyttöhöylien ja partaveitsien välistä löytyi kompromissi, jolla pääsin nauttimaan perinteisestä parranajosta ilman ihan älytöntä työtä.

Sain Shave Club Finlandilta testattavaksi safety razorin ja kaikki perinteisen parranajon aloittamiseen tarvittavat tarvikkeet. Erityisen innoissani olin kun pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan partaöljyä. Parin päivän jälkeen voisin sanoa, että on tuo pirulainen vähän pehmeämpi. Ongelmani on ollut melko kuiva ja käppyrä parta. Sellainen leuka-afro. Partaöljystä voi olla sen pelastajaksi. Ja ei: parta ei muutu limaiseksi kuin dippaisit sen oliiviöljyyn (jos sitä ajattelit). Kyseessä on pieni, kiva ylellisyystuote, jonka käyttöä varmasti jatkan.


 

Itse partahöylä voitti mennen tullen kertakäyttöiset höyläni. Vähän typerä olo, ettei tätä ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Uusi terä sisään ja höylä oli valmis. Partasaippua olikin se vähän kinkkisempi osuus, mutta onneksi olin jo vähän ennättänyt harjoitella. Netistä löytyy useita ohjeita miten saat parhaiten vaahdon aikaan partasutisi kanssa. Siinä on jotain niin vanhanaikaista levittää vaahtoa sudilla naamaan. Huomaan olevani nostalginen aikoihin kun en ole syntynytkään.

Starter kitin mukana tuli pieni rasia alunatikkuja. Niitä kastellaan ja asetetaan haavakohtiin, joita partaa ajaessa saattaa tulla. Parempia kuin vessapaperin palaset. Näitä halusin päästä kokeilemaan, mutta valitettavasti en saanut yhtään haavaa aikaiseksi prosessissa. Uteliaisuus on niin kova, että aidosti toivon lähipäivinä saavani kuitenkin vielä tilaisuuden.

Safety razor taitaa olla se minun juttuni. Leukani on nyt sileä oikeista kohdin ja mukavan tuntuinen. Ennen kaikkea sain parranajoon sen rituaalimaisuuden ja seremonian tunnun, jota lähdin hakemaan. Parranajoon liittyy tietynlainen zen, jota kannattaa vaalia. Tylsän aamutoimen sijasta voit saada hetkellisen rentoutumisen kokemuksen. Hedonistisen kylppärimeditaation.

Jatkakaahan partojen kasvattamista karvanaamatoverini.


Partakirja, 2015, Axel Naver, Eric Thorsson, alkuteos: Skäggboken – still, identitet, gemenskap, Like Kustannus, Arvostelukappale

https://shaveclub.fi/
 

2 kommenttia:

  1. Yllättävän kiinnostavaa!
    Näin parrattomana naisena olen ohittanut tuon kirjan jollekin muulle suunnattuna, mutta sepäs vaikuttaa oikeasti mielenkiintoiselta.
    Oli myös mukava kuulla tuosta parranajohommasta vähän seikkaperäisemmin. Erityisesti nyt kiitän tuosta partaöljyn mainitsemisesta, sillä en ollut vielä keksinyt mitään isänpäivälahjaa miehelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Partaöljy tosiaan jäi minulle pysyväksi varusteeksi. Se vain jotenkin viimeistelee sen parranajon niin mukavasti.

      Poista

Kiitos kaikille kommentoijille.