sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kateissa



Roope Sarvilinnan uutuuttaan hohtava kirja Kateissa tarttui näppeihini vaikka lukupino oli jo ennestään uhkaavan korkea. Kirja vaikutti kuitenkin juuri sopivan pieneltä makupalalta muun lukemisen väliin. Olihan siinä vain 175 sivua ja sitäpaitsi se oli täynnä sitä kappaleiden väliin jäävää "tyhjää tilaa", tiedättehän? Olin sitä paitsi odottanut kirjan lukemista siitä asti kun olin kuullut Sarvilinnan puhuvan siitä eräässä Tammen tapahtumassa.



Kirja oli tosiaan nopeasti luettu. Tarina oli jämäkkä, mutta koostui silti runsaasta ja kuvailevasta tekstistä. Korukielisyys oli kuitenkin hyvin riisuttua. Sarvilinna maalaili tunnelmia käyttämällä pieniä katkelmia elämästä, joihin lukijan on helppo samaistua. Kokonaisia osia ihmisen vanhenemisesta esitettiin muutaman kulmakiven kautta. Tämä minimalistisuus olisi voinut helposti kostautua teennäisyytenä, mutta Sarvilinna onnistui mielestäni tyylipuhtaasti vetämään valitsemansa tyylin maaliin saakka.

"Sitten pelattiin salibandya. Mentiin treeneihin ja suu kävi koko ajan. Juntunen pelasi raittia. Ainoa raitti koko jengissä. Autotallin edessä harjoiteltiin suoraa syöttöä, laidan kautta, veivejä, kikkailtiin. Se oli hyvä raitti, tiesin tasan miten nopea se on ja se tiesi just, milloin syötän. Kaljalla käytiin tietenkin, ei me mitään hissukoita oltu vaikka pärjättiin. Kaikki perusmetkut, kaikki vähän nuorempana kuin vanhemmat luuli, tai arvasi, kavereiden tahdissa, neitsyys ensimmäisen tilaisuuden tullen. Juntunen näytti vasenta kyynärpäätään, pistin metrin eteen, nosti mailan lattiasta, siihen alle, käänsi selkää, reilusti eteen."


Tarina kertoo veljeksistä. Näitä jostain syystä kutsutaan Höntyseksi ja Juntuseksi ja jostain syystä Juntunen päättää lähteä maailmalle juuri kun suunnitelman pitäisi olla selvä. Opiskelua, perhe, hyvä duuni ja paljon rahaa. Tähän oltiin tähdätty ja kaikki muu oli poikkeamista reitiltä.

Sitten Juntunen katoaa kokonaan ja Höntynen jää yksin suunnitelmansa kera. Ei tiedetä onko tämä Suomessa vai Intiassa. Vai jäikö tämä vain seilaamaan ruotsin- ja tallinnanlaivoille. Höntynen lähtee etsimään veljeään. Seilaa Itämerellä ja kyselee onko joku nähnyt Juntusta. Villiä ja vapaata toista puoliskoaan.

Välillä tuntuu, että Juntunen on satuolento. Pelkkää Höntysen kuvitelmaa. Kaiken sen vapauden ja viattomuuden symboli, jonka Höntynen joutuu jättämään jälkeensä kun suorittaa suurta suunnitelmaa. Ei siis ehkä ole niin selkeää kuka oikeasti on kateissa ja mitä etsitään. Höntynen ei kyseenalaista suurta suunnitelmaansa, mutta lukijaa vaivihkaa kehoitetaan se kyseenalaistamaan.

"Tiina kävi haaviin juuri sopivasti valmistumisen aikoihin, ensimmäinen työpaikka oli vähän sinnepäin, mutta pääsin nopeasti upgreidaamaan, nyt on jo pari ylennystä ja lasta, mokki saatiin järkevän ajomatkan päästä optioilla, siellä kaislikko suhisee ja on terassia sata neliötä. On perhe-elämää ja on työelämää. Rahat riittävät autonrenkaisiin ja tarpeeksi isoihin juustoihin, yli kympin punkkuihin ja koivuklapeihin."

Juntusella ei suunnitelmaa ole, ei sen painoa yllään, mutta silti tämäkin on kateissa. Se mitä Juntunen taas sitten etsii, jää kuitenkin epäselväksi. Niin jää moni muukin asia kirjassa ja hyvä niin. Paljon jää lukijan pohdittavaksi kun tämä joutuu sulkemaan kirjan kannet.

Kirja ei herättänyt niinkään kaukokaipuuta kuin kaipuun ruotsinlaivalle. Yksi kirjan suurimmista ansoista minulle oli, että niinkin arkinen asia kuin ruotsinristeilyt, saatiin oikeasti romantisoitua edustamaan jotain suurempaa. Tax Freet, kokolattiamatot, buffetit ja ihmisten massat laivan sisänmenoputkissa muuttuivat joksikin suuremmaksi rituaaliksi. Ruotsinlaiva on jotain mikä kulkee maailmojen välissä, siellä ei suurilla suunnitelmilla ole niin väliä.

Tämä oli Sarvilinnan esikoiskirja. Ihan vahva aloitus ja mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.



Kateissa, 2015, Roope Sarvilinna, Tammi

Vittu Juntunen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.