maanantai 7. syyskuuta 2015

"Piirtäjän maisema" innostaa lukijaa tarttumaan kynään





Olen lukenut elämäni aikana monen monituista piirtämiseen ja maalaamiseen liittyvää kirjaa. Usein niiden ongelmana on ollut liika teknillisyys. Välineiden ja tyylien esittely saattaa olla kirjassa kohdallaan, mutta luovuuden, piirtämisen ilon ja ympäristön kokemisen alle jäävät alueet ovat jääneet liian vähälle huomiolle (tästä mainiona poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi Onni Ojan Piirtämisen taito, 1957).


Oma luonnos rannalta

Siksi taidehistorioitsija Ville Lukkarisen teokselle "Piirtäjän maisema" on tilausta. Tämä käsittelee ympäristöä ja sen suhdetta ihmiseen viiden eri taiteilijan kautta: Werner Holmberg (1830–1860), Alfred William Finch (1854–1930), Kalle Carlstedt (1891–1952), Helmi Kuusi (1913–2000) ja Carl Wargh (s. 1938). Kirjassa tuodaan esiin miten maiseman piirtäminen ei ole vain tekniikkaa, vaan syvempää ympäristön kokemista.

Maisemaa piirtäessä itsensä asettaa osaksi ympäristöä. Luonnon tuntee fyysisesti ympärillään. Sen tuoksut ja äänet sekä tuulen ja lämpötilat. Samalla itse piirustuksessa jää taiteilija osaksi maisemaa, sillä syntynyt kuva on juuri tämän näkökulma maailmaan. Eri taiteilijat jättävät itsestään jäljen piirustukseen eri tavoin. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän, mutta taiteilijan katse jää siihen aina jollain tapaa elämään.

Samoin luonnos jää aina muistoksi juuri tietystä hetkestä. Mutta syvemmällä tavalla kuin vaikka valokuva. Luonnos on enemmän taiteilijan ja luonnon välistä dialogia. Luonnossa liikkumisen teemoista tuli kirjasta mieleen myös juuri lukemani Kävelyn filosofiaa. Molemmissa kirjoissa käsitellään ympäristön kokemisen teemaa hyvin samoilla tavoin.

Werner Holmbergin luonnoksia
Itse pidän maisemapiirustuksissa juuri niiden luonnosmaisuudesta. On mielenkiintoista tutkia mitä elementtejä taiteilija on valinnut kuvaansa, jonka on tarkoitus vain pääpiirteittäin kuvata edessä näkyvää maisemaa. Ne ovat välittömiä ja raikkaita muistokuvia ympäristöstä ja sarjakuvan ystävänä ehkä tunnista niistä jotain tuttua viivankäytön ja ajantunteen suhteen. Kuten sarjakuvissa, niin maisemaluonnoksissakin on selkeä tunne ajallisuudesta, tietystä vangitusta hetkestä. Kirjassa esitellyistä taiteilijoista pidin etenkin Werner Holmbergin töistä. On käsittämätöntä miten muutamalla herkällä viivalla on mahdollista tuottaa niin eläviä ja rikkaita luonnoksia. Kuten kaikki kirjan taiteilijat, myös Holmberg teki useita kävelyretkiä Suomessa "piirustuslehtiö kainalossa".


Yksi kirjan anteja oli sen tarjoama inspiraatio. Muutaman luetun luvun jälkeen olin jo kasannut itselleni laukkuun piirustuskamat ja suunnittelin eri kohteita joihin istuutua luonnostelemaan. Porvoolaisena kohteiden löytäminen on suhteellisen helppoa ja pääsin piirtelemään samoihin maisemiin kuin kirjassa kuvattiin. Etenkin vanha Porvoo on toiminut mallina lukuisille taiteilijoille. Sinne minäkin siis istuuduin laiturille ranta-aittojen eteen ja ryhdyin luonnostelemaan näkymää edessäni.

Itse olen melko kärsimätön piirtäjä. Sellainen syvempi "yhteys ympäristöön" on aluksi lähinnä ärtymystä kun mittasuhteet eivät paperilla toimi ja se laiturikin on melko kova istua. Kun lopulta pääsee niihin yksityiskohtiin ja lähempään pienien sävyerojen tutkimiseen, niin sitä tosiaan huomaa ottavansa maiseman vastaan aivan eri tavalla kuin ennen. Erityisesti tekstuurit kiinnostavat minua ja vanhat lautaseinät, kalliot, kivisillat ja muut ovat jotain minkä kanssa tykkään näprätä. Lopulta työ muuttuu hauskanpidoksi ja piirtämisestä voi löytää jopa eräänlaisen terapeuttisen ulottuvuuden.



Finchin luonnos Porvoosta. "Pirun portailta", joita itsekin nuorena olen luonnostellut.
Huomaan kuitenkin, että "pelkän" luonnon piirtäminen voi tuntua itselleni rankalta. Tarvitsen maisemaan jotain ihmisen tekemää. Rakennuksia, siltoja, teitä tai vastaavaa. Myös kirjan taiteilijat ovat usein ottaneet jotain tällaisia elementtejä työhönsä. Nämä löytävät oman näkökulman niin aiheiden kuin tyylinkin suhteen ja tyyli on jotain mikä irrottaa kuvan todellisuudesta. Kirjassa lainataan Edgar Degas'ta (1834-1917), joka sanoi "piirustus ei ole muoto vaan se on tapa, jolla muoto nähdään". Kirjassa puhutaan kuinka piirustus onkin aina niin sanottu abstraktio, jossa taiteilija keksii koko ajan uusia tapoja kuvata näkemäänsä.



"Sama tai samanlainen viiva voi merkitä piirustuksessa eri asioita. Se voi toimia hahmojen rajaviivana, kuten juuri ääriviivan tapauksessa, mutta se voi myös kuvata itse hahmoa, sen materiaalisuutta."

Oma luonnos Porvoosta

Piirtäjän maisema on todella moniulotteinen kirja. Siinä käydään läpi pintaa syvemmältä sitä mikä on todella piirustus ja mikä sen paikka on taiteen historiassa. Ääneen pääsevät useat filosofit ja taiteilijat ja Lukkarinen osaa maalata kuvan kokonaisista aatemaailmoista, joita piirustuksen ympärillä on elänyt.

Monet pienet yksityiskohdat jaksavat kiinnostaa. Esimerkiksi kuinka Suomen ilmasto on kiukuttanut useita taiteiljoita. Toisin kuin vaikka Ranskassa, meidän luontomme näyttää aina tasapaksulta. Metsä kaukana on yhtä kirkas kuin lähelläkin.

Ulkonäöltään kirja toimii loistavasti. Kansi näyttää siltä kuin Carl Wargh olisi suoraan sen pintaan luonnostellut edessään aukeavan maiseman. Kyseessä on mielenkiintoinen kirja niin taiteen nauttijoillekin kuin sen tekijöille harrastelijasta ammattilaiseen. Ja tosiaan: kyseessä ei ole perinteinen piirustusopas, jota selaillaan hiki hatussa jotain taitoa tavoitellen. Tämä on kirja, jonka voi ottaa takkatulen ja teen kanssa nautittavaksi lempparituoliin.

Kirja ei vastaa kysymyksiin miten piirretään vaan miksi piirretään. Tämä on taiteen tekemisen puoli, joka on mielestäni jäänytkin hieman turhan pienelle huomiolle. Etiikka, taito, kaupallisuus ja muut aiheet nousevat taidekeskustelussa usein esiin, joten on paikallaan, että Lukkarinen palauttaa kirjassaan meidät peruskysymysten ääreen.


Piirtäjän maisema, 2015, Ville Lukkarinen, Suomalaisen kirjallisuuden seura, arvostelukappale



1 kommentti:

  1. Tavattoman viehättävän oloinen kirja, kiitos sen esittelystä! Itse piirrän nykyään harvoin ja vähän, mutta nautin piirustusten katselusta. Voisin jopa väittää yleensä pitäväni enemmän piirroksista/piirrosmaisista töistä kuin maalauksista. Pitääpä kurkata jos tätä saisi kirjastosta.

    Komeita ovat myös omat luonnoksesi, nostan hattua.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.