maanantai 21. syyskuuta 2015

Onnellisuuden tasavalta


Kuva: Kansallisteatteri


Onnellisuuden tasavalta (In the Republic of Happiness) on Martin Crimpin kirjoittama näytelmä, jonka Suomen kantaesitys oli Kansallisteatterissa 16.9.2015. Lontoossa se kantaesitettiin vuonna 2012.



ROOLEISSA: Milka Ahlroth, Hannu-Pekka Björkman, Markku Maalismaa, Cécile Orblin, Terhi Panula, Kristo Salminen, Marja Salo ja Alina Tomnikov
OHJAUS JA SUOMENNOS: Minna Leino
LAVASTUS: Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU: Tarja Simonen
MUSIIKKI: Timo Muurinen
VALOSUUNNITTELU: Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU: Johanna Storm
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU: Jari Kettunen
DRAMATURGIT: Eva Buchwald ja Jukka-Pekka Pajunen





Hannu-Pekka Björkman ja Minna Leino Klubi-illassa
Pääsin jo ennakkoon katsomaan pienen maistiaisen näytelmästä kun Kansallisteatterin kellarissa järjestettiin kirja-aiheinen klubi-ilta. Ohjaaja Minna Leino vaikutti hurmaavalta persoonallisuudelta ja sai jo itsessään kiinnostumaan sekä näytelmästä että yleisesti Crimpin teksteistä.

Hannu-Pekka Björkman otti klubilla ylleen roolinsa näytelmän enona, joka tulee keskeyttämään jouluaterian. Tämä valitsi, vastanäyttelijöiden puuttuessa, yleisöstä kohteita ilkeälle monologilleen ja ikinä ei ole parjaaminen kuulostanut niin hienolle. Ajattelin jo silloin, että tämä on mahtavan ilkeää, juuri oikea näytelmä minulle.

Ensi-ilta olikin sitten huikea. Pääsin Kansallisteatterin bloggarivieraana mukaan yleisöön ja väliajalla vielä kuuntelemaan dramaturgi Jukka-Pekka Pajusen mietintöjä näytelmästä. Kuulimme muun muassa miten tekijät olivat huolissaan, että Crimpin teksti olisi ehtinyt jäädä ajankohtaisuudessaan jälkeen, mutta miten yhteiskunnan nykytapahtumien valossa näytelmä tuntuukin olevan ajankohtaisempi kuin koskaan. Sain myös kuvan, että Crimpin tekstiin ollaan selkeästi suhtauduttu koko työryhmän kohdalta intohimoisesti.

Esitys toimi tekstin lisäksi myös näyttelijöiden suhteen. Hannu-Pekka Björkman olivat karismaattisia ja vaikuttavia lavalla, mutta myös Marja Salo vaikutti yhtenä perheen tyttäristä. Koko ryhmä toimi erityisen hyvin yhdessä. Kaikki toimivat yhteen ja tukivat toisiaan. Siitä ryhmäenergiasta nautin ehkäpä eniten koko illassa.

Kuva: Kansallisteatteri

Näytelmä alkaa perheen kiusallisella jouluillallisella, jossa keskustelu ottaa koko ajan ikävämpiä sävyjä. Jäävuoren huippuna eno vaimoineen saapuu kutsumatta paikalle ja alkaa se mahtavan ilkeä Björkmanin puhe siitä mitä kaikkea onkaan perheessä vialla. Dialogi on kirjoitettu brittiläiseen suuhun, mutta toimii myös suomeksi. Siihen eläytyy täysillä mukaan ja välillä se tekee omankin olon kiusallisen itsetietoiseksi. Crimp osaa poimia meidän ihmisten salaisimmat piirteet tehokkaasti esiin.

Näytelmän toinen puolisko ei ole enää yhtä selvärajainen. Dialogi ei kulje normaalin esityksen kerronnan mukaan vaan näyttelijät toimivat paljon vapaammassa ympäristössä. Crimp kirjoitti näytelmän seuraamaan Dante Alighierin Jumalaista näytelmää. Liikumme helvetistä, kiirastuleen ja lopulta paratiisiin. Ainakin luulen, että se oli paratiisi. Sen päätelköön kukin katsoja itse.

Kuva: Kansallisteatteri

Onnellisuuden tasavalta peilaa nykypäivää ja meitä ihmisiä sen jaloissa. Se tarkkailee yksilöllisyyttä, vapautta ja ihmisen pyrkimyksiä omaan onnellisuuteen.

Jari Ehrnrooth osuvasti mainitsee miten näytelmän hahmot tuntuvat seuraavaan Jeremy Benthamin ja John Stuartt Millin jalanjäljissä. Noudattavan tietynlaista utilitaristista etiikkaa, jossa tekojen hyvyys voidaan johtaa siitä miten paljon se tuottaa hyvää kaikille ihmisille. Mutta näytelmässä ammutaankin hieman yli maalin. Vain hieman, ja se onkin tekstissä hienoa. Hyvää ajattelevat ihmiset seuraavat vain hieman liikaa omaa etuaan, pyrkivät yksilöllisyyteen, mutta hieman epäonnistuvat. Tai sitten onnistuvat liikaakin.

Syntyy ristiriita. Halutaan täydellistä vapautta, mutta toisaalta vahvaa yhteisöllisyyttä. Halutaan onnellisuutta, mutta mikään ei riitä. Ehrnrooth kirjoittaa:

"Crimpin teksti ei voisi olla ajankohtaisempi. Se näyttää kuinka tämä pyhitetty onnellisuus itse oikeuttaa kaikki sitä kohti käyvän itsekkään elämän oikut. Mitä sitten jos vapauteni jotakuta vahingoitti? Ihan oikein sille!
Utilitaristinen moraali on kääntynyt nurin ja näyttämöllä repsottaa auki revähtänyt jälkimoderni unelma."

Voimme nähdä itsekeskeisyyden lisääntyvän juuri nyt. Elämme ratkaisevia aikoja ja Onnellisuuden tasavalta ei voisi osua parempaan väliin toimimaan yhteiskunnan peilinä. Se laittaa kysymään mitä on henkilökohtainen vapaus ja ennen kaikkea mikä on sen hinta? Kaikki tämä ja silti se onnistuu tarjoamaan myös viihdyttävän teatteri-illan. Ei hassumpaa.

Ohjaaja Minna Leino sanoo:
"Minulle merkityksellinen teatteritaide avaa eteeni sellaisen havaintokulman ihmisyyteen, joka järisyttää maailmasuhdettani, ja tekee sen joko hellästi tai sitten vähemmän hellästi. Nyt Crimp asettaa eteemme peilin, josta heijastuva ihmiskuva on armollinen ja humoristinen, mutta viiltävä. Toivon, että tulkintamme kautta viesti on yhtä aikaa painava ja sietämättömän kevyt."



Kiitos siis Kansallisteatteri hienosta näytelmästä, kiitos kiusallisesta jouluateriasta, kiitos kuohuvasta, kiitos, että tutustutitte minut Martin Crimpiin ja kiitos tunnelmasta. Näytelmästä bloggasivat myös ainakin Lumiomena, Isa ja Linnea. Ei siis tarvitse yksin minun sanaan luottaa.



2 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä Simo! Mielenkiintoinen postaus - uusia näkökulmia tähän näytelmään, kun olet päässyt pohtinut tätä esitystä enemmän tekstin kautta. Esitys olikin aikamoinen ruodittava tällaiselle kotifilosofille. En meinannut saada omasta arviostani loppua sitten millään :D Onneksi te muut osaatte sentään tiivistää ajatuksenne!

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea teatterijuttuja näin monesta blogista ja oli kiva tavata!

    Onnellisuuden tasavallassa riittää kyllä pohdittavaa ja kirjoitettavaa, melkoinen esitys. Yhdyn kyllä ehdottomasti siihen, että tällaisessa näytelmässä on tärkeää että tekstiin suhtaudutaan sanojesi mukaan intohimoisesti. Puolivaloinen tulkinta olisi varmaankin lattea ja lätistäisi koko show'n.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.