torstai 6. marraskuuta 2014

Teinitytön kuolemafantasia - If I Stay





 "Kaikkea pitää kokeilla", sanotaan. No tämähän nyt ei pidä millään tavalla paikkaansa. Täysin epälooginen väite, jonka viimeisin lukukokemukseni myös todistaa. Olen suosiolla jättänyt Nälkäpelit ja Twilightit väliin, mutta halusin kuitenkin kokeilla jotain "nuorille aikuisille" suunnattua kirjallisuutta. Tähän tehtävään valitsin Gayle Formanin kirjan "If I Stay" (2009) (suom. "Jos Vielä Jään"). Se on tarina nuoresta tytöstä, Miasta, joka pahan onnettomuuden jälkeen huomaa jääneensä jonkinlaiseen epämääräiseen tilaan elämän ja kuoleman välillä. Mia käy läpi tunteitaan ja yrittää ottaa kontaktia elämänsä tärkeisiin ihmisiin. Koko tämän elämä on vaakalaudalla ja apua ei tunnu löytyvän edes tämän surevasta poikaystävästä.

Alkuasetelma tarinalle oli periaatteessa mielenkiintoinen, ja ihmettelenkin miten Forman onnistui jättämään tarinansa niin yksiulotteiseksi. Kirjan hahmot ovat tarkkaan kuvailtuja, mutta harvoin samankaltaisiin kliseisiin törmää. Mian vanhemmat ovat täydellisiä. Siis todella aivan liian täydellisiä ja Mian suhde näihin on tietysti loistava. Mialla on mielenkiintoisia kavereita, lupaava tulevaisuus ja tämä on lahjakas muusikko. Poikaystävä on (yllätys, yllätys) täydellinen ja koskaan en ole lukenut samankaltaisia kuvauksia hahmosta, mitä kirjan poikaystävästä. Kuinka paljon voidaan uhrata sivuja hahmojen pukeutumisen kuvaukseen? Eikä vain siihen mitä sillä hetkellä sattuu olemaan päällä, vaan Mian kertojaääni käy läpi kirjan hahmojen koko tyylihistoriat ja omat ajatuksensa niistä. Hahmojen ulkoiset ominaisuudet, harrastukset ja sosiaalinen suosio dominoivat näiden muuten ohuita kuvauksia ja syvemmälle näiden motiiveihin ja luonteisiin ei kirjassa päästä.




Kirjan syvin sanoma tuntuu olevan tunteilla ja mielikuvilla mässäilyn alle piiloutuneena. Lukija halutaan sivu toisensa jälkeen tuntevan kauhistusta ja surua hahmojen puolesta, mutta se osoittautuu yllättävän vaikeaksi, jos hahmoja ei ole alkujaan rakennettu pinnallisia kuoria syvemmiksi. Toivonkin kirjan tarkoituksena olevan, että hahmot jätetään nimenomaan ontoiksi kuoriksi, jotta nuori lukija voi ikäänkuin täyttää ne itse. Nuori voi siis peilata hahmojen kautta omia tuntojaan ja omaa elämäänsä. En silti tiedä onko tämä hyvä asia jos tarina on lähinnä nuoren tytön kuolemafantasia. "Jos minä kuolen, niin kaikki olisivat surullisia", on ajatus, jolla lukija pääsee leikkimään. Mia pääsee katsomaan kuinka tätä surraan ja itketään ja tämän fiktiivisen tilanteen sisäistänyt nuori pääsee elämään kuolemafantasiaa Mian mukana. Koska Mia ei oikeastaan ole kuollut, niin tämä tekee nuorelle fantasiasta myös näennäisen turvallisen. Hieman samalla tavalla kuin siis nuoret ottavat idoleikseen erilaisia teinimuusikoita, koska voivat näin turvallisesti roolileikitellä aikuisuuden teemoilla, niin kirjassa päästään turvallisesti leikittelemään kuoleman teemoilla.

On äärimmäisen hankalaa ottaa kirjaa vakavasti, jos pitkät surukuvaukset vain seuraavat toistaan ja välillä ne töksäytten keskeytetään kun halutaan kertoa, mitä kenelläkin osallistujalla on päällä. Toisaalta en minä kohderyhmään kuulukaan ja myönnän toki tuomitsevani kirjan raja-aitojen täysin toisilta puolilta. Kirjasta tehty elokuva minulta on vielä katsomatta, mutta odotan tarinan kääntyvän ehkä hieman enemmän edukseen valkokankaalla. En siis Oscareita ole todellakaan povaamassa, mutta luulen, että vähintään pienempää päänsärkyä se tuottaa kuin kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.