lauantai 15. marraskuuta 2014

Gone Girl



 
Gillian Flynn, Gone Girl, 2012, Weidenfeld & Nicolson


Olen viime aikoina lukenut ja arvostellut kirjoja, joita en syystä tai toisesta normaalisti valitsisi lukemistooni. Osittain tällä periaatteella valitsin myös Gillian Flynnin "Gone Girlin", jonka oletin melko "perusdekkariksi". Jo muutamien sivujen jälkeen huomasin kuitenkin, että tämähän on juuri sellainen kirja, joka normaalisti kuuluu lukemistooni.

Ensimmäinen yhtymäkohta aiemmin lukemiini kirjoihin löytyi viime vuoden hitistä, Goldfinchistä (suom. Tikli). Molemmissa kirjoissa seuraataan hyvin suoraviivaista tarinaa, joka etenee pisteestä pisteeseen ja kohtauksesta kohtaukseen kuin seuraisi hyvin rakennettua televisiosarjaa. Aikaa ei käytetä pitkille filosofisille pohdinnoille vaan tarinan sanoma jää lukijan tulkittavaksi suoraan tarinan käänteistä ja tämä tuntuu virkistävältä. Se jättää enemmän tilaa lukijan omille ajatuksille ja pääsemme arvioimaan ja tuomitsemaan hahmojen käytöstä vapaasti.

Tuomitsemisesta pääsemme toiseen yhtymäkohtaan kirjallisuudessa. Albert Camus'n "Sivullinen" (1942) jakaa mielestäni Gone Girlin kanssa paljon samanlaisia teemoja. Yksilön rooli suhteessa muihin ihmisiin ja tämän olemuksen merkitys nousevat vahvasti esiin molemmissa kirjoissa. Ihmisen sisin asetetaan punnittavaksi tavalla, jossa tämä jää ikään kuin yhteiskunnan armoille. Se miten ihminen esittää itseään ulkomaailmalle nousee tärkeämmäksi kuin tämän omat sisäiset tunnot ja motiivit. Tämä luo molempiin kirjoihin jännitteen, jossa hahmot joutuvat todella pohtimaan ulkoisen olemuksensa ja sisimpänsä ristiriitoja.


Itse juonesta joudun tylsästi vain toteamaan, että se oli hyvä. Sen enempää en uskalla sanoa spoilaamatta tarinaa niille, jotka eivät sitä ole vielä lukeneet tai katsoneet elokuvaa. Tunnelmasta voin sanoa, että se oli pirullisen tiivis. Ihmisten ikävimmät puolet tuotiin esiin tavalla, jotka olivat varmasti monelle lukijalle ahdistavia niiden kiusallisessa tuttuudessa. Ennen kirjan lukemista ehdin nähdä David Fincherin ohjaaman filmatisoinnin trailerin. Fincher on ohjannut jo yhden aiemmista lempikirjoistani valkokankaalle, Fight Clubin, ja niinpä odotan elokuvalta paljon. Pelkästään trailerin näkeminen asetti minulle tietyn tunnelman kirjaa lukiessani. Näin mielessäni näyttelijöiden kasvot ja etenkin sen harmaan värimaailman, joka trailerista välittyi. Aion arvostella myös elokuvan blogissani kun pääsen sen kokonaisuudessaan näkemäään.

Jos siis ne perinteiset best sellerit yleensä jäisivätkin hyllylle, niin tämän kirjan suhteen kannattaa ehkä tehdä poikkeus. Lukukokemus oli mieleenjäävä ja vaivaton. Tämä on ehdottomasti aurinkoisen päivän tai kahvilassa hengailun kera nautittavissa oleva kirja. Tarina on teemoiltaan rankka, mutta hahmoista pystyy kuitekin olemaan sen verran irrallaan, että jäät nautittavasti tirkistelijän asemaan. Flynn on onnistunut luomaan hyvin tasapainoitetun tarinan sillä tulet kirjan luettuasi huomaamaan, että Gone Girl jää juuri sopivasti kummittelemaan aivoihisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.