23.12.2014

Lue vaikka kirja



Alituiseen kuulee puhuttavan kuinka se ja se media on kuolemassa. E-kirjat syövät kirjat, tabletit sanomalehdet ja internet television. Lopulta nämä ovat jokainen osaltaan vain välineitä. Se mikä näiden taustalla jää elämään ovat tarinat. Kirjallisuus, elokuvat, sarjakuvat ja muu media on loppujen lopuksi yhtä alustaa ihmisten halulle kertoa ja kuunnella erilaisia tarinoita. Kirjoista on jopa sanottu tulleen ongelmajätettä, mutta tällöin ei nähdä kirjoja muuta kuin silkkoina esineinä ja niiden arvo ei missään nimessä ole esineellinen.

Lopulta jää ihmisten vastuulle pitää tarinat elossa. Lukekaa lapsillenne, lukekaa itse ja muistakaa mihin alunperin ihastuitte tarinoissa. Mediat tulevat ja menevät, mutta kertomukset säilyvät. Jos lapset katsovatkin elokuvia mieluummin kuin lukevat kirjoja, niin oppivat nämä kuitenkin siinä samalla tarinoiden kieltä. Tie kirjoille on näin ainakin avattu.


Nuorten poikien lukemattomuus nähdään ongelmana. "Ne vain pelaavat mieluummin videopelejä", sanotaan. Ehkä onkin näin, mutta se mielikuva tyhjäkatseisesta jätkästä Tetriksen äärellä täytyy ainakin hylätä. Nykyaikaiset pelit kiinnostavat, koska ne ovat usein alusta loppuun asti mietittyä tarinaa, johon lapset voivat aidosti samaistua. Samalla tavalla kuin elokuvan kerronnallisuus, myös pelit voivat toimia porttina syvempiinkin tarinoihin ja eri medioihin sekä nykypäivänä uudenlaisiin sosiaalisiin maailmoihin.

Kaupallissuus kuitenkin hallitsee tarinoitakin. Se mitä luemme, kuuntelemme ja katsomme on yhä enemmän muutamien isojen yhtiöiden hallitsemaa. Tämä on jotenkin ironista sillä tarinoiden kuuluisi olla nimenomaan pakopaikka kaikesta hallinnasta. Hyvä uutinen on, että kukaan ei pakota hyväksymään valmiiksi laadittuja polkuja tarinoiden suhteen. Klassikot eivät kuole noin vain ja luovuus synnyttää koko ajan uutta. Medialukutaidon merkitys kasvaa koko ajan ja jo lapsille olisi hyvä selvittää miten mainonta ja uutiset rakentavat todellisuutta.

Kulttuurin voima piilee ihmisten halussa oivalluksiin. Tämä yksinkertainen seikka tulee pitämään tarinat elossa ja voimakkaampana kuin silkan median. Tahto tehdä ja kokea uutta ylittää kaupallisen tarjonnan ja toimii moottorina myös omaehtoiselle kulttuurille. Olen siis optimistinen. Muutokset mediassa ovat voimaa, joka synnyttää vastavoimaa. Kulttuuri itsessään synnyttää aina jotain uutta eikä tarinoilla näin ole ikinä päätepistettä.

18.12.2014

Jos luet vain yhden nuorten aikuisten kirjan...




James Freyn ja Nils Johnson-Sheltonin Loppupeli (alk. Endgame) (2014, WSOY, arvostelukappale) oli periaatteessa ihan yllättäväkin kirja. Kyseistä kirjaa lähdin kuitenkin hyvin varovaisesti lukemaan. Edellisen "nuorten aikuisten" kirjan kanssa ei kuitenkaan niin hyvin käynyt ja näytti siltä, että nytkin oltiin menossa kauas mukavuusalueeltani.

Kirjaa on ehditty jo moittimaan sen samankaltaisuuksista Nälkäpeliin, mutta tämän voisin laittaa osaksi sen piikkiin, että ehkä nuoret lukijat eivät ole vielä niin perehtyneitä muuhun dystooppiseen kirjallisuuteen, jossa mätkitään surutta kilpailijoita pois pelistä. Nälkäpelin ja Loppupelin alkuasetelma, jossa joukko nuoria lähtee taistelemaan toisiaan vastaan elämästä ja kuolemasta, ei ole loppujen lopuksi kovin uusi idea. Pointti onkin, että mitä uutta tähän alkuasetelmaan onnistutaan tuomaan.

Tarina olikin suhteellisen originaali ja se yllättävyys tuli kirjan koukuttavuudesta. Loppujen lopuksi kirja kulki jyrkästi tarinan ehdoilla eikä siinä juurikaan herkuteltu kielikuvilla tai kirjallisilla oivalluksilla. Tekstin tyyli on pikemminkin olemassa vain tarinaa kujettavana voimana, mutta ei se menoa haitannut.

Tarinan juoni lyhyesti kertoo joukosta nuoria pelaajia, jotka on koulutettu vakoilijoiksi ja tappajiksi. Nämä pelaavat ulkoavaruuden rodun kehittelemää peliä ja seuraamme jokaista pelaajaa vuorotellen kirjan aikana ympäri maailmaa. Loppupeli on tulevan trilogian ensimmäinen kirja ja näiden ympärille kehitellään myös jonkinlaista mobiilipeliä sekä elokuvaa.

 

Kirja on jaettu hyvin lyhyisiin kappaleisiin ja se kulkee eteenpäin kuin elokuvan käsikirjoitus kohtauksesta kohtaukseen. Joka luvun alussa ilmoitetaan ketkä roolihenkilöt kohtauksessa esiintyvät ja kuljetaan tarinaa taas pari sivua eteenpäin. Tämä tekee kirjasta sellaisen, että sitä on hankala laskea käsistään. "Yksi pieni kappale enään", on helppoa sanoa itselleen ja lopulta huomaa jääneensä tunneiksi kiinni kirjaan.

James Frey on jo tunnettu nimi kulttuuripiireissä. Tämän työmetodit saattavat olla joskus jopa arveluttavia, kuten tässä 2010 julkaistussa New York Magazinen artikkelista voi esimerkiksi päätellä. Loppupelin kanssa metodit tuntuvat kuitenkin toimivan.

Loppupeli on itsessään kirjaimellisesti peli. Se on joukko vihjeitä, jotka voivat johdattaa yhden lukijoista puolen miljoonan dollarin kulta-aarteelle. Mobiilipelin ja elokuvan myötä tässä on siis mahdollisuuksia melkoiselle markkinoinnille. Olen itse pieni markkinointifriikki, joten lähes yhtä paljon kuin seuraavaa kirjaa, odotan myös mitä juuri markkinoinnin saralla on tulossa. Esimerkiksi trailerin valmistaminen kirjalle on mielestäni erinomainen idea. Häpeilemätön tuotteistaminen saa minulta siis pelkkää plussaa.

Kun suljin kirjan, niin päällimmäinen tunne oli se, että haluan äkkiä seuraavan osan käsiini. Kaikki tyylilliset vajavaisuudet ja ajoittainen kliseisyys eivät tehneet tarinasta huonoa. Päinvastoin. Jos Frey olisi alkanut kesken tämän tarinan kuvailemaan jotain hiton auringonlaskuja, niin olisin heittänyt kirjan nurkkaan jo alkuvaiheilla. Tarina on nyt ykkönen ja joskus kirja ei muuta vaadikaan. Toivottavasti seuraava osa tulee siis pian!


13.12.2014

Kirjataidetta Taidetehtaan joulumarkkinoilla


Porvoon Taidetehtaalla järjestettiin taas viikonlopun aikana joulumarkkinat. Kamaa ja tavaraa sekä hillittömästi joulukoristeita. Tämä on sekoitus perinteistä ja kaupallista joulua ja minähän pidän molemmista.


Tarjolla oli erilaisia käsitöitä, koruja, taidetta ja ruokaa. Mukaan tarttui perinteisesti hunajasaalis, mutta huomioni kiinnittyivät myös erilaisiin kirja-aiheisiin käsitöihin.




Markkinoilta löytyi käsintehtyjä muistikirjoja ja kirjoista tehtyä kierrätystaidetta. Muun muassa Katrin Kirjataiteesta pidin kovasti. Tämä oli käyttänyt vanhojen kirjojen kansia ja luonut niistä tauluja sekä tehnyt kirjan sivuista erilaisia koriste-esineitä.




Yhdellä pöydällä taas oli vanhasta, Tallinnalaisen kirpputorin kätköistä löytyneestä, takista tehty useita nahkakantisia muistikirjoja. Tämän Tangramkirjojen töitä on näemmä saatavilla myös Vanhan Porvoon kujilta. Toisella pöydällä taas oli muistikirjojen materiaalina käytetty erilaisia vanhoja kirjoja ja muuta sälää.



Joulumarkkinat ulottuvat Taidetehtaan useaan saliin ja luovat hämärän tunnelman, josta todella huomaa miten tärkeää oli säästää nuo Fiskarsin vanhat makasiinit Taidetehtaan pohjaksi. Nämä markkinat voittavat mielestäni jopa ne perinteiset Vanhan Porvoon markkinat ja se on jo paljon sanottu tältä vanhalta jouludiggarilta.



11.12.2014

Loppupeli-kilpailu. (päättynyt)


Loppupeli eli Endgame, on James Freyn ja Nils Johnson-Sheltonin nuortenkirja, jossa 12 nuorta pelaajaa joutuvat toteuttamaan ikiaikaista velvollisuuttaan pelata maan tulevaisuuden vuoksi.

En ole vielä puolessavälissä kirjaa, mutta täytyy antaa kirjalle sen verran tunnustusta, että nuortenkirjaksi sitä on ollut hankala laskea käsistä. Kirjoitan aiheesta vielä myöhemmin tarkemmin, mutta nyt järjestän WSOY:n kera kilpailun, jossa voit voittaa Loppupeli-kirjan omaksesi!

Loppupeli on kirja pelistä, mutta myös peli itsessään. Lukijaa johdatellaan erilaisin vihjein puolen miljoonan dollarin palkintoa kohden. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo ja vain harvat ja valitut pysyvät vihjeiden perässä. Siksi ajattelin, että olisi hienoa tehdä Loppupelin hengessä massiivinen älyä ja voimaa vaativa peli, jossa vain yksi vahvin, älykkäin ja kaunein voi voittaa kirjan omakseen.

Kilpailu on päättynyt ja Tui vei voiton. Vain yksi voi voittaa. Tätä on loppupeli.

http://youtu.be/9zDkYjxtjfU

9.12.2014

Ovatko kirjasi eettisesti tuotettuja?


Kirjailijat kärsivät taiteestaan yleensä vapaaehtoisesti, mutta heistä kirjan tuotantoketju vasta lähtee. Finnwatchin uudessa raportissa käsitellään suomalaisten kustantamoiden toimintaa ja näiden yhteistyötä etenkin Kiinan kanssa. Tutkimusosuus tehtiin haastattelemalla Hung Hing Heshanin tehtaan työntekijöitä.

Kiinassa painettujen tuotteiden määrä on muutaman vuoden aikana kasvanut viiteen prosenttiin kun se tätä ennen oli jopa verrattain harvinaista. Kustantamot elävät juuri nyt tietynlaista murroksen aikaa ja on ymmärrettävää, että muutoksia tulee, mutta samalla on muistettava, että tämä on samalla aikaa, jolloin tulevaisuuden pelisäännöt luodaan.


 

Mikä siis on ongelma?


Työolosuhteet ovat Kiinassa selvästi parantuneet viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta tehtävää silti riittää vielä. Riippumattomien ammattiliittojen puute, Kiinan haluttomuus lähteä mukaan kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja minimipalkkojen heikko taso tekevät Kiinasta edelleen arveluttavan maan kun pohditaan työntekijöiden oloja.

Työtä tehdään noin euron tuntipalkalla ja tämä ei yksinkertaisesti riitä inhimilliseen elämiseen. Myöskin työtunnit voivat venyä epäinhimillisen pitkiksi ja vaikka Kiinan lakin periaatteessa kieltää sen, niin lapsityövoiman käytön arvellaan yhä olevan yleistä. Työtapaturmista on hankala saada korvausta ja naisia syrjitään työelämässä.

Vaikka joissain tehtaissa työläisten oloja oltaisiinkin näennäisesti parannettu, kierretään säännöksiä myös vuokratyöläisten avulla. Etenkin Kiinan sisäiset siirtolaiset, joita käytetään halpatyövoimana, tulevat kohdelluiksi kuin toisen luokan kansalaisia. Nämä tekevät työtä, jolla eivät pysty elättämään edes itseään, mutta silti lähettävät suurimman osan palkastaan kotikyliinsä.

Suurin osa ulkomailla painetuista tuotteista ovat yhteiskustannuksia, ulkomaisten toimijoiden kanssa ja kotimaisilla kustantamoilla ei yleensä ole tällöin etukäteen paljoakaan tietoa missä tuotteet lopulta painetaan. Suurin osa Kiinassa painetuista kirjoista on lastenkirjoja, joissa on lelumaisia piirteitä. Kustantamoiden yritysvastuussa ja sen sääntelyssä hallitustasolla olisi parantamisen varaa.



Mitä siis voisi tehdä?


Ensinnäkin boikotointi ei välttämättä ole se tehokkain keino. Se tuo hieman näkyvyyttä aiheelle, mutta siirtää tuotantoketjun ongelmat usein vain uusiin kohteisiin. Tärkeämpää olisi saada nykyiset olosuhteet sellaisiksi, että työntekijöiden olisi mahdollista saada elämiseen riittävää palkkaa ja näiden työolosuhteet olisivat inhimilliset.

Tietoisuus on hyvä paikka aloittaa. Mitä enemmän tiedämme ongelmista, sitä enemmän voimme niihin vaikuttaa. Voit esimerkiksi ottaa yhteyttä erilaisiin kansalaisjärjestöihin, jotka ovat keskittyneet eettisen kaupan asioihin. Esimerkiksi Eetti Ry voi olla hyvä paikka aloittaa.

Voit vaikka näin joulun alla kysellä kustantajilta miten he aikovat tulevaisuudessa ottaa eettiset kysymykset huomioon ja esimerkiksi kirjojen oston yhteydessä pyytää lisätietoa tuotantoketjusta. Myös päättäjiltä voit vaatia kunnianhimoisempaa yritysvastuusääntelyä. Esimerkiksi vaalien alla on hyvä kysellä ehdokkaidesi mielipiteitä aiheesta.

Vaikka pitäisit eettisten asioiden huomioimista ylireagointina tai stereotyyppisemmin "viherpiipertämisenä", niin älä silti ummista silmiäsi epäkohdilta. Leimaantumisen pelko on todellinen ja ymmärrän sen, mutta ota huomioon, että sinulla kuluttajana on se suurin valta.



Koska kirjojen kustantaminen ulkomailla on Suomessa vasta alkutaipaleella, on nyt se aika vaikuttaa. Elektroniikka- ja vaateteollisuus voivat toimia varoittavana esimerkkinä mihin suuntaan pahimmillaan oltaisiin kulkemassa.

On hienoa, että kustantamot haluavat edistää vastuullisuutta, mutta täytyy muistaa, että jopa jutussa käsitelty Hung Hingin tehdas on läpäissyt useita vastuullisuusauditointeja. Monikansalliset järjestelmät eivät ole aukottomia ja kansalaisjärjestöjen tärkeimmäksi tehtäväksi jää näiden aukkojen paikkaaminen.

Finnwatchin tekemästä selvityksestä voit lukea tarkemmin eri kustantajien toimista sekä erilaisista tarkkailujärjestelmistä.

http://www.finnwatch.org/fi/uutiset/270-joulupukin-pajassa-huhkitaan-80-tuntia-ylitoeitae-kuukaudessa

8.12.2014

Tatu ja Patu, Syömään!



Tällä kertaa on kyseessä niin arvokas teos, että en tohtinut jättää sen arvostelua vain omille harteilleni. Siksi tokaluokkalainen poikani Viljami lupautui avukseni kirjan läpikäymisessä. Kyseessä on Tatu ja Patu-sarjan uusin osa "Tatu ja Patu, Syömään! Outo käsikirja siitä, miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään" (Otava, 2014). Se on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen tuttuun tyylin tehty opaskirja syömisestä ja ruoasta. Jos sinua siis kiinnostaa miten valmistetaan Bätmänhie (Smoothie + Batman, alla olevassa kuvassa Viljamin valmistamana ohjeen mukaisesti) tai millaisia roiskeita eri maiden ruoista syntyy, suosittelemme avaamaan tämän kirjan ja ottamaan selvää.


Tatut ja Patut olivat meille jo ennestään hyvin tuttuja. Etenkin supersankareita ja Helsinkiä koskevat kirjat olimme lukeneet noin miljoonia kertoja iltasaduksi aiemmin. Uudesta kirjasta Viljami ilmoitti pitävänsä enemmän kuin mistään muusta Tatusta ja Patusta ikinä, mutta mielestäni on huomautettavaa, että jokainen Tatu ja Patu lukuvuorollaan saa saman arvion ("tämä on aivan totta", Viljami vahvistaa). Kirjamessuilla Havukaisen ja Toivosen tervehdykset Viljamin kirjaan ja tästä tulikin kertaheitolla kallis aarre pojalle. Kuvan innollinen Patu perustuu Viljamin lemppari-ilmaisuihin. Innollinen on onnellisen ja innostuneen sekoitusta, jota jätkä tosiaan olikin kuvan nähtyään.


Uusi kirja on hieman erilainen kuin aiemmat. Se on pienempi kooltaan ja nimensä mukaisesti käsikirjaisempi kuin edeltäjänsä. Isot sivunkokoiset kuvat yksityiskohtineen jäivät uupumaan, mutta toki sitä yksityiskohtaisuutta nytkin jäi tutkittavaksi. Erityisesti jokaiselta aukeamalta löytyvä makaroni jaksoi aidosti hauskuuttaa koko kirjan läpi. Välillä sitä pirulaista olikin oikeasti vaikea löytää.

Piirustutyyli sopii tarinoiden tyyliin täydellisesti. Mainiot ylilyönnit ja todellisuudella leikkiminen muodostavat aivan oman Tatun ja Patun maailmansa eli Outolan. Outolassa tapahtuu jotakin koko ajan ja Tatu ja Patu hämillään tarkastelevat ympäristöään ja suorittavat siinä empiirisiä testauksiaan. Toivosen piirustustyyli on yksinkertaista ja leikittelevää. Tämä saa pienieleisesti hahmot elämään ja kirjat ovat eräänlaista piirrettyä tilannekomiikkaa.
2014, Otava

Kysyin Viljamilta mikä kirjassa on hauskaa. "Ne on niin hölmöjä", tämä sanoi. "Ne on vähän hulluja ja mäkin oon sillee vähän hullu". Tunnistettavuus onkin Tatun ja Patun parhaita puolia. Tilanteet ovat suoraan suomalaisesta arjesta ja yhtymäkohtia omaan perheeseen löytyy paljon. Osa kirjan vitseistä on selkeästi suunnattu aikuisille ja tämä tekee siitä täydellistä iltasatumateriaalia myös meille isille, joiden keskittymiskyky saattaa joskus herpaantua. Lapsiin vitsit tuntevat purevan ja Viljami muisteleekin lukuisia esimerkkejä hauskimmista pätkistä ja räkättää samalla täyttä kurkkua.

Kirja on oikeasti opettavainen. Aiemmatkin Tatut ja Patut ovat sisältäneet pienen opettavaisen elementin, mutta nyt rivien välistä on lueattavissa yhä useampia käytännön ohjeita muun muassa siivoamisen ja pöytätapojen suhteen. Esimerkiksi yleisimmät ongelmat voileipää tehdessä tuodaan hauskasti esiin sekä tarkastellaan pönttövääriäisiä lajina (esim. häippävääriäistä, joka vain poistuu pöydästä sanomatta kiitosta). Ruoka suussa puhuminen saa Viljamilta erityisen kovat torut ja tätä käsittelevä kohta kirjassa saa paljon keskustelua aikaan.

Kirja saa meiltä isot suosittelut. Se sopii helposti jo esikoulu-ikäisille vaikka jotkin käsitteet ovatkin ehkä vähän vaikeita. Vähintään kuvien yksityiskohtaisuus saa pienimmätkin lukijat kiinnostumaan kirjasta. Jäämme innolla odottamaan mihin Tatun ja Patun tarina ensi kerralla meidät johdattaa. Toiveissa olisi esimerkiksi meriaiheiset seikkailut, kirjallisuuden hahmot tai robotit.

6.12.2014

Lukupino toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää

Tänään kotistudiot laitetaan taas pystyyn itsenäisyyspäivän kunniaksi ja pääsemme hyvällä omatunnolla tuomitseman eliittiä näiden pukeutumisen kautta. "Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?" kuullaan kysyttävän mitä erilaisemmilta julkkiksilta, jotka kilvan huutavat sen tärkeyttä. Itse liityn ilolla näihin juhlallisuuksiin ja parhaillaan uunissa kypsyy lehmää, viiniä availlaan ja asettaudutaan hiljalleen sohvalle


Eilen löysin pienen kansallisen kipinän itsestäni kun ihastuin kahteen kirjaan, jotka löysin Porvoolaiselta kirpparilta. Yrjö A. Jäntin ja Martti Haavion koostamat "Suomen Talvi" ja "Suomen Suvi"-kirjat (1946, WSOY). Jäntti oli WSOY:n toimitusjohtaja ja tämän taidekokoelma oli minulle jo nuorena tärkeä kohde Porvoolaisena. Hän on minulle eräällä tavalla tuttu hahmo, "toveri Porvoolainen" ja tämä teki myös kirjoista omalla tavallaan läheisiä. Historia näyttäytyykin aina kiinnostavampana kun se sidotaan johonkin itselle läheiseen.


Runot eivät välttämättä olleet ikinä vahvin puoleni vaikka niistä toki nautinkin. Kirjat kuitenkin sisältävät juurikin niitä ja joka aukeama koostuu jonkin suomalaisen runoilijan teoksesta sekä kuvasta, jossa Suomi näyttäytyy ideaalina talvisessa tai kesäisessä asussa. Idea on siis hyvin simppeli ja siksi hieno. Nämä kirjat eivät yritä olla muuta kuin ovat. Se tekeekin useista suomalaisista kirjoista loistavia. Ja itse suomalaisista ihmisistäkin. Hyvää itsenäisyyspäivää teille siis!

Ote Hilja Haahden runosta "Kun Päivä Paistaa"

"Päivyt, paistaos hellien,
paista Suomeni korpehen!
Miss' on puute ja murhe musta,
sinne saattaos lohdutusta!
Kerro lämpimin sätehin:
päättyy huolien talvikin.
Toivo, Luojahan luota vaan,
kevät koittavi aikanaan!"

3.12.2014

Suomalaiset Kylpylät - Ikkuna historiaan



Liisa Suvikumpu, Suomalaiset Kylpylät, 2014, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, Arvostelukappale



Liisa Suvikummun kirja "Suomalaiset Kylpylät" (2014) tarjoaa lukijalleen ainutlaatuisen portin suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan. Itselleni tuli yllätyksenä miten laaja osa suomalaista kansanperimää sen kylpyläkulttuuri on ollut. Tämän vuoksi alunperin innostuinkin kirjasta. Jos olet kiinnostunut Suomen historiasta ja kulttuurista, niin aiheesta on olemassa lukuisia kirjoja. Joskus on kuitenkin valaisevaa ottaa tämäntyylinen, spesiaaliin aiheeseen keskittynyt kirja ja huomata miten sen kautta voi tulkita historian vaikutuksia eri tavoin ja käyttää kirjaa ikään kuin historiallisena kiintopisteenä.

Kylpylät eivät olleet vain paikkoja nopealle rentoutumiselle vaan paikka johon mentiin pitkiksikin ajoiksi parantumaan tai ihan vain näyttäytymään. Kylpylät olivatkin nykyistä enemmän sosiaalisen kohtaamisen paikka. Suomen laajemmat tapahtumat historiassa vaikuttivat kylpylöiden syntymiseen ja kuolemiseen ja kirjassa vilahtelee myös monia tuttuja historiallisia nimiä.

Kun nykyään kylpylöihin mennään perheiden kesken viettämään yhteistä aikaa, niin ennen niissä kohdattiin muita ihmisiä. Kylpylöillä oli jonkin verran statusmerkitystä. Kuuluisuudet ja taiteilijat viettivät niissä aikaa ja kylpylöiden tarjonta ylitti silkat vesihoidot. Ne olivat laaja-alaisia huvikeskuksia ja parantoloita, joissa oli juhlasaleja, ravintoloita ja kasinoita.

Tämä entisajan glamour tuleekin Suvikummun kirjasta hienosti esiin. Muun muassa Savonlinnan ja Terijoen kylpylät tuodaan kirjassa takaisin henkiin ja sitä huomaa kaipaavansa aikaan jolloin ei ollut vielä syntynytkään. 1800-luvun lopulta 1930-luvulle oli Suomessa vilkas ja rikas kylpyläelämä, josta voi peilata koko sen ajan kulttuuria. Mieleen tulevat Rivieran ja Uuden Englannin rannat ja on hankala kuvitella Suomea niinkin kansainvälisenä paikkana sata vuotta sitten. Raidalliset uima-asut, cocktailit ja valkoiset rantarakennukset herättävät mielikuvituksen. Ihmiset pukeutuivat illalla hienoihin pukuihin ja söivät vielä hienommissa ravintoloissa. Suomen luonto ja järvet tai meri ympärillään eri luokkien ihmiset seurustelivat keskenään ja nauttivat muusikoiden esityksistä. Juuri tämän takia tartuin tähän kirjaan.

Vedellä on historian aikana nähty olevan erilaisia parantavia vaikutuksia. Suomessakin käytiin lähteillä (runneilla) nauttimassa "terveysvettä" ja jos tämä tapa ei ehkä aina parantanutkaan vaivoista, niin ehkä se ainakin pelasti pahemmilta hoitokeinoilta. Vesihoitoa käytettiin nimittäin monen arveluttavamman menetelmän, kuten vaikka oksennuttamisen ja suoneniskennän, sijasta. Sääli, että lopulta uudet vielä pahemmat tavat, kuten radiumin lisääminen erilaisiin elintarvikkeisiin, korvasi monessa paikassa vuorostaan terveysvedet.

Parantoloina kylpylöitä ei juurikaan enää käytetä ja kulttuurikin on niissä jäänyt taka-alalle. Luokkien erot nostavat taas päätään, mutta kylpylöiden kaltaiset yhtenäistävät paikat katoavat. On sääli, että kylpyläkulttuuri on muuttunut muovisiksi liukumäiksi ja pikaruokaloiksi lastenaltaiden vieressä, mutta toisaalta se tekee entisajan ihannoinnista helpompaa.

Toivon monien löytävän sen historiallisen kaiun, joka kirjasta on löydettävissä. Joskus on ihan mukava antautua naiivin ihannoinnin valtaan ja tämä on mitä mainioin kirja aiheeseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli oikea osoite tämän kirjan kustantajaksi. Kirja toimii viihtellisenä teoksena ja jopa näyttää kahvipöytäkirjalta. Suvikumpua ei kuitenkaan voi luonnehtia tusinakirjailijaksi vaan tämä on Euroopan historian dosentti Helsingin yliopistossa ja tämä näkyy tekstissä. Kirja on informatiivinen ja paikoin hieman akateeminenkin. Kuvia on runsaasti ja ainakin itseäni tämä viehätti suuresti. Niiden kautta välittyi kuitenkin parhaiten tämä itselleni tuntematon historia.

Kuvitus tekee tästä kirjasta tarkoin harkitun kokonaisuuden
Ensimmäinen puoli kirjasta käsitteli yleisesti kylpyläkulttuurin historiaa ja toinen puolikas taas esitteli parisenkymmentä kylpylää Suomen historiassa. Kirja toimii eräänlaisena napostelukirjana eli voit lueskella sitä sieltä täältä, silloin tällöin tai tehdä kuten minä eli ahmia sen kerralla loppuun. Suosittelen siis tätä teosta ja vastaavaksi kirjaksi voisi mainita myös SKS:n kustantama Riitta Koskisen "Suomalainen Kartano" (2013). Se toimii loistavasti rinnakkaisteoksena Suomalaiset Kylpylät-kirjalle ja tarjoaa samankaltaisen pienen ikkunan Suomen historiaan.