Finding the Mother Tree on yhdistelmä muistelmaa ja tiedettä. Se on henkilökohtainen kuvaus pyrkimyksestä edetä miesvaltaisen tieteenhaaran kentällä samalla, kun tasapainoitellaan perheen ja terveyden kanssa. Ennenkaikkea kirja on äärimmäisen mielenkiintoinen kuvaus metsien maanalaisesta järjestelmästä, joka on hämmästyttävämpi, kuin voisi kuvitella.
Suzanne Simard on metsätaloustieteen professori ja kirjailija, jonka TED-Talkseja on katseltu yli kymmenen miljoonaa kertaa. Simardin "äitipuun" käsitteen on sanottu inspiroineen esimerkiksi James Cameronin "sielujen puun" Avatar -elokuvissa.
 |
| Suzanne Simard. Kuva: Brendan Ko |
Simard kertoo miten on aina etsinyt elämäänsä järjestystä. Nopeat muutokset ja epävarmuus omassa elämässä saivat hänet kiinnostumaan jo nuorena kartoista, joissa asiat luonnolliset olivat järjestyksessä. Toisaalta nuo kartat olivat portti ja eräänlainen symboli uusiin löytöihin ja seikkailuihin. Ehkä juuri tuo rakkaus karttoihin johdatti Simardin löytämään verkostoja jostain, mistä ei oltu vielä keksitty etsiä ja lopulta muutti tapaa, millä katsomme metsien alapuolista maailmaa.
Metsä enemmän kuin vain joukko puita. Niiden alta löytyy jättimäinen, elävä maailma, josta itsessään jättimäiset sienirihmastotkin ovat vain yksi osa. Alunperin Simard tutki miten avohakkuut vaikuttavat metsän toimintaan ja mitä vaihtoehtoisia tapoja niille voisi olla olemassa. Se johti syvempään ymmärrykseen puiden tapaan kommunikoida ympäristönsä kanssa.
Mitä Simard löysi oli hämmästyttävää. Puut todellakin puhuvat keskenään. Erityisesti omien lajien kesken, mutta kommunikointia tapahtuu myös eri puulajien välillä. Ne välittävät ravinteita keskenään ja pitävät huolta heikoimmista kasveista. Niin sanotut äitipuut taas varastoivat tietoa metsästä ja välittävät sitä nuoremmille puille.
"Plants are attuned to one another's strengths and weaknesses, elegantly giving and taking to attain exquisite balance. There is grace in complexity, in actions cohering, in sum totals."
Tämä kaikki saattaa kuulostaa scifiltä, mutta teoria on saavuttanut tukea tiedeyhteisöltä ja on tärkeä erottaa, ettei ole kyse henkisyydestä vaan nimenomaan tieteestä. Itsestäänselvää hyväksyntä ei ole ollut, vaan Simard on kohdannut vastarintaa kollegoiltaan, jossa on selkeästi ollut henkilökohtaisia ja sukupuoleen hyökkääviä sävyjä. Voisi kuvitella siis kaiken tapahtuneen joskus vielä naisvihamielisemmällä 50-luvulla, mutta kyseessä oli 90-luvun loppupuoli.
Kirja on kuvaus tieteen tekemisestä vaikeissa olosuhteissa, henkilökohtaisista vaikeuksista ja niistä ylipääsemisestä ja erityisesti kirja tarjoaa uuden näkökulman metsiin ja luontoon yleisesti. Ilmastonmuutos tapahtuu nopeasti ja se tapahtuu nyt. Miten avohakkuut vaikuttavat metsiin on elintärkeää tietoa ja Simardin tutkimus keskeisessä osassa siinä miten jatkamme eteenpäin.
Tiede liikkuu hitaasti ja ihmiset reagoivat muutokseen vielä hitaammin. Siksi tarinat ovat tärkeä tuki tieteen sanoman välittämisessä eteenpäin. Simardin kirjan tarinallisuus kertoo juuri siitä sosiaalisen muutoksen prosessista, jonka tiede voi laukaista.
Myös Richard Powersin kirjassa The Overstory (Ikipuut), ovat Simardin teoriat vahvasti läsnä ja sen tarinassa ovat pääosassa juuri puut. Kirjoitin Powesin kirjasta aiemmin täällä ja suosittelen lämpimästi tutustumaan sen sanomaan.
Mainoslinkit merkattu: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti