Helsinki Biennaali 2021 avautuu nyt viimein yleisölle, joista monet ovat vasta heräilemässä kultuuriselta talviunelta. Pääsin tutustumaan Biennaalin tarjontaan kesäisessä Vallisaaressa jo etukäteen ja uskon tästä tulevan yksi kesän tärkeimmistä kohteista eteläisessä Suomessa.
Vallisaari, aurinko, eväät ja luonnon keskeltä paljastuvat, 41 taiteilijan tai taiteilijaryhmän teokset, tekevät yhdessä hyvän päivän.
 |
| Alicja Kwade, Big Be-Hide, 2019 |
Oma päiväni alkoi Kauppatorin vilinästä, jossa ihailin lähes valmista Biennaalin paviljonkia. Sen edustalta vierailijat pääsevät pelkän matkan hinnalla kokemaan niin teokset kuin saaren luonnonkin.
Juuri taiteen ja saaristoluonnon kytkeytymisestä Biennaalissa pohjimmiltaan on kyse. Miten ihminen muovaa ympäristöään ja miten niin lyhyessä ajassa voimme muuttaa jotain niin ikuiselta vaikuttavaa. Vallisaareen ei Biennaalista kuitenkaan tule jäämään jälkiä vaan sen teokset lähtevät syksyllä ja osa saa uuden kodin muualla Helsingin ympäristössä.
 |
| Laura Könönen, Ei taivasta rajana, 2021 |
Esimerkiksi Laura Könösen Ei taivasta rajana tullaan näkemään tulevaisuudessa Jätkäsaaressa. Teoksessa muutos ilmenee palasina taivasta, jotka ovat tippuneet maan kamaralle. Ikuiseksi mielletyt asiat kököttävät nyt Vallisaaren nurmikolla.
Luonnon muuttuminen ja liike konkretisoituu Teemu Lehmusruusun teoksessa. Kävelin polkua valkoisten tornien luo, joista tuntui kumpuavan hieman aavemainen ääni. Lehmusruusu seisoi tornien läheisyydessä ja kysyin tältä etäämmällä sijaitsevasta, scifimäisestä laitteesta.
 |
| Teemu Lehmusruusu, House of Polypores, 2021 |
Tämä kertoi sen olevan osa kokonaisuutta, joka saa voimansa aurinkovoimalasta. Laite kuuntelee lähimetsän kaatuneissa puissa tapahtuvaa lahoamista ja muuntaa sen urkusarjana soivaksi installaatioksi.
Puiden lahoamisen aistiminen aiheuttaa kuin värähdyksen käsityksessä ajasta. Siirtyminen, sekä meren että Alicja Kwaden teoksen Pars pro Toto ääreen, taas vie katsojan universumin kokoisiin käsityksiin ikuisuudesta. Ajan kulumisen voi nähdä pyöreistä kivistä, joita kiertää rannalla kuin pieniä planeettoja.
 |
| Alicja Kwade, Pars pro Toto, 2018 |
Seurailin Silja Linen risteilyaluksen lipumista saaren editse ja halusin ottaa kuvan graffititaiteilija EGSin teoksesta Eilisen ja huomisen saaristot. Taiteilijaa pyysin tällä kertaa siirtymään sivuun, sillä oletin ettei tämä halua tulla ikuistetuksi Lukupinoon.
Teoksen päälle olisi voinut myös jäädä seuraamaan laivojen kulkua, sillä niiden päällä on taiteilijan mukaan tarkoitus hengailla. Vallisaaren teos on yksi kahdeksasta hengailupaikasta, joita löytyy ympäri Helsinkiä paikoista, joissa joko on joskus ollut saari tai joissa tulee merenpinnan kohoamisen seurauksena joskus mahdollisesti olemaan saari.
 |
| EGS, Eilisen ja huomisen saaristo |
Jo lautan saapuessa Vallisaareen pystyi näkemään Jaakko Niemelän jättimäisen teoksen Laituri 6. Putkista valuva vesi nostattaa aina välillä hienon sumun laiturin yläosaan ja sain taiteilijalta jopa luvan salaa käydä viilentymässä teoksen tuottamassa suihkussa.
Leikkisä teos saa toisenlaisen näkökulman kun kuulee sen tarinan. Laiturin punainen yläosa sijaitsee korkeudella, jonne merivesi kohoaisi Grönlannin jääpeitteen sulaessa. Teoksen heikot, toisistaan riippuvaiset rakenteet kuin kannattelevat tässä rankkaa taakkaa.
 |
| Jaakko Niemelä, Laituri 6, 2021 |
Tadashi Kawamata on koonnut keräämästään romusta teoksen Vallisaaren majakka, joka seisoo ylväänä kävelyreitin varrella. Taiteilija kertoo inspiroituneensa Vallisaaren lukuisista tunneleista, joista myös majakka lähtee kuin kasvamaan ylöspäin, tunnelien jäädessä kuin sen juuriksi maahan.
 |
| Tadashi Kawamata, Vallisaaren majakka, 2021 |
Noihin pimeisiin tunneleihin mentäessä on kuin saapuisi toiseen maailman kirkkaasta kesäpäivästä. Pimeys ja viileys tarjoavat ihanteellisen tilan kokea esimerkiksi videoinstallaatioita, jotka nyt tuntuvat iskevän tajuntaan poikkeuksellisen vahvasti.
 |
| Samnang Khvay, Preah Kunlong (Hengen tie), 2016–2017 |
Tuomas A. Laitisen teos ΨZone oli ilman ylimääräistä informaatiotakin vaikuttava. Selitys on kuitenkin itsessään melko ihmeellinen:
"Teokseen sisältyy mikrobiologisia ja kemiallisia elementtejä, alkemistisia kuvituksia, lasiosia, videota sekä ääni, jota säteilytetään tilassa usealla ultraäänikaiuttimella. Teoksen narratiivit ja reseptit linkittyvät ajatukseen vyöhykkeestä ja ekosysteemistä, jonka sisällä tapahtuu yllättäen radikaaleja muutoksia ja mutaatioita. Nimi ΨZone (Psi Zone) liittyy aaltofunktioon, joka esimerkiksi kvanttifysiikan monimaailmatulkinnan mukaan avaa ovia mahdollisille universumeille."
 |
| Tuomas A. Laitinen, ΨZone, 2021 |
Veikkaan, että Dafna Maimonin teos Indigestibles tulee olemaan yksi kuvatuimpia kohteita näyttelyssä. Teos on muotokuva Shellystä, stressaantuneesta keski-ikäisestä naisesta, jonka elämästä puuttuu merkitys ja sisältö.
 |
| Dafna Maimon, Indigestibles, 2021 |
Teoksessa kuljetaan läpi Shellyn suoliston, jonka ruoansulatusjärjetelmä lakkoilee ja ollaan vähän eksyksissä. Vahvat Olipa kerran elämä -vibat tässä teoksessa.
 |
| Dafna Maimon, Indigestibles, 2021 |
Myös erilaisten tunnelien ja holvien kiertäminen tarjoaa elämyksiä, joista saa paljon irti vaikka ei olisi varsinaisesti edes saapunut Vallisaareen taiteen perässä. Teokset tarjoavat kuitenkin kaikille vähintään jonkinlaisia aistinautintoja, yllätystä, ajateltavaa ja kokemusta erilaisista materiaaleista.
Sari Palosaaren teoksessa Eons and Instants silkka teosesittelyn luettelo siinä käytetyistä materiaaleista on kiehtova: "Kivi, kivipöly, etanadynamiitti, koboltti (CoO & Co-AI-Zn), spodumeeni, sinkkiasetaatti, kuparikarbonaatti, messinki, teräs".
 |
| Sari Palosaari, Eons and Instants, 2021 |
Tunnelia edetessä vangitseva musiikki (Tuomo Puranen ja Mari Boine) johtaa Birit & Katja Haarlan ja Outi Pieskin teoksen äärelle.
"Bileet pystyyn, maan alla luolan turvassa! Maailmantuhon tuskassa nuoret tanssivat kutsuen apuun unohdetut saamelaiset maan jumalattaret Uksáhkkán, Juoksáhkkán ja Sáráhkkán. Suhteemme maahan ja maassa asuviin esivanhempiin on kuoriutumassa pois. On aika löytää takaisin maan povessa oleva, sanotaan, pyhyys."
 |
| Birit & Katja Haarla, Outi Pieski, Guhte gullá / Here to hear, 2021 |
Uwa Iduozeen ja Maryan Abdulkarimin teoksessa He kävelivät vetten päällä, kierretään vanhan ja suuren luotsirakennuksen vanhoissa asunnoissa ja koetaan tarinoita ihmisistä, jotka ovat tulleet Suomeen 1950–90-luvuilla Yhdysvalloista, Englannista, Somaliasta, Sudanista, Etiopiasta ja Nigeriasta.
 |
| Uwa Iduozee, Maryan Abdulkarim, He kävelivät vetten päällä, 2018 |
Samassa tilassa nähdään Myös Mario Rizzin kuvia, joissa Syyrian sotaa lapsineen paennut äiti tulee vastaan luotsitalon ränsistyneissä huoneissa kauniilla ja pysäyttävällä tavalla.
 |
"Vuonna 2003 Margaret ja Christine Wertheim (s. 1958) perustivat Los Angelesissa Institute for Figuring -nimisen organisaation, jonka tehtävänä on auttaa yleisöä ymmärtämään eri tieteenaloja, kuten fysiikkaa, logiikkaa ja tietojenkäsittelytiedettä. Margaretia (tiedekirjoittaja) ja Christineä (runoilija ja entinen maalari) motivoi vakaumus, että käsitteet, joita yleensä kuvataan yhtälöillä ja algoritmeilla, voidaan esittää myös leikkisän fyysisen toiminnan keinoin. Hyperbolisia geometrisiä kuvioita voidaan virkata, fraktaaleja rakentaa käyntikorteista ja tietokoneiden toiminnan taustalla oleva logiikka voidaan esittää piirtämällä. Sisaret pyrkivät tekemään abstraktit käsitteet ymmärrettäviksi ja miellyttäviksi materiaalisen leikin avulla."
Biennaalissa nähtävä Werheimien teos on osa projektia, johon on osallistunut jo yli 10000 ihmistä muun muassa New Yorkissa, Lontoossa, Riiassa ja Abu Dhabissa. Vallisaaressa nähtävät koralliriutat on virkattu yhdessä suomalaisten tekijöiden kanssa ja osa teoksesta on nähtävissä keskustakirjasto Oodissa.
 |
| Margaret & Christine Wertheim, Virkattu koralliriutta / Helsingin satelliittiriutta, 2021 |
Helsinki Biennaali on aidosti kansainvälinen ja innostava tapahtuma, joka käyttää suomalaista luontoa ja suhdettamme siihen loistavasti ja kriittisestikin hyväksi. Kyseessä on elämys ikuisuuden käsitteen äärellä ja toivottavasti pysähdys ajattelemaan niitä muutoksen teemoja, joihin me voimme ilmaston suhteen vaikuttaa.
Nyt on kuitenkin tekojen aika ja tämä ajatus pyrkii taidetta kokiessa jatkuvasti mieleen. Minä ja sinä olemme muutos ja nämä meidän jäljet jatkuvat ikuisuuteen.
Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta vastaa HAM Helsingin taidemuseo. Pääkuraattoreina toimivat HAMin näyttelypäällikkö Pirkko Siitari ja julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola. Helsinki Biennaalia johtaa HAM Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti