6.12.2020

Homo Line - Edith Hammar




Homo Line on jyrkkiä viivoja, villejä tapahtumia ja pehmeää sydäntä. Tämä sarjakuva on kaikinpuolin moderni, mutta henkii jotain kutkuttavan vanhaa sieltä 70-luvun underground -sarjakuvien maailmasta.

Edith Hammar on Helsingistä kotoisin oleva suomenruotsalainen sarjakuvataiteilija, kuvataiteilija ja kuvittaja, joka valmistui kuvataiteen kandidaatiksi Tukholman kuninkaallisesta taidekorkeakoulusta vuonna 2017.


Edith Hammar. Kuva: Niklas Sandström


Vuodet Tukholmassa ja myöhemmin myös Helsingissä, antoivat Hammarille sen kokemuksen koti-ikävästä, joka toimi voimana tämän esikoissarjakuvalle. Kyseessä on Suomen ja Ruotsin välisestä yhteydestä, niiden välillä kulkemisesta ja oman paikan etsimisestä ylipäätään maailmassa.

Ei ole sattumaa, että haluan julkaista tämän tekstin juuri itsenäisyyspäivänä. Suomi on monelle ihmiselle montaa eri asiaa ja moni taho on yrittänyt omia suomalaisuuden käsitettä ahtamalla sitä tiukkaan muottiin.




Tämä on sarjakuva Suomesta osana Eurooppaa ja paikkana, jossa vähemmistöt ovat keskeinen osa kulttuuria vaikka nämä sen vuoksi kohtaisivat edelleen väkivaltaa. Tämä ei ole kiiltokuvamainen Suomi vaan ihan aito ja tässä kuvatun Suomen päivänä juon självständighetsdagskaffeni mielelläni.

Hammarin Suomi on sitäpaitsi todella kaunis. Se on täynnä elämää ja Helsingin kadut sykkivät voimaa, jota sen harmaudessa kävellessä ei itse ehkä aina huomaisi.




Hammar piirtää unenomaisia maisemia, jotka kuvaavat ympäristöä syvemmin kuin pinnallinen kuvaus voisi tehdä. Tämän vahvat viivat ja graafinen ote vangitsevat pitkäksi aikaa yksittäisten sivujen ääreen ja jopa ne ikävät puolet näyttävät upealta.




Kustantajan sivulla Hammaria kutsutaan eräänlaiseksi 2020-luvun Tom of Finlandiksi ja tähän ajatukseen on helppo yhtyä. Kyseessä on queer-yhteisöä kuvaava taiteilija, joka haluaa näyttää meille jotain aitoa, mutta myös koko yhteisöä käsittävän utopian. Maailman, jossa rakkautta ilmennetään vapaasti, lujaa sekä iloa ja kauneutta levittäen.

Hammarin koti-ikävä on hieno melankolinen pohjavire läpi sarjakuvan, joka minulle nosti kaiken sen kuvatun hyvän vain enemmän esiin. Sen miten kotia on vaikea löytää mistään yhdestä paikasta, mutta samalla kaikkialla on siihen potentiaali.




Homo Linen aiheet ovat niin yleismaailmallisia, että sarjakuvaan oli helppo uppoutua vaikka ruotsinkielentaito on kyseenalainen. Tekstiä ei ole paljoa ja väitän, että muidenkaan kielirajoitteisten ei kannata jättää tätä väliin kielimuurin vuoksi. Aina on vaikka googlen kääntäjä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille paitsi natseille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti