7.9.2019

Red Carpet Film Festival 2019



Red Carpet Film Festival vietettiin taas viime viikonloppuna. Aurinkoinen Hyvinkää oli yllättävän täynnä ihmisiä ja festaroinnin keskellä vietettiin myös Red Carpet -gaalaa. Lähdin itse kokeilemaan miltä siellä punaisella matolla tuntuu.

"If you build it they will come."

Antti Luusuaniemi on tehnyt Hyvinkäästä kaupungin, johon kokoonnutaan juhlimaan suomalaista elokuvaa. Festari lähti rakentumaan suomalaisittain oudonkin suureellisesti ja onnistui kasvamaan asettamiinsa raameihin. Kun Krista Kosonen ja Laura Birn saivat tähdet katuun, oli hämmentävää törmätä hillittömään ihmismassaan keskellä Hyvinkäätä.


Kolmas vuosi kokosi jälleen entistä enemmän kävijöitä. Jopa 17 000 ihmistä vieraili Red Carpetissa ja sen oheistapahtumissa. Sitä tapahtumaa olikin ympäri kaupunkia. Kannattaa suunnitella festaripäivät tarkkaan, sillä kalenteri täyttyy helposti ja pitää varata siirtymiinkin aikaa. Ilmainen festaribussi on iso apu.

Festari ei ole pelkkää elokuvaa ja viikonlopun konsertit, muun muassa Vesalan, Teflon Brothersin, Anna Puun ja Juha Tapion voimin, vetävät myös paljon väkeä. Itse olin erityisen kiinnostunut erilaisista työpajoista ja lyhytelokuvien näytöksistä. Konsertit leffojen jälkeen tuovat tapahtumaan lämpöistä juhlan tunnelmaa.

Vesala. /Kuvaaja: Henni Hyvärinen www.hennihyvarinen.com Ig: @hennihyvarinen Fb: @Hennihyvarinenphotography

Suomalainen elokuva on festareiden selkäranka, mutta tänä vuonna otettiin askel kansainvälisempäänkin suuntaan kun Kiina toimi festareiden vierailijamaana. Tämän yhteydessä esitettiin myös Renny Harlinin Kiinassa tekemä leffa Bodies at Rest ensimmäistä kertaa Euroopassa ohjaajan itse vieraillessa myös festareilla.

Renny Harlin ja Antti Luusuaniemi. Kuvaaja: Henni Hyvärinen www.hennihyvarinen.com Ig: @hennihyvarinen Fb: @Hennihyvarinenphotography

Red Carpet gaala palkitsi suomalaisen elokuvan tekijöitä hyväntuulisessa ja arvokkaassa tilaisuudessa. Punainen matto oli kuin suomileffan kuka kukin on. Tunnelma oli ylellinen ja erityisen käsinkosketeltavissa oli miten tähtikulttuuria ylläpidetään maailmanlaajuisesti yhteisin rituaalein.

Ihmiset korjasivat pukujaan ja meikkejään ennen valokuvattavaksi astumista ja armeija tarjoilijoita toimi Hotel Sveitsissä kirurgisen tarkasti. Mikko Leppilammen juontama gaala koostui puheista ja musiikkiesityksistä vieraiden nauttiessa ruoasta.  Suomalainen elokuva on ansainnut omat juhlallisuutensa ja tämän festarin kaltaiset tapahtumat asettavat tiettyjä raameja niille.

Kuvaaja: Erika Luoto https://www.erikaluoto.com Ig: @erikaluotophotography

Red Carpet Film Festival yhdistää suomalaisten elokuvien fanien ja tekijöiden juhlaa yhdessä festarissa. Koko kaupunki valjastetaan festarialueeksi ja päivistä on mahdollista räätälöidä kymmenittäin erilaisia paketteja omien mieltymysten mukaan.



Ig @ redcarpetfilmfestival
Fb: @redcarpetfilmfestivalfinland

#redcarpetfilmfestival


Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti