11.9.2019

Critical Tide - Designmuseo




Critical Tide -näyttely on "lääkettä ilmastoahdistukseen". Se käsittää kahdeksan projektia, jotka avaavat ihmisen suhdetta mereen ja pyrkivät oikeasti myös esittämään ratkaisuja sen ongelmiin.

Designmuseo ylläpitää kolmivuotista Design Club Open Call -näyttelysarjaa, jonka teemana oli tänä vuonna kriittinen design. Siinä muotoilu pyrkii irtautumaan kaupallisuudesta ja kritisoimaan sen mekanismeja. Tämä kuulostaa vaikealta tehtävältä ja kriittinen design onkin kriittistä myös itseään kohtaan.


Designmuseon kellarissa näkemäni teokset olivat vakuuttavia ja huomasin, että asenteitani mereen oli oikeasti muotoiltu. Meret ovat kriisissä ihmisen toiminnan vuoksi ja muotoilualalla on ollut kriisin luomisessa oma roolinsa ylläpitämässä kestämätöntä kulutusta. Samat tahot voivat kuitenkin olla osa ratkaisua.

Julia Lohmann esittelemässä työpajaansa

Department of Seaweed -avoin merilevälaboratorio on työpaja, jossa Julia Lohmann valmistaa merilevästä esineitä. Tämä pitää merilevää tulevaisuudessa mahdollisesti yhtä merkittävänä materiaalina kuin vaikka keramiikkaa tai lasia.

Kuva: Robertina Sebjanic, Aquatocene / Uros Abram 

Aquatocene -ääniteos toi minulle täysin uutta tietoa. Oli yllättävää miten iso ongelma melusaaste on meren eliöille. Tähän auttaa perehtymään Slovenialaisen taiteilijan Robertina Šebjaničin projekti.


MARS – Modular artificial reef structure on ehkä yksi parhaita esimerkkejä siitä miten muotoilu voi auttaa meriä. Alex Goadin 3D-tulostettava riutta toimii kasvualustana koralleille ja sitä voi käyttää koralliriuttojen elvyttämiseen.


Matter of Trust -öljyntorjuntamatot ovat näyttävä osa kokoelmaa. Hiuksista ja karvoista koostuvat matot keräävät öljyä ja rasvaa vesistöistä eivätkä itsessään kuormita luontoa.

Ocean Confessionals tunnustuslaatikko

Ocean Confessionals -tunnustukset on yksi näyttelyn osallistavista kohteista. Voit kirjoittaa tunnustuksesi, arvostuksesi tai vaikka syntisi merelle. Laput lasketaan seremoniallisesti mereen 26. lokakuuta. Ne sisältävät kalsiumkarbonaattia, joka liuetessaan vähentää vesien happamoitumista.

Radical Ocean Futures, Fish inc. Andrew Merrie. Visualisaatio: Simon Stålengag


Radical Ocean Futures -ääni-installaatio on Tohtori Andrew Merrien laatima neljän tieteeseen perustuvan tarinan installaatio, jotka on mahdollista kuunnella samalla kun katselee tarinoihin laadittuja maalauksia. Tämä on erityisesti spekulatiivisen fiktion ystäville mahtava kohde. Luvassa muun muassa maailman viimeisen kalastajan lokikirja ja muistokirjoitus Oy Kala Ab:n toimitusjohtajalle, joka yksityisti maailman ruokaturvallisuuden.



Lisätietoa näyttelystä löytyy Designmuseon sivuilta täällä. Näyttely on avoinna 6.9. - 27.10. Mukana työryhmässä ovat muotoilija ja Aalto-yliopiston professori Julia Lohmann, muotoilija, sukelluskouluttaja ja tutkija Pirjo Haikola, muotoilija, kuraattori ja tutkija Gillian Russell sekä graafinen suunnittelija ja kuvittaja Gero Grundmann.



Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti