13.9.2017

Ikitie



Sidse Babett-Knudsen ja Tommi Korpela, credit: Andres Teiss © Matila Röhr Productions


Ikitie on Antti Tuurin samannimisen romaanin filmatisointi, jonka on ohjannut AJ Annila. Elokuvassa seurataan Amerikasta palanneen Jussi Ketolan vaiheita, joita on seurattu myös kahdessa edellisessä Tuurin romaanissa. Raadollinen ja kaunis elokuva kertoo ihmisen pahuudesta, mutta erityisesti toivoa herättävästä periksiantamattomuudesta.

Tommi Korpela on seikka, jonka haluan ihan ensimmäisenä nostaa tästä elokuvasta esiin. Vaikka monta asiaa oli tehty Ikitiessä oikein, niin jo pelkästään Korpelan suoritus olisi kantanut sitä. Väkevä, herkkä, sielukas ja jotenkin niin suomalainen Korpela teki nyt varmasti yhden elämänsä rooleista.

Tämän esittämä Jussi Ketola viedään kotoaan itärajalle ja yritetään ampua. Ketola pakenee Neuvostoliiton puolella ja jää Neuvostoliiton valtiollisen poliisin, NKVD:n, haltuun. Näin alkaa Ketolan elämä rakentamassa työläisten paratiisia amerikkalaisten idealistien kera.

Tommi Korpela, credit: Andres Teiss © Matila Röhr Productions

Ikitie on osoitus suomalaisten elokuvantekijöiden ammattimaisuudesta. Liialliseen kikkailuun ei ole sorruttu. Elokuvan on näyttävä, mutta kulkee silti ehdottomasti tarina edellä.

Vahvasti luotetaan myös ammattimaisiin näyttelijäsuorituksiin. Korpelan lisäksi elokuvassa on harvinaisen pätevä kasti sellaisilla suuruuksilla kuten Hannu-Pekka Björkman, Jonna Järnefelt, Ville Virtanen ja Sidse Babett Knudsen. Etenkin Björkmanin loistavan luihu Kallonen tulee jäämään ikuisesti yhdeksi lempi-inhokeistani valkokankaalla.

Hannu-Pekka Björkman, credit: Andres Teiss © Matila Röhr Productions


Stalinin Neuvostoliitossa työskennelleet ja eläneet amerikkalaiset ja suomalaiset ovat hieman vähälle huomiolle jäänyt osa historiaa. On mielenkiintoista ajatella, että vähän matkaa rajan takana pelattiin baseballia ja käytiin amerikkalaisissa jazz-klubeissa kun työ ranchilla antoi aikaa.

Stalinin vainojen aikaan olot luonnollisesti muuttuivat, mutta Ikitiessä on kaiken sen lohduttomuuden keskellä näytetty myös vilaus siitä ilosta ja elämästä, mitä näistä yhteisöistä löytyi.

Tommi Korpela, credit: Andres Teiss © Matila Röhr Productions


Ikitie saa ensi-iltansa 15.9. 2017.

Traileri


Ohjaus:
AJ Annila
Näyttelijät:Tommi Korpela (Jussi Ketola)
Sidse Babett Knudsen (Sara)
Ville Virtanen (Hill)
Jonna Järnefelt (Ella)
Eedit Patrakka (Mary, 8v)
Rosa Salomaa (Mary, 14v)
Hannu-Pekka Björkman (Kallonen)
Emmi Parviainen (Laina)
Helen Söderqvist (Martta Hill)
Sampo Sarkola (Strang)
Antti Virmavirta (Maki)
Irina Björklund (Sofia)
Jarkko Niemi (Karvinen)

Katso myös:

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut vielä yhtäkään Tuurin teosta, mutta elokuvan traileri herätti mielenkiintoni Ikitie-romaania kohtaan. Osaatko sanoa, pystyykö sen lukemaan itsenäisenä vai kannattaako aiemmat osat lukea ensin? Haluaisin perehtyä kirjaan ennen elokuvan näkemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin ensimmäisen romaanin sarjasta ja jäin tunne, että nämä ovat melko vahvasti itsenäisiäkin teoksia. Itse ajattelin vielä lukea Ikitien ja ehkä jättää sen keskimmäisen väliin.

      Poista