Koominen ooppera toi Konepajan Brunoon jotain todella jännittävää. Helsingin Juhlaviikkojen osana esitetty Silent Opera Vixen tarjosi aidosti tuoreen tavan nauttia oopperaa. Yleisö sai kuulokkeet korvilleen ja lähti seuraamaan punatukkaista tyttöä pajan uumeniin.
Silent Operan yleisöstä on maailmalla ollut puolet alle 30 vuotiaita ja reippaasti yli puolet katsomassa oopperaa ensimmäistä kertaa. Nämä ovat huikeita lukuja ja kertovat muutoksesta oopperan maailmassa. Kun Koominen ooppera aloitti viime vuoden lopulla, niin juuri tällaista toivoinkin olevan luvassa.
Astuimme sisään Konepajan Brunoon ja huomasimme sen olevan viihtyisä kahvila ja baari. Ihmiset nauttivat juomista ja tunnelma oli kesäinen. Katumuusikot kiersivät ihmisten lomassa ja lupasivat eurosta soittaa mitä tahansa. Pian kuitenkin todellisuus ja ooppera alkoivat sekoittua, laitoimme kaikki kuulokkeet korvillemme ja lopulta lähdimme seuraamaan punatukkaista tyttöä hallin syövereihin.
"Follow the girl" olikin illan teema. Me itseasiassa ihan sattumalta seurasimme punatukkaista tyttöä lähes Sturenkadulta asti Brunolle ja pohdimme, että "onkohan se se, on se varmaan se". Olihan se. Punatukkainen tyttö oli Vixen (Rosie Lomas), Leoš Janáčekin klassikko-oopperan Ovela Kettu nimihahmo.
Rosie Lomas. Kuva: Saara Autere |
Tällä kertaa emme kuitenkaan seuranneet metsäneläimiä vaan ooppera oli muokattu moderniksi kuvaukseksi katunuorista. Kodittomien elämä tuotiin heti katsojien tietoisuuteen elävästi kun kävelimme lukuisten ilmoitusten ohi, joissa etsittiin kadonneita nuoria.
Saavuimme huoneeseen, jossa oli keittiö ja pöytä. Näiden ympärillä oli sekaisin erilaisia tuoleja ja sohvia ja yleisö saattoi istahtaa hetkiseksi. Kitty Callisterin lavastus oli karu ja mahtava. Se ei antanut mitään rakoa yleisön ja esiintyjien väliin vaan tunsimme kaikki olevamme samassa tilassa. Etenkin kun liikuimme seuraavaan tilaan ja yleisö hajaantui huovilla päällystettyjen lavojen päälle istumaan ympäri likaista kaupungin katua.
Olen joskus päässyt seuraamaan oopperaa melko läheltä lavaa, mutta ensimmäistä kertaa koin sen että istuin kirjaimellisesti tenorin (mahtava Robin Bailey) jalkojen juuressa kun tämä antaa tosissaan antaa palaa. Nämä ovat kokemuksia, jotka jäävät elämään.
Robin Bailey jakaa yleisölle leipiä. Kuva: Saara Autere |
Esitys oli kaikessa uutuudessaankin todella vahvaa ja perinteistä oopperaa. Musiikki livemiksattiin kuulokkeisiin ja se kuulosti hyvälle. Pääosassa oli kuitenkin se raaka ja tunteisiin vetoava laulu, joka ei todellakaan menettänyt voimaansa karussa ympäristössä. Päinvastoin.
Yleisö oli aidosti osa esitystä. Mitään liiallista osallistumista ei tarvitse pelätä vaan hienous piili siinä, ettei kyse ollut mistään seuraleikeistä vaan yksinkertaisesta yhteisen tilan tiedostamisesta. Esiintyjät jakoivat esityksen kanssamme sen sijaan, että olisivat vain esittäneet sen meille.
Kuva: Saara Autere |
Alla olevassa videossa lisää tietoa siitä mitä oikeastaan on Silent Opera.
Silent Opera: Vixen (Leoš Janáčekin oopperan Ovela Kettu pohjalta)Ohjaus, libretto Daisy Evans – Musiikinjohto Stephen Higgins – Musiikin sovitus Stephen Higgins, Max Pappenheim – Lavastus Kitty Callister – Valaistus Jake Wiltshire – Äänitys David Gregory, Max Pappenheim –
Rooleissa Rosie Lomas, Ivan Ludlow, Timothy Dickinson, Robin Bailey, Rosanna Ter Berg, Jessie Grimes, Phillip Granell
Esitys nähty kutsulipulla
Hienointa tuolla tosiaan oli ehkä silloin kun esiintyjät olivat aivan iholla soittamassa tai laulamassa. Bailey oli yksi suosikeistani.
VastaaPoistaKannatti ehdottomasti käydä kokemassa, ehkä Suomeenkin saadaan jossain vaiheessa kotimaisia vastaavanlaisia produktioita.