Matt Haig nousi omien lempikirjailijoitteni joukkoon romaanillaan The Humans ja tämän Syitä pysytellä hengissä on aiemmin ollut Lukupinossa täällä. Tällä kertaa tartuin Haigin tuotannosta perinteiseen vampyyritarinaan, joka sijoittuu rauhalliseen Yorkshire Moorsin pikkukaupunkiin Englannissa.
Radleyn perhe pysyttelee normaalissa elämässä, normaalein rutiinein. Vanhemmat Peter ja Helen ovat pidättäytyvät vanhasta elämästään ja lapset Rowan ja Clara eivät ole ikinä saaneet tietää mitä oikeasti ovat.
Tämä kuitenkin muuttuu kun Clara joutuu tahtomattaan tilanteeseen, jossa kotibileissä tuttu poika käy tähän käsiksi. Kasvisyönnin aloittaneen Claran vaistot nousevat pinnalle. Puolustautumisen tarve muuttuu jossain vaiheessa verenhimoksi ja alkaa tapahtumien ketju, joka keskeyttää Radleysien hiljaisen elon.
Matt Haig |
Kirjaa lukiessa on vaikea olla vertaamatta sitä Twilightiin. Pikkukaupunki, normaalia elämää viettävät vampyyrit, perhesuhteet ja teinien rakkaushuolet. Yhtäläisyyksiä on paljon, mutta ainakaan tässä kukaan ei kimallellut.
“Vampire? Such a provocative word, wrapped in too many clichés and girly novels.”
Kirjan tarinassa maailma on jakautunut vampyyrien ja ihmisten salaseuroihin sekä täysin tietämättömiin ihmisiin. Vampyyrit ovat myytti, joka on hieman väärinymmärretty ja sopeutuminen yhteiskuntaan on näille oikeasti mahdollista. Verenhimo on addiktio, jota vastaan voi taistella kuin mitä tahansa muutakin addiktiota.
Haigin tapaan tarinassa on monta kerrosta. Vampyyrit ovat aina ilmentäneet tukahdettuja haluja, piilotettua homoseksuaalisuutta tai muuta vastaavaa kätkettyä ihmisen mielessä. Haig tuo tarinassaan vampyyrit osuvaksi vertauskuvaksi brittiläisestä sivistyneisyydestä ja perhearvoista, joiden alla ehkä tämän mielestä muhii joitain synkempiäkin puolia.
Sivistynyt, normaali yhteiskunta vaatii toimiakseen pidättäytymistä. Haigin vampyyritarina kertoo juuri tästä pidättäytymisen puolesta kun vampyyritarinat usein kertovat siitä tahdon räjähtävän vapautuvasta puolesta. Erityisen herkullisia kirjassa ovat otteet Pidättäytyjän käsikirjasta. Opaskirjasta pidättäyville vampyyreille.
“Everyone represses everything. Do you think any of these "normal" human beings really do exactly what they want to do all the time? 'Course not. It's just the same. We're middle-class and we're British. Repression is in our veins.”
Alfonso Cuarónin (Harry Potter ja Azkabanin vanki, Gravity, Children of Men) on sanottu kehittelevän elokuvaa Haigin kirjan pohjalta. Näen tarinassa paljon potentiaalia elokuvaan sen uuden näkökulman, monisyisten hahmojen ja etenkin sen pahan ja hyvän kontrastin kanssa. Tai oikeastaan pahan ja ihan vain tavallisen.
Matt Haig, 2010, The Radleys, Canongate Books Ltd
Katso myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti