Koominen ooppera piti avajaisgaalansa eilen Finlandia-talolla ja jätti kieltämättä jälkensä. Jotain uutta tuli eilen kaupunkiin ja jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman pitää. Ainakin avaus oli räjähtävä.
Koominen ooppera on muun muassa johtajansa Laura Åkerlundin ja tuottaja Maiju Talviston intohimon ja työn tulos. Se on lisä suomalaiseen oopperatarjontaan, joka tuo mukanaan raikkaan otteen vaikeana pidetyn taiteenlajin pariin. Lisää Koomisesta oopperasta voi lukea vaikka Lukupinon jutusta täällä.
Avajaisgaala teki vaikutuksen. Finlandia-talo täyttyi tunnelmasta, joka loi suuntaviivoja sille hengelle, jota Koominen ooppera tuntuu edustavan. Aulassa virtasi kuohari ja jousikvartetti esiintyi odottavalle yleisölle. Halukkaat saivat glitteröidä itsensä ja halukkaita riittikin jonoksi asti niin, että oma parta jäi tällä kertaa vaille glitteriä.
Lavalla illan aloitti kapellimestari Leif Segerstamin johdolla Beethovenin alkusoitto, Fidelio. Täydellinen aloitus. Kaunis, mutta lennokas ja keveä kappale lähti lähes sirkusmaisiin sfääreihin Segerstamin puikoissa. Tuli tosiaan tunne, että tässä jotain kivaa alkoi.
Ilta jatkui muun muassa Zemlinsky sinfonialla ja Segerstamin aivan uuden sinfonia 307:n kantaesityksellä. Tämä jälkimmäinen tuntui illan muuhun, hieman perinteisempään tarjontaan nähden, mielestäni hieman irralliselta, mutta kuitenkin juuri Koomiseen oopperaan sopivalta. Teos oli nokkela ja hauska, jos nyt niin sinfoniasta voi sanoa. Soittimina toimi milloin mikäkin ja erityisesti pidin jättimäisen nuijan käyttämisestä lyömäsoittimena. Teos toimi kuin Kelju K. Kojootin piirretty.
Mieleenpainuvimmat osuudet illasta olivat Bernsteinin operetista Candide esitetyt teokset, joita tulkitsi upeasi laulaen Mia Heikkinen. Eniten kuitenkin odotin kuulevani osia Paul Lincken operetista Frau Luna. Tämä myöhemmin keväällä Koomisen oopperan ohjelmistosta löytyvä teos on nyt näiden näytepalojen jälkeen varmaankin se minulle yksi odotetuin oopperatapaus ensi vuodelle.
Ilta oli laadukas ja täynnä hauskaa. Reetta Haavisto ja Petri Lindroos lauloivat, Helsinki Sinfonietta kuulosti räjähtävälle, yleisö nauroi ja taputti ja näin jopa oopperalaulajan tekevän kärrynpyörän valtavassa hameessa! Kaikkea leimasi valtava innostus tekemiseen ja se jäi illasta päällimmäisenä mieleen.
Tervetuloa siis Koominen ooppera! Vaikka Suomen oopperamaailmaa ei voi missään nimessä tunkkaiseksi sanoa, niin uuden ja innokkaan tulokkaan ilmestyminen on piristysruiske, jonka toivon vielä useammankin ihmisen löytävän tulevaisuudessa. Menkää siis katsomaan mitä Koomisella oopperalla on tulevaisudessa annettavana täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti