3.11.2016

Takanapuhumisen taito Jokiteatterissa




Jokiteatteri Porvoossa tarttui Anna-Leena Härkösen parin vuoden takaiseen kirjaan Takana puhumisen taito. Valinta on mielenkiintoinen teatteriesityksen pohjaksi, sillä kyseessä on melko lyhyt kokoelma pieniä tarinoita tai pakinoita. Lopputulos oli kuitenkin elävä kokonaisuus.



Teatteri Porvoossa on vuosien mittaan ollut hyvin vaihtelevasti saatavilla ollutta huvia. Porvoon teatteri aktivoituu tekijöidensä aktiivisuuden mukaan (aktivoituessaan tekee kuitenkin aina joskus tämän kaltaisia pieniä helmiä), eikä Porvoossa ole lainkaan varsinaista laitosteatteria.

Kun siis Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen perustivat Porvooseen Jokiteatterin, niin toimi se pienenä piristysruiskeena Porvoolaiselle kulttuurielämälle, joka osaa silloin tällöin olla melko niukkaa ja sisäänpäin lämpeävää. Bar Maryn ajat muistavat ihmiset haikailevat täällä vielä sitä alakulttuurien kehtoa, joka Porvoo parhaimmillaan osasi olla. Jotain pohjaa kulttuurille Porvoosta löytyy siis ponnistaa.

Takana puhumisen taito sai ensi-iltansa 2.11. viihtyisässä kulttuuritalo Grandissa. Porvoon jälkeen esitys jatkaa vielä vierailuille ainakin Hämeenlinnaan, Seinäjoelle ja Ouluun.

Aino Sara sovitti Härkösen tekstejä näytelmäksi ja tuntuu, että Härkösen ajatuksia poimittiin muualtakin kuin vain siitä kirjasta, josta näytelmä otti nimensä. Tapasin Anna-Leena Härkösen muutama päivä ennen esitystä ja tämä jo itsekin odotti pääsevänsä näkemään teoksen yleisön joukossa. Tämä on kuulunut vakiolukemistooni aina ylä-asteella pakkoluetun Häräntappoaseen (pian Kotkassa näytelmänä) jälkeen ja Härkösen tapa ajatella oli siis minulle jo tuttu. Se hieman sarkastinen ja vahvasti mielipiteellinen tapa oli siirtynyt hienosti lavalle ja se olikin minulle tärkeitä.


Esitys on pienimuotoinen ja virkistävä kontrasti juuri edellisenä iltana nähdylle Rocky Horror Showlle. Lavalla oli vain pöytä ja kaksi tuolia, jotka ilmeisesti sijaitsivat jossain kahvilassa. Sinne astuivat Merja Larivaaran ja Anu Sinisalon esittämät hahmot, joista tuli hyvin elävästi mieleen edesmenneen Radiomafian Leila ja Annukka.

Onkohan "naisenergia" jo liian väsynyt termi? Se kuitenkin tuli näitä parhaassa iässä olevia naisia kuunnellessa mieleen. Larivaara ja Sinisalo asettuivat pöydän äärelle, mutta takamukset eivät tuoleissa pahemmin pysyneet, kun näyttelijät heittäytyivät ilmeikkäiseen keskusteluun. Kaksi vahvaa persoona ja Härkösen vahva teksti, loi vaikutelman, kuin lavalla olisi ollut kolme naista. Nämä näkyvissä olleet kaksi, muodostivat äänekkään seurueen, jollaisen ristituleen en oikeassa elämässä koskaan haluaisi joutua.

Näytelmä oli nautittava. Puheen varaan rakentuvat näytelmät ovat vaativia, mutta näin vahvoilla hahmoilla sen suhteen ei ollut ongelmaa. Larivaara ja Sinisalo pitivät yleisön otteessaan hyvin helpon ja vaivattoman oloisesti. Puhetta rytimittivät myös ajoittaiset, pienet musiikkiesitykset ja välillä heittäydyttiin melkein stand upin ja pantomiiminkin puolelle.

Aiheet vaihtelivat suuresti, kuten Härkösen kokoelmassakin, mutta riittävä punainen lanka säilyi. Yhtä aihetta, jonka ympärille näytelmä on rakennettu, on hankala etsiä, mutta ainakin sosiaalinen media, sukupuoliroolit ja parisuhteet olivat paljon kartalla. Jokin Härkösen tekstissä on aina ollut vähän vanhanaikaista mielestäni ja vaikka ysärilapsena se onkin viehättävää, niin mietin onko enää kauhean ajankohtaista vitsailla miten "miehet ovat sellaisia" ja "naiset taas sellaisia" tai miten ravintoloissa kuvataan ruokia niin, että ne ennättävät ihan jäähtyä. Yleisö ainakin reagoi juttuihin nauraen, joten tilausta niille selkeästi on ja nauroinhan siellä minäkin. Ei sitä aina tarvitse olla yleisössä istuessaan mikään sukupuolentutkija tai someraivossa kihisevä sohvakriitikko.

Välillä roolit muuttuivat hyvin fyysisiksi ja pidin paljon siitä Marx veljesten tyylisestä slapstickistä, jota etenkin Larivaara selkeästi nauttien esitti. Sanojen ja kehonkielen välillä oli paikoin tosi nokkelia ratkaisuja, mutta enpäs taas lähde yhtään spoilaamaan sisältöä.

Yleisö otettiin mukaan esitykseen ja välillä rikottiin tahallaan sitä neljättä seinää, jossa näyttelijä yhtäkkiä tiedostaa yleisön. Ei hätää kuitenkaan hyvät introvertit toverini. Pieniä nauruharjoituksia lukuunottamatta ei
mitään osallistavia leikkejä ole edessä.

Tämä oli suoraviivaista ja selkeää viihdettä, joka perustui kahden naisen väliseen, karismaattiseen ja hersyvän stereotyyppiseen juoruiluun. Takanapuhuminen on taito, joka näytelmässä oli naisilla hallussa. Miehet jäivät keskustelussa kasvottomiksi Joreiksi ja Jareiksi, vai mitä siellä nyt olikaan, ja ehkä ihan hyvä niin. Ihan kiva nähdä se mies välillä pelkkänä seinäruusuna naisten ottaessa tarinassa vallan.

Sitä ei tiedä milloin Porvoossa saa taas nauttia teatterista, joten kannattaa nyt käydä kokemassa Takanapuhumisen taito. Grand on loistava teatteritila mukavine penkkeineen ja on vähän sääli, ettei sitä käytetä vielä enemmän. Iso plussa myös Kari-Pekka Toivoselle, joka pyysi takana istuvaa yleisöä siirtymään eturivin paikoille, joista löytyi runsaasti tilaa. Hienoa asiakaspalvelua ohjaajalta itseltään.

Näyttelijät - Anu Sinisalo ja Merja Larivaara
Ohjaus - Kari-Pekka Toivonen
Asut - Tiina Kaukanen
Maskeeraus - Raili Hulkkonen
Tuotanto - Jokiteatteri
Esitys nähty medialipulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti