keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Rocky Horror Show!


Magenta. Sonja Sorvola


Rocky Horror Picture Show teki minuun nuorena lähtemättömän vaikutuksen. Olin fani jo ennen kuin olin edes nähnyt elokuvaa, saati musikaalia. Haaveilin jo ala-asteella pääseväni katsomaan Rocky Horroria Halloweenina ja nyt "muutamia" vuosia myöhemmin sain paljon enemmän kuin toivoinkaan, kun Rocky Horror Show saapui musikaalina Kulttuuritalolle.

Tämä ei ole puolueeton teksti. Minulla ei ole objektiivinen ja neutraali suhde tähän musikaaliin, vaan intohimoinen ja henkilökohtainen. Rocky Horrorin hahmot ovat minulle tärkeitä ja en pysty katsomaan uusia versioita musikaalista liittämättä niitä koko siihen ilmiöön, jonka Rocky Horror synnytti.

Vuonna 1973 Richard O'Brien loi Rocky Horror Shown tribuuttina vanhoille B-kauhuleffoille, mutta siitä kasvoi jotain paljon enemmän. Vuoden 1975 elokuva Rocky Horror Picture Show on lähes täydellinen musikaalielokuva (mainitsinko jo, etten ole puolueeton), joka korostaa yksilön vapautta, hauskanpitoa, seksuaalista vapautumista ja ennenkaikkea hyväksymistä.


Don't dream it, be it! Älä unelmoi, ole se. Keskellä kaikkea värikkyyttä, paljasta pintaa ja shokeeraavia kohtauksia tulee musikaalissa yksi, aito, koskettava ja puhutteleva kohtaus, jossa yleisöä kannustetaan olemaan oma itsensä. Se kiteyttää musikaalin sanoman yhteen vaikuttavaan lauseeseen, joka ohjaaja Sami Saikkosen mukaan oli myös nyt nähtävään musikaaliin iso inspiraatio.

Yleisö Rocky Horrorissa ei ole kuitenkaan vain yleisöä. Rocky Horror niin elokuvissa kuin lavallakin on yhteisöllinen kokemus. Yksin näyttelijät eivät kannattele iltaa vaan yleisö osallistuu. Tässä musikaalissa on ok huudella näyttelijöille ja vaikka olisi ensikertalainen, niin voi osallistua niihin kuuluisiin rutiineihin:

Kuva: Tea Tauriainen

Elokuvateatteri Orionissa otettiinkin kesällä varaslähtö musikaaliin perinteisellä Rocky Horror Picture Show -näytöksellä. Kumihanskat poksuivat, ihmiset olivat pukeutuneita ja ilma oli täynnä riisiä ja paahtoleipää. En ole kovin sentimentaalinen ihminen, mutta tuossa näytöksessä tunsin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Paljon enemmän kuin vaikka lätkän MM-kisojen aikaan tai kun suomalaiset pärjäävät Euroviisuissa. Nämä ovat minun ihmisiäni.



Rocky Horror Show ei ole Sami Saikkosen mukaan nyt "suttuinen pornoluolta" vaan "iloinen erotiikkaliike". Pelästyin vähän tätä lausetta. Minulle Rocky Horror on ehdottomasti enemmän suttuista pornoluolaa ja olen juuri nähnyt miten FOX:in uusi versio Rocky Horrorista oli disneymäinen, muovinen ja siloiteltu. Se särmikkyys, joka Rockyyn kuuluu oli poissa.

Pääsin vilkaisemaan ennakkoon Rocky Horror Showta Kulttuuritalolle ja jo ensiminuuteilla pääsin huokaisemaan helpotuksesta. Iloinen erotiikkaliike ei tarkoita, että tästä Rockysta puuttuisi tunnetta. Show on likainen, värikäs ja... se ihan oikea Rocky Horror. Vasta yleisön kanssa show herää henkiin, mutta sain jo nähdä miten hahmot oli rakennettu.

Eino Heiskasen Rocky on elokuvaa hauskempi hahmo. Heiskanen osaa näytellä vaadittavaa viattomuutta niin hyvin, että se on koomista. Sami Hokkanen on kaksoisroolissa Eddienä ja tohtori Scottina. Tämä vetää suorituksensa ehkä ammattimaisemmin kuin kukaan ensemblestä ja etenkin himmeän natsihtava Scott oli jälleen itselleni se eniten nauruja kirvoittava hahmo.

Brad & Janet. Ilona Chevakova ja Roope Salminen

Olin hieman epävarma miten Roope Salminen sopii Bradin rooliin, mutta ilmeisesti iskelmän maailma on menettänyt Salmisessa paljon. Tämän babyface oli mahtava vastapari Saikkosen hahmolle, joka taas oli hyvin omanlaisensa Frank-N-Furter. Jo Turun Kaupunginteatterissa Frankina esiintynyt Saikkonen oli elokuvaan verrattuna melko maskuliininen Frank. Nimenomaan suomalaisella tavalla maskuliininen. Tämä oli kuin naapurin äijä, joka yllättää rappukäytävässä verkkosukkahousuissa ja korkokengissä. Voimakas ja energinen suoritus.

Frank. Sami Saikkonen

Kaikkihan tietävät, että Janet on ihan paska. Ilona Chevakovan laulua kuunteli kuitenkin todella mielellään ja muuntautuminen kiltistä tytöstä tuhmaksi tapahtui melkoisella vauhdilla. Myös Jane Kääriäinen Columbiana hurmasi laulullaan, mutta myös pähkähullulla esiintymisellään. Se on se hulluus ja sen oivaltaminen, joka lopulta tekee tämän roolin. Vähän kuin Riff Raffilla, jonka roolin Samuel Harjanne veti tutulla taidolla. Enpä tähän rooliin olisi montaa muuta suomalaista musikaalitähteä voinut kuvitella.

Mieleenpainuvin rooli musikaalissa oli kuitenkin Magenta. Tämä on myös elokuvassa suosikkihahmoni, joten seurasin hyvin tarkkaan miten tämä on toteutettu. Häikäisevä Sonja Sorvola teki sen. Tämä OLI Magenta. Rakastan sitä haista vittu -katsetta ja anarkistista asennetta, joka hahmosta huokuu ja Sorvola kanavoi sitä upeasti. Välillä tämä taipui jopa niin fyysisiin suorituksiin, että pelkäsin vähän tämän terveyden puolesta. Niin fyysinen kuin henkinenkin tasapaino järkkyi Magentalla loistavalla tavalla.

Olen innoissani tästä. Rocky Horror Show on tullut Suomeen ja se on tehty oikein! Tämä ei ole samanlainen kuin elokuva, mutta juuri sopivasta omanlaisensa versio. Tärkeimpiä kohtia ei oltu muokattu liikoja ja siinä vain oli se jokin. Rocky Horror on yhtä paljon sitä jotain tunnetta, kuin pelkkää ulkoista olemusta ja tämä tuntui ja näytti oikealta.

Suosittelen perehtymään myös hiukan Rocky Horrorin historiaan. Sillä on ollut suuri vaikutus erilaisissa alakulttuureissa ja osaltaan se on myös kaventanyt kuilua marginaalien kulttuurien ja valtakulttuurien välillä.

Jokaisessa esityksessä on eri juontaja, jolla on suuri merkitys näytelmän tunnelman kannalta. Itse pääsin näkemään suuren ja mahtavan Jorma Uotisen lavalla, joka tuli minulle yllätyksenä. Näin diivana en ole Uotista ikinä nähnyt ja tiedän monen muunkin haluavan nähdä juuri tämän juontaman esityksen.

Jorma Uotinen

Helsingin jälkeen Rocky Horror Show suuntaa Turkuun ja Tampereelle. Lisätietoja näistä esityksistä löytyy RockyHorrorFI-sivuilta täältä.







Ohjaus & koreografia:

Sami Saikkonen



Näyttelijät:

Janet Weiss: Ilona Chevakova

Brad Majors: Roope Salminen

Magenta: Sonja Sorvola

Riff-Raff: Samuel Harjanne

Columbia: Jane Kääriäinen

Eddie & Tohtori Scott: Sami Hokkanen

Rocky: Eino Heiskanen

Frank-N-Furter: Sami Saikkonen



Ismo Laakso PsychoBoogie Explosion Band:

Ismo Laakso (kapellimestari)

Teemu Pulkkinen

Antti Karhumaa

Antti Kolehmainen

Mikko Hellström

Elli Maple

Samuli Lepola



Valo-ja videosuunnittelija:

Jukka Huitila



Äänisuunnittelija:

Tumppi Sipilä


Maskeeraus:

Emma Krohn-Markkanen



Pukusuunnittelu:

Sonja Sorvola



Lavastaja:

Alisha Davidow
Esitys (elokuva ja teatteri) nähty kutsuipulla
Pressikuvat: Paula Ojansuu, kuvat teatterista: kännykkäni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.