Wayward Pines









Toukokuun 14. päivä tehtiin suomalaista tv-historiaa siinä mielessä, että näimme ensimmäistä kertaa amerikkalaisen tv-sarjan ensi-illan Foxilla samaan aikaan kuin muukin maailma. Itseasiassa aikaerosta johtuen näimme ensi-illan jopa ennen yhdysvaltoja! Kerron nyt sekä sarjasta että kirjoista joihin se perustuu spoilerivapaasti aina tämän tekstin loppuun asti. Siellä esiintyy muutama spoilerikin.

Wayward Pines on Blake Crouchin kirjasarjaan perustuva minisarja. Tv-sarjasta vastaa Chad Hodge, mutta taustalla pyörii vahvasti myös M. Night Shyamalan sekä erittäin tasokas ryhmä näyttelijöitä. Kyseessä on melko kovan luokan sarja vähintään yhtä kovalla markkinointikampanjalla. Jotain Foxin satsauksesta kertoo esimerkiksi se, että harvemmin kirjan takakanteen on painettu tv-ohjelmatietoja kellonaikoineen.

Tarinan keskiössä on salaisen palvelun agentti Ethan Burke, jota sarjassa esittää Matt Dillon. Tämä saapuu idylliseen Wayward Pinesin kaupunkiin tehtävänään saada selville mitä tämän aiemmin kadonneille kollegoille on tapahtunut. Kaupunkia tuntuu kuitenkin ympäröivän pahaenteinen tunnelma ja agentti Burke uppoutuu sen mysteereihin yhä syvemmälle. Kaikki alkaa kolarista, jonka jälkeen monessa asiassa ei tunnu enää olevan järkeä. Viattoman tuntuinen ja idyllinen pikkukaupunki selkeästi pitää sisällään salaisuuksia, joita Burken ei haluta tietävän.

Pääsin katsomaan Wayward Pinesin ensimmäisen jakson ennakkoon Tammen järjestämässä tilaisuudessa. Tammen julkaisemana ilmestyi juuri myös suomeksi Pinesin ensimmäinen osa ja loputkin trilogiasta on ilmestymässä myöhemmin. Itse en malttanut odottaa suomennoksia vaan ahmaisin kaikki kirjat englanniksi ja täytyy sanoa, että ne tekivät vaikutuksen. Suomennettua teosta silmältyäni olin kuitenkin vaikuttunut siitä miten onnistunut se oli. Suomentajana toimi Ilkka Rekiaro.

Monet vertaavat Wayward Pinesia Twin Peaksiin. Vertaus tuntuukin hyvin luonnolliselta ja "lynchimäinen" tunnelma selkeästi välittyi sarjasta. Shyamalan jopa EW:n haastattelussa avoimesti kertoi Twin Peaksin olleen tämän inspiraationa sarjan tunnelmaa luotaessa. Itse en pidä tätä ollenkaan huonona asiana. Hyvät jutut jatkavat elämäänsä. Ilman Twin Peaksia, Star Warsia tai Twilight Zonea voisi moni sarja tai elokuva olla huomattavasti laimeampi.

Kirjaan verrattuna kaikki tuntuu tapahtuvan nopeasti. Toisaalta tämä tuntuu vaivaavan aina kun on ensin lukenut kirjan ja sitten vasta katsoo liikkuvaa kuvaa. Se päänsisäinen pohdinta ei vain välity ruudulta samalla tavalla. Kirjan luettua saakin ehkä enemmän Ethanin toimista irti. Koko ajan tietää mitä tämän pään sisällä oikeasti liikkuu.

Oikeastaan voisin suositella katsomaan yhden tai kaksi jaksoa sarjaa, lukemaan kirjan ja palaamaan sitten sarjan pariin. Näin ne varmasti täydentäisivät toisiaan parhaiten. Verrattuna vaikka Twin Peaksin aikaan, niin ei nykyään uhrata tv-sarjoissa samalla tavalla enää aikaa syvien hahmojen rakentamiseen. Näyttelijöistä etenkin sheriffiä esittävä Terrence Howard  ja "hoitaja Pamia" esittävä loistava Melissa Leo todella nousivat edukseen ruudulta. Hyytävät suoritukset.

Kirjan tunnelma on tiivis. Nimenomaan se "Twin Peaksmäisyys" paistaa sieltä läpi vaikka tarina oikeastaan on melkoisen suoraviivaista kerrontaa. Siellä täällä hieman dialogia ja teksti kannattelee koko ajan tarinaa eteenpäin sankkojen kuvailujen sijasta. Tämän vuoksi mietinkin, että välittyykö se tunnelma kirjasta minuun vai onko sittenkin niin, että minä "luon" sen tunnelman itse kirjaan. Kaikki se puhe Twin Peaksista ja hieno traileri ehkä asettivat minut valmiiksi tiettyyn vireeseen ennen kuin tartuin kirjaan. Tämä puolestaan pistää miettimään, että onko sillä väliä mistä se tunnelma välittyy? Pääasia, että sitä on.

Pinesin jatko-osat "Wayward" ja "The Last Town" jatkoivat siitä mihin ensimmäisessä kirjassa jäätiin. Jos jokin näistä kolmesta pitäisi nostaa jalustalle, niin on se ensimmäinen kirja selkeästi se paras, mutta toisaalta jätti haluamaan lisää. Olisi melkein ollut julmaa jättää tarina siihen mihin se ensimmäisessä kirjassa jäi. Kahden viimeisen kirjan lukeminen kannattaakin jo vaikka ainoastaan viimeisen kirjan viimeisten sanojen takia. Luota minuun tässä. Paras viimeinen lause pitkään aikaan.

Kirja on myös viihdyttävä ja virkistää tässä rankemman lukemiston ohella mieltä. Joskus kirjalta ei muuta vaaditakaan, mutta ehkä nyt sain kuitenkin hitusen enemmänkin. Tämä oli kirjasarja jota tosiaan ahmin ja kirjat oli luettu noin yksi päivässä-tahtiin. Haluaisin niin paljon kertoa kirjoista vaikka mitä yksityiskohtia ja keskustella kaikista niistä mielleyhtymistä muihin kirjoihin, sarjoihin, elokuviin ja sarjakuviin, joita lukiessa tuli mieleen.

Tästä sarjasta on kuitenkin erittäin vaikea sanoa mitään spoilaamatta tarinaa. Tyydynkin vain sanomaan, että vaikka juoni välillä tuntuisi siltä, että se käy sekavaksi, niin älä huolehdi. Tämä on tarina joka oikeasti etenee johonkin. Tämä ei ole kuten vaikka tv-sarja Lost, joka vain punoi juonta pidemmälle ja pidemmälle, mutta lopulta jäi tunne, etteivät käsikirjoittaja itsekään tienneet mihin oltiin menossa. Nyt
saavutaan johonkin loogiseen (ja herkulliseen) tarinaan, joka pitää lupauksensa.

Tärkeimpänä ansiona pidän itselleni sitä, että nämä kirjat veivät minut lapsuuteen. Luin hyvinkin häiriintyneitä ja omituisia lehtiä ja kirjoja nuorempana. Todellista b-luokan mässäilyä. Hyvällä tavalla näiden perintö näkyi myös Pinesissa.


Pines, Blake Crouch, Thomas & Mercer, 2012
Wayward, Blake Crouch, Thomas & Mercer, 2013
The Last Town, Blake Crouch, Thomas & Mercer, 2014
Wayward Pines - Ei Pakotietä, Blake Crouch, Tammi, 2015, arvostelukappale

                      

                               Wayward Pines alkaa Foxilla 14.5 klo. 21:55








Päivitys. 26.7.2015:






Katsoin sarjan viimeisen osan televisiosta ja yllätyin vähän miten eri suuntaan siinä mentiin suhteessa kirjaan. Pakkohan aiheesta on muutama sana kirjoittaakin. Tästä eteenpäin en tapojeni vastaisesti aio varoa spoilereita. Ne koskevat niin tv-sarjaa kuin kaikkia kolmea Pines-kirjaakin. Sinua on varoitettu.

Ensinnäkin Theresa Burken ja Adam Hasslerin suhde oli onneksi jätetty sarjasta pois. Hasslerin edesottamuksia aidan toisella puolella taas olisi mielellään nähnyt sarjassa enemmänkin kuin sen pienen videopätkän verran. Kirjassa tämä myös onnistuu palaamaan aidan turvallisemmalle puolelle matkoiltaan ja sitä seuraa melko sekava rakkauskolmio, tai neliö. Hieman saippuasarjamaiseksi olisi jokatapauksessa tarina mennyt.

Pidin myös kirjassa mielenkiintoisena sitä miten Pilcher oli alunperin suunnitellut Wayward Pinesin olevan vain aloituspaikka uudelleenkansoittamiselle. Tarkoitus oli perustaa uusia kaupunkeja ja farmeja pidemmälle, mutta Abbyt tulivat tälle yllätyksenä. Niinpä ruokavarat ovat kirjassa loppumassa ja tämä tuo mukanaan aivan uusia ongelmia.

Kirjassa ei myöskään ollut pommeja tai nuorison omaa Hitlerjugend-tyylistä järjestöä. Pilcher päästi Abbyjä aidan läpi opetuksena, mutta niitä ei tullut läheskään yhtä paljon kuin sarjassa. Pilcheriä ei myöskään ammuttu vaan tälle annettiin hieman vettä ja eväitä ja lähetettiin aidan toiselle puolelle. Melko tyydyttävä ratkaisu lukijaa ajatellen siis.

Sarjan loppu on hämmentänyt monia. Siinä todella nähtiin Shyamalanin vaikutus ja tällle tyypillinen lopputwisti. Ethan uhraa henkensä muiden puolesta (kirjassa Ethan ei kuole) ja Ben menettää tajuntansa. Kun tämä herää, on sarjaa jäljellä enää joitain minuutteja. Siinä ajassa opimme, että Ben on ollut unessa kolmen vuoden ajan. Tämän lähtiessä ulos näemme Wayward Pinesin aivan samanlaisena kuin se olikin. Ihmiset kulkevat pelokkaina kadulla tietäen, että näitä valvotaan koko ajan. Kaiken olisi pitänyt muuttua, mutta ilmeisesti uusi sukupolvi sai vallan viimein itselleen. Kaupungista löytyy jättimäinen Pilcherin patsas ja kameran zoomatessa kauemmaksi näemmä katutolppaan hirtetyn ihmisen.

Melko näyttävä loppu, mutta se viimeisen kirjan, viimeinen lause jäi näin toteuttamatta. Se oli syy miksi niin pidän edelleen siitä kirjasarjasta. Koska ruokavarat olivat loppu, vain luolan cryokammioista sai turvaa ja Abbyt riehuivat aidan toisella puolella, päättivät loput asukkaat hyvin erilaisesta ratkaisusta kuin näimme televisiosta. Lyhyesti sanottuna... ratkaisu johti niihin minulle rakkaisiin viimeisiin sanoihin:

"70 000 vuotta myöhemmin, Ethan Burken silmät rävähtivät auki."