Mikä Helsinki Litissä oli erilaista?






Kaksipäiväinen Helsinki Lit-kirjallisuustapahtuma on nyt takanapäin. Ensimmäisenä päivänä en päässyt paikalle, mutta onneksi keskustelut olivat nähtävissä myös Yle-Areenassa.

Ensimmäisen päivän ohjelmasta erityisesti nousi esiin Sofi Oksasen ja Mihail Šiškinin välinen keskustelu. Šiškin puhui venäjän tilanteesta ja kyseenalaisti venäläisen sielun olemassaolon nykyaikana. Tämä puhui kielen luonteesta ja miten venäjänkielessä on nykyään "liikaa vihaa". Omasta isästään Šiškin puhui myös ja miten tämä oli taistellut puolustaakseen koneistoa, joka lopulta murhasi tämän.

Tulevaisuutta pohtiessaan Šiškin kuitenkin painotti Oksaselle miten ei toivo missään nimessä vallankumousta. Se symboloi venäläisille näiden historian vuoksi vain jatkumoa pitkään väkivallan kierteeseen. Tämä keskustelu oli todella vahva aloitus festivaalille ja näytti mistä nyt on kysymys. Aidosta keskustelusta kirjailijoiden kesken.

Muita ensimmäisen päivän keskustelijoita olivat Peter Høeg ja Monika Fagerhol, jotka saivat yleisön nauramaan ja Elina Hirvonen ja Jussi Valtonen, jotka keskustelivat samankaltaisuuksia vilisevistä kirjoistaan "Kun aika loppuu" ja "He eivät tiedä mitä tekevät".


Toisena päivänä lähdin varhain aamusta Helsinkiä kohden. Oli Siivouspäivä, joten kiersin muutaman myyntipöydän keskustan alueella ja vein parhaat kirjat päältä. Sitten suunnistin Savoy-teatterille päin, mutta ehdin vielä rauhassa nauttia aamiaista läheisessä kahvilassa.

Hieno alku Helsinki Litille. Sateinen kaupunki ja lähes tyhjä kahvila, jossa vain minä ja Jörn Donner istuimme eri pöydissä odottelemassa tapahtuman alkua.


Jörn Donner olikin ensimmäinen keskustelija ruotsalaisen kirjailijan Lena Anderssonin kera. Keskustelu oli mielenkiintoinen ja Donner veti sitä pettämättömällä tyylillään, mutta valitettavasti ymmärsin siitä ruotsinkielentaidoillani vain noin kolmasosan. Tunnelma oli kuitenkin luotu loppupäivälle.


Muutama kuva tapahtumasta:


Sofi Oksanen ja Jonas T. Bengtsson puhuivat kirjoittamisen prosessista ja draamasta innostavasti.

Riina Vuokko voitti ensimmäisen ikinä Jarl Hellemann-palkinnon käännöstyöstään teoksta Viinamaa (Mo Yan)

Juha Itkonen ja Märta Tikkanen ajautuivat koskettavaan keskusteluun elämästä, rakkaudesta ja näiden tuomisesta tekstiksi.

Nadifa Mohamed ja Nura Farah Heikki Aittokosken haastateltavana. Molemmat kirjoittavat Somalian historiasta ja naisena elämisestä siinä kulttuurissa.

Hassan Blasim kutsuttiin lukemaan ote tekstistään arabiaksi, mutta tämä intoutui kyseenalaistamaan miksi hänet aina kutsutaan vain lukemaan. Miksi suomalainen media ei kutsu tätä ikinä asiantuntijana mihinkään kuten muita kirjailijoita? Mahtava keskustelu.

Illan päättivät Maija Vilkkumaa ja Emma Hooper. Kaksi muusikko-kirjailijaa, joita tuntui yhdistävän moni asia. Hooperin ukulele-esitys oli täydellinen lopetus illalle.

 
Paitsi että ilta jatkui vielä Maailma Kylässä festareilla ja Maailman kirjat-teltassa.
Ja tietty pienen lukuhetken parissa.




Mutta mikä siinä Helsinki Litissä oli siis niin erilaista? Sofi Oksanen sanoi, että Suomi on kaivannut tapahtumaa, jossa kirjailijat pääsevät oikeasti kertomaan työstään enemmän kuin viimeisimmän kirjansa juonen verran. Tapahtumaa, jossa yleisö voi istuskella mukavasti ja kuunnella kun kirjailijat juttelevat keskenään. Muu maailma on tämänkin suhteen meitä edellä ja vastaavia tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa. Osaksi syytä arveltiin suomalaisten löyhempää suhdetta kirjallisuuteensa kuin vaikka venäläisillä. Meillä ei kansalliskulttuuria ja sielua samalla tavalla sidota kirjallisuuteen. Nyt maailmankirjallisuus kohtasi suomalaisen kirjallisuuden Litissä.

Olen viimeisen puolen vuoden aikana ollut kuitenkin monessa vastaavassa kirjallisuustapahtumassa. Esimerkiksi Sananäyttämö Taidetehtaalla, Bloggariklubi Kansallisteatterissa tai kustantamoiden tilaisuudet. Havahduin kuitenkin olleeni melko etuoikeutetussa asemassa näiden tapahtumien suhteen. Joko ne olivat suljettuja tilaisuuksia tai hyvin pienimuotoisia.

Helsinki Lit oli aidosti laaja ja avoin tapahtuma, jossa kirjailijat saivat areenan puhua hyvin vapaasti. Tämä vapaus näkyi kirjailijoiden tavassa esiintyä lavalla. Oli hienoa nähdä esimerkiksi Peter Høegin heittäytyvän stand up-keikkaa lähentelevään performanssiin, jossa välillä otettiin muutama tanssiaskelkin.

Samoin kirjailijan varsinainen työ ja siihen liittyvät prosessit avautuivat aivan uudella tavalla. Oli äärimmäisen mielenkiintoista kuulla miten tarina syntyy, mitkä osat seuraavat siinä toisiaan ja miksi juuri tietyt asiat päätyvät tarinaan tai putoavat siitä.

Maija Vilkkumaa puhui miten kirjallisuus on aina ollut jonkin verran yksinäinen harrastus. Niin tekijöille kuin lukijoillekin. Helsinki Litin kaltaiseen tapahtumaan tarvittiin siis aivan uudenlaista ajattelua, jota tarjosi tapahtuman järjestäjä Philip Teir (kuvassa oikealla). Toisin kuin vaikka Kirjamessut, ei Helsinki Litin tarkoitus ole myydä kirjoja. Kyseessä ei ole markkinointilähtöinen tapahtuma vaan keskusteluareena. Vaikka en lähtökohtaisesti kaupallisuutta vastustakaan, niin tämänkaltaiseen tapahtumaan se ei olisi sopinut. Kirjojen ilmestymispäivät ja kustantajat olisivat vain vieneet aika keskusteluista, jotka eivät tosiaan liikkuneet vain valmiiden tuotteiden ympärillä vaan paljon laajemmalla alueella.

Ja illan paras uutinen: Ensi vuonna nähdään taas!