perjantai 27. syyskuuta 2019

Tottumiskysymys -elokuva näyttää mielettömyyden tavallisena pidetyn takana


Tottumiskysymys: Milja (Pinja Sanaksenaho) ja Antti (Veikko Aalste). Kuva © Tuffi Films 2019.

Tottumiskysymys on Tuffi Filmsin tuottama seitsemän ohjaajan yhteisteos, jossa seurataan yksittäisten naisten päivän kulkua. Seuraamme samalla miten yksittäistapaukset syntyvät ja ehkä huomaamme niiden muodostuvan samankaltaisten rakenteiden puitteissa.

Tottumiskysymys levittää tärkeää sanomaa, jonka mahdollisimman monen tulisi päästä kuulemaan. Elokuva ei kuitenkaan saarnaa vaan onnistuu näyttämään yhteiskuntamme rakenteiden täydellisen älyttömyyden. Näin syntyy vakavuuden ja huumorin seos, joka avaa silmiä.

Kirsikka Saari on käsikirjoittanut kokonaisuuden lyhytelokuvien pohjalta ohjaa kokonaisuueden Elli Toivoniemen kanssa. Lyhytelokuvien ohjaajia ovat myös Reetta Aalto, Alli Haapasalo, Anna Paavilainen, Miia Tervo ja Jenni Toivoniemi.

Elokuvan ohjaajia lehdistönäytöksessä

Tarinat liikkuvat toisiinsa limittyvissä episodeissa sulavasta ja todella selkeästi. Elokuvan sävy on yhtenäinen, tuoden silti jokaisen ohjaajan oman näkemyksen esiin. Samalla tässä annetaan tilaa niin lukuisille loistaville näyttelijäsuorituksille, että niitä on mahdoton nyt eritellä sieltä.

Saman teeman ympärille mahtuu monta erilaista tilannetta ja maisemaa ja jokaisen siirtymän kohdalla jää haluamaan lisää edellistä tarinaa. Henkilökohtaisesti muistin salissa taas miten paljon lyhytelokuvalla voikaan saada aikaiseksi.

"Toivoniemi painottaa, miten Tottumiskysymys-projektissa ja -metodissa on ollut suurena vaikuttimena se, ettei pelkästään olla näyttämässä, mitä maailmassa tapahtuu, vaan pyrkimyksenä on yrittää ymmärtää, miten voisimme jatkossa toimia paremmin, ja mikä on meidän jokaisen oma osuus hämmentävissä tilanteissa.
Sekä Tottumiskysymyksen syntymisessä että elokuvan sisällössä on oleellista asioiden katsominen uudessa, yllättävässäkin valossa ja monista erilaisista näkökulmista."

Tottumiskysymys: Milja (Pinja Sanaksenaho). Kuva © Tuffi Films 2019.

Tarinoissa liikutaan aiheissa, jotka ovat monelle tuttuja, vaikka yleisö katsookin sen useasta eri asemasta käsin.

"Tottumiskysymys seuraa kuuden naisen päivää, kun jokainen kokee oman
”yksittäistapauksensa” – kokemuksia, joista yleensä vaietaan. Hillan romanttinen loma,
Emmin kotibileet ja Miljan koulumatka saavat yllättävän käänteen, kun vieras lyöttäytyy
seuraan. Samaan aikaan nuori näyttelijä Emppu harjoittelee elämänsä suurinta roolia
ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalla kokematon syyttäjä Aleksi saa yllättäen hoitaakseen
oikeusjutun, jota rikoksen uhri Niina on odottanut vuosia. Miia puolestaan on järjestänyt
firman juhlat, joiden tunnelma muuttuu, kun Katja kertoo pomon lääppimisestä. Naiset
yrittävät ratkaista tilanteen – mutta miten muut suhtautuvat?"
Tottumiskysymys: Hilla (Krista Kosonen) ja Kristian (Eero Ritala). Kuva: Alli Haapasalo © Tuffi Films 2019.

Tottumiskysymys tuo esiin piilotettuja rakenteita, mutta erityisesti sain tunteen, että silkan esiintuomisen lisäksi, se pyrkii myös muuttamaan niitä. Voimme siis liikkua kohti tarinankerrontaa, jossa valta nähdään yhä selkeämmin yhtenä elementtinä, aivan tavallistenkin ihmisten välillä vaikuttavana voimana.

Elokuva kuvaa aivan tavallisia tilanteita, mutta ei jätä katsetta pinnalliseksi. Tilanteet pilkotaan oivaltaviin hetkiin ja hiljalleen näytetään tämä "tavallisuuden" alla piilevä absurdi. Se näkyy tarinoissa huvittavina tokaisuina ja myös jonain niin tunnistettavana asiana ihan tunteen tasolla, että sitä ihmettelee miten tätä elokuvaa ei ole tehty jo aikoja sitten.

Jos lähipiirissäsi siis on ihmisiä, joilta kuuluu kommentteja kuten "eiköhän tää meetoo -liike oo mennyt jo liian pitkälle" tai "en minä ainakaan mitään sellaista häirintää ole huomannut", niin tässä on leffa, johon kannattaa tuon henkilön kanssa mennä.

Lisätietoa Tottumiskysymyksestä löytyy Tuffi Filmsin sivuilta täällä. Elokuva sai ensi-iltansa 27.9.2019 ja on tulossa myös Areenaan!




Ohjaus: Kirsikka Saari ja Elli Toivoniemi sekä Reetta Aalto, Alli Haapasalo, Anna Paavilainen, Miia
Tervo ja Jenni Toivoniemi
Käsikirjoitus: Kirsikka Saari sekä Reetta Aalto, Alli Haapasalo, Anna Paavilainen, Miia Tervo ja
Jenni Toivoniemi
Rooleissa: Veikko Aalste, Bile Abdirahman, Teemu Aromaa, Tommi Eronen, Seidi Haarla, Joel
Hirvonen, Johannes Holopainen, Leo Honkonen, Niina Hosiaisluoma, Nelli Juusela, Lotta Kaihua,
Ona Kamu, Ria Kataja, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Krista Kosonen, Usva Kärnä, Ella
Lahdenmäki, Julia Lappalainen, Pirjo Lonka, Samuli Niittymäki, Fanni Noroila, Chike Ohanwe, Kati
Outinen, Jarkko Pajunen, Suvi Rantanen, Eero Ritala, Pinja Sanaksenaho, Joonas Snellman,
Jussi Sorjanen ja Minna Suuronen.
Kuvaus: Päivi Kettunen, Jarmo Kiuru, Kerttu Hakkarainen
Leikkaus: Yva Fabricius, Anniina Kauttonen, Otto Heikola
Äänisuunnittelu: Lotta Mäki
Lavastussuunnittelu: Laura Haapakangas, Katariina Kapi, Sanna-Mari Pirkola
Pukusuunnittelu: Roosa Marttiini
Maskeeraussuunnittelu: Kaisu Hölttä, Roosa Marttiini
Tuottaja: Elli Toivoniemi
Tuotanto ja levitys: Tuffi Films Oy



Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.