lauantai 14. syyskuuta 2019

Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat 2019




Botnia-ehdokkaat julkistettiin lauantaina Oulussa. Kahdeksan ehdokkaan joukosta löytyy kaikkea historiallisesta ihmiskuvauksesta, dystooppisen scifiin ja myyttiseen sarjakuvaan.

Olen itse tänä vuonna osa Botnia-raatia ja näin ollen päässyt uppoutumaan syvälle Pohjois-Pohjanmaan kirjallisuuteen. Kävimme läpi 85 teosta ja näiden karsiminen kahdeksaan ehdokkaaseen oli vaikeampi työ kuin olisin etukäteen kuvitellut.

Osa ehdokkaista Kauppakeskus Valveen Pop-Up -kirjamessuilla

Ehdokaslistan takana on kuitenkin helppo seistä. Hienoja teoksia jäi listan ulkopuolelle, mutta kun se taso ihan oikeasti nyt vain oli tosi kova. Kahdeksan ehdokkaan lista on:



Essi Kummun kirjoittama ja Marika Maijalan kuvittama Häätanssit (Tammi)


Mari Ahokoivun sarjakuvaromaani Oksi (Asema)


Tommi Kinnusen romaani Pintti (WSOY)


Minna Rytisalon romaani Rouva C. (Gummerus)


Pauliina Vanhatalon Tuulesta temmattu elämä (Tammi)


Maarit Verrosen Hiljaiset joet (Aviador)


Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen ja Jenni Räinän Metsä meidän jälkeemme (Like)


Mikko Moilasen Suomen pyövelit (Docendo) 




Botnia raadissa ovat:

Professori Sanna Karkulehto, Jyväskylän yliopisto (raadin puheenjohtaja)

Tutkija Kasimir Sandbacka, Oulun yliopisto (raadin varapuheenjohtaja)

Kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho, Oulun kaupungin kirjasto (raadin sihteeri)

Tutkija, yliopettaja Satu Koho

Toimittaja Pia Kaitasuo, Kaleva

Kirjabloggaaja Simo Sahlman, Lukupino

Myymäläpäällikkö Heli Helenius, Suomalainen kirjakauppa (Rovaniemi ja Kuusamo)


Oulun kirjailijaseuran jakama Botnia-palkinto on arvoltaan 10 000 euroa. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Botnia-ehdokkaat julkistetaan Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtuman Pop-up-kirjamessuilla 14.9.2019 Kauppakeskus Valkeassa Oulun keskustassa, ja palkinnon saaja nimetään reilua kuukautta myöhemmin, 23.10.2019.

Lisätietoa Botnia-palkinnosta löytyy Oulun kirjailijaseuran sivuilta täällä.


Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.