14.12.2017

Lukupinon haastattelussa: Paula Nivukoski



Paula Huhtanen. Kuva: Sune Keller

Paula Huhtanen kysyi eräänä päivänä Twitterissä kuka haluaisi tältä kirjeen. Alkoi projekti #satakirjettä, jonka viimeinen kirje lähti juuri matkaan.

Ihastuin koko projektiin, mutta olen myös yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät nauttimaan Huhtasen kirjoittamasta kirjeestä. En halua paljastaa kirjeeni sisältöä, koska se oli minulle erityinen, mutta ylipäätään ihan oikean kirjeen vastaanottamisessa oli jotain kutkuttavaa. Paksu paperi ja musteella kirjoitetut sanat olivat tervetulleita. Toivon projektin innoittavan muitakin ottamaan kynän ja paperia käteen ja laittavan sanoja järjestykseen jollekulle toiselle. Tutulle tai vaikka tuntemattomalle.



1.

Mikä sai sinut kirjoittamaan sata kirjettä tuntemattomille?

Ensisysäys kirjeille oli suloinen sattuma. Kirjoitin kirjettä ystävälleni, etsin hänen osoitteensa – halusin yllättää – ja tietenkin kävi niin, että kirje päätyi väärään osoitteeseen, saman nimiselle, samaan kaupunkiin.

Väärä vastaanottaja poimii kirjeen muun postin seasta, avaa sen ja rivi riviltä ymmärtää, ettei kirje olekaan hänelle. Hän näkee vaivaa löytääkseen kirjeen oikean vastaanottajan ja toimittaa kirjeen lopulta henkilökohtaisesti perille. Päätän kirjoittaa kirjeen hänelle, tuntemattomalle.

Muistelen myös kirjeitä, joita olen jättänyt välikattoon tai piiloihin. Ajattelen, miten kirjoittamisen ja lukemisen hetket kutovat kohtaamisen yhdeksi ja aika katoaa väliltämme. Ajatus kutkuttaa ja lopulta päädyn kirjoittamaan sata kirjettä tuntemattomille osin myös Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi.

2.

Tiedän ihmisten olleen onnellisia kirjeistäsi. Mitä projekti on tuonut omaan elämääsi?

Sata kirjettä oli minulle todella rakas ja tärkeä projekti. Sain kirjoittaa hyvin erilaisille ihmisille. Matkustelin tänä vuonna aika paljon ja usein pysähdyin johonkin kauniiseen paikkaan ja kaivoin kirjepaperia laukustani – tästä minun on pakko kirjoittaa jollekulle! Kirjoitin maailmasta ja elämästä, olin heille läsnä kirjeessä. Kirjeiden myötä sain kohdata ihmisiä sanoissa, sain mahdollisuuden sanoa heille jotakin kaunista, joskus rohkaisevaa tai lohduttavaa. Sain huomata, miten avoimessa kohtaamisessa ei ole niinkään merkitystä, mitä tiedämme toisistamme, vaan sillä, millaisia olemme toisiamme kohtaan.

3.

Mitkä kirjoittaminen merkitsee sinulle? Mitä voit kertoa tulevasta esikoisromaanistasi? 

Kirjoittaminen on minulle tapa kokea hetkiä ja ymmärtää maailmaa. Muistikirjan sivuilla ymmärrän myös itseäni paremmin. Kirjoittaessani löydän itsestäni ajatuksia, joita en tiennyt ajattelevani, teen maailmasta huomioita, joita en tiennyt nähneeni. Tavallaan kirjoittaminen avaa uuden aistin.

Esikoisromaanini sijoittuu 1920-luvun Pohjanmaalle, vahvojen naisten aikaan. Aikaan, jolloin niukat olot ajoivat isäntiä merten taa ja kirjeet olivat ainoa yhteys kotiin. Voiko selvitä luhistumatta, vaikka perunat nahistuvat käsiin ja maailma ympärillä palaa?

4.

Entä lukeminen? Mitkä ovat lempikirjojasi? 

Lukeminen on pakopaikka ja portti. Toisiin maailmoihin tai omaan, ymmärrykseen ja seikkailuun. Hyvä kirja on usein hyvin henkilökohtainen kokemus, sillä se liikuttaa meissä myös kohtia, joihin ajatuksemme eivät yllä.

Luen enimmäkseen kotimaista kirjallisuutta, ja nautin erityisesti kirkkaasta, häkellyttävän hyvästä kielestä. Viime aikojen helmistä minua ovat sykähdyttäneet esimerkiksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat ja Marisha Rasi-Koskisen Eksymisen ja unohtamisen kirja.

Ei mikään hetki, jonka vietit lukien, ollut hukkaan heitetty.

5.

Kun puhutaan "suomalaisesta kulttuurista", mitä mielikuvia, kokemuksia tai taiteilijoita pulpahtaa mieleesi?

Minulle rakasta suomalaista kulttuuria edustavat yhtälailla kahdeksankymppinen kehruunopettaja takkatulen ääressä tarinoimassa kylännoidista, saaristomaiseman kaiut Ylva Harun folkmusiikissa kuin sanojen väliset etäisyydet Sanna Karlströmin runoissa.

Parhaimmillaan suomalaisessa kulttuurissa risteävät eri ajat, menneisyys ja nykyisyys ovat yhtä. En usko, että suomalaista taidetta voidaan puhtaasti erottaa luonnosta. Siksi se puhutteleekin kuin metsä tai revontulet.

Suomalaisessa kulttuurissa rakastan erityisesti kauniita sanoja ja sanattomuutta.




Katso myös:

Lukupinon haastattelussa: Blake Crouch

Lukupinon haastattelussa: Atte Kilpinen


Otsikkoon vaihdettu sukunimi 20.1.2019 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti