perjantai 20. lokakuuta 2017

Eva W - Musiikkiteatteri Kapsäkki


Eriikka Väliahde. Kuva: Toivo Heinimäki

Eva W on musikaali nyrkkeilijä Eva Wahlströmistä, Suomen kaikkien aikojen menestyneimmästä naisnyrkkeilijästä. Evan elämä ja ura antavat aineksia värikkääseen ja tapahtumarikkaaseen esitykseen, joka ottaa luonnollisella tavalla melko dramaattisiakin käänteitä.

Kapsäkki on tunnelmallinen teatteri, jonka baari on myös erittäin viihtyisä. Kannattaakin tulla vähän etuajassa vaikka nauttimaan kuppi kahvia tai tuopillinen. Vinkkinä.

Teatterin lava oli vuorattu pukuhuoneen kaapinovilla. Keltaista ja oranssia vieri vieren kuin suoraan nuoruuden liikuntasaleista ja niistä nyrkkeilysaleista. Miltei haistoin vanhan hien ja nyrkkeilykehän muovin. Yksinkertainen ratkaisu olikin toimiva. Tunnelmaan pääsi jo ennen kuin näytelmä oli edes alkanut.

Netta Laurenne ja Eriikka Väliahde. Kuva: Toivo Heinimäki

Jari Järvelän kirjoittaman ja Lotta Kuusiston ohjaaman Eva W:n tarina kertoo erityisesti niistä esteistä, joita Wahlströmillä on ollut uransa aikana. Valehteleva poikaystävä, jonka mukaan kahvimaito on saatanasta, ennakkoluulot naisia kohtaan ammattiurheilijoina "miehisessä" lajissa ja etenkin pettävä terveys.

Wahlströmin kohdatessa nämä esteet tuntuvat hyvin kaukaisilta, kun tämän naurava olemus tuntuu tervehtivän iloisesti jokaista huoneessa olevaa. Wahlströmin on ihan pirusti asennetta ja juuri sen asenteen onnistuu Eriikka Väliahde tuomaan teatterin lavalle. Väliahteen ja Wahlströmin persoonat kuin sekoittuvat yhdeksi voimakkaaksi kokonaisuudeksi. Lava on sähköinen energiasta ja Väliahteen selkeä ja sielukas laulu täyttäisi isompiakin areenoita.

Tommi Lindellin säveltämä musiikki liikkui jossain kasarihevin ja ramopunkin välimaastossa. Monella tapaa sävellys oli melko ilmava ja antoi laulajille paljon töitä. Netta Laurenne ja Ilkka Merivaara hoitivat musikaalin kaikki muut roolit Evan lisäksi ja etenkin Laurenteen ääni toimi upeasti Väliahteen kanssa.

Eriikka Väliahde ja Ilkka Merivaara. Kuva: Toivo Heinimäki

Tässä oli energiaa kuin nyrkkeilymatsissa. Väliahde on yksinkertaisesti todella hyvä laulaja ja Kapsäkki on juuri oikea tila tälle näytelmälle. Yleisö oli aivan täysillä mukana ja salin täytti välillä erityisesti yleisössä istuneen Eva Wahlströmin nauru. Kasarifiilikset olivat vahvat, mutta sillä positiivisella tavalla.

Lisää tietoa näytelmästä löytyy ainakin Kapsäkin sivuilta täältä. Näytelmästä kirjoitettiin myös seuraavissa blogeissa: Kujerruksia, Teatterikärpäsen puraisuja, Paljon melua teatterista.



Ohjaus: Lotta Kuusisto
Sävellys: Tommi Lindell
Käsikirjoitus: Jari Järvelä
Valo- ja videosuunnittelu, lavastus, puvustus: Ville Virtanen
Näyttelijät: Eriikka Väliahde (pääosassa Evana), Netta Laurenne, Ilkka Merivaara
Bändi: Tommi Lindell (kosketinsoittimet), Jaakko Suonio (kitara), Pekka Rajamäki (basso),
Oskari Lehtonen (rummut)
Esitys nähty kutsuvieraana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.