lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kävelyn filosofiaa





Kävelyn filosofiaa on Pariisin yliopiston filosofian professori Frédéric Grossin teos, noh... kävelystä. Aihe on yksinkertaisuudessaan, noh... filosofinen.

En ole maailman suurin urheilun ystävä. Mitä teknisemmäksi laji menee, sitä vähemmän haluan itse siihen osallistua. Jos haluat vähän potkia palloa tai käydä vaikka juoksemassa, niin kohta huomaat etsiväsi satojen eurojen välineitä, joita ilman lajia ei vain voi harjoittaa.

Ehkä siksi kävely vetoaa minuun. Sen yksinkertaisemmaksi ei liikkuminen voi mennä. Et tarvitse välineitä tai tietämystä. Tekniikkakin tulee jostain niin takaraivosta, että sinun ei tarvitse keskittyä ollenkaan itse suoritukseen. Kävely vapauttaa mielen aivan muihin asioihin.

Kirjassa kerrotaan millä eri tavoin kävelyyn voi suhtautua ja millaisia ajatuksia joillain historian kuuluisilla filosofeilla on aiheesta ollut sekä miten nämä itse ovat elämässään käyttäneet kävelyä ajattelun työkaluna, vihan kanavoimisena tai tienä terveempään elämään.

Esimerkiksi Immanuel Kantin mukaan kuulemma pystyi tarkistamaan kellojen toimivuus. Niin säännönmukaisesti tämä lähti päivittäiselle kävelyretkelleen. Arthur Rimbaudia taas ei saanut pysymään aloillaan. Jo nuorta Rimbaudia tämän levottomat jalat kuljettivat ympäri maailmaa. Gandhi taas käytti kävelyä passiivisen vastarinnan muotona. Kuuluisana esimerkkinä suolamarssi, jossa tämä sai tuhannet intialaiset marssimaan brittejä vastaan ja kävelemään rauhallisesti kuolemaan.

Luulin tarttuneeni melko ainutlaatuisen teokseen näinkin yksityiskohtaisen aiheen vuoksi, mutta huomasikin törmänneeni kokonaiseen kävelykirjallisuuden alakulttuuriin. Aiheesta ovat pitkälti kirjoittaneet muun muassa Henry David Thoreau, Robert Louis Stevenson, John Muir ja suomalaisittain myös Jyrki Vainonen kokoelmassaan Askelia.

Kävelyyn suhtaudutaan eräänlaisena meditaation muotona, jossa ihminen tulee osaksi ympäristöään hyvin konkreettisella tavalla. Tarkoituksenmukainen kävely, jossa halutaan päästä johonkin, on jollain tapaa puuduttavampaa. Siinä ympäristö muuttu kiintopisteiden ja maamerkkien ryhmittymiksi, jotka kertova missä ihminen on ja kuinka pitkä matka määränpäähän on.

"Tavallisesti kuljemme katujen poikki aivan käytännöllisistä syistä hakemaan leipää, etsimään metropysäkkiä, tekemään ostoksia, pistäytymään ystävän luona. Silloin kadut ovat pelkkiä käytäviä. Kävelemme pää painuksissa. Tutkimme ympäristöä vain pinnallisesti, hyödyllisesti. Emme katso mitään, paikannamme vain asioita ja havaitsemme vain sen, mikä tehostaa kulkuamme: apteekin risti on merkki, että minun pitää kääntyä oikealle, ja suuri ruskea portti muistuttaa, että leipomo sijaitsee kadunkulmassa. Näin katu muuttuu heiveröisten, vilkkuvien merkkien verkoksi, mutta sen näkymät jäävät minulta pimentoon."

Kävely on mielen avaamista, kun se muuttu itsessään tarkoitukseksi. Ympäristö muuttuu abstraktimmaksi ryhmittymäksi muotoja ja tuntemuksia. Sen voi aistia aivan eri tavalla ja tulla osaksi sitä. Kävely on ollut osa ihmisen henkisemmän elämän tavoittelua aina. Edelleen se on nähtävissä esimerkiksi pyhiinvaeltajien toiminnassa.

Sana pyhiinvaeltaja, peregrinus tarkoittaa henkilöä, joka ei ole kotonaan siellä missä kävelee. Kirjassa kehotetaan näkemään koko maailma tällaisena tuntemattomana ja hetkellisenä paikkana.

"Meidän tulisi aina suhtautua kotiimme kuin yöpymispaikkaan, tavaroihimme kuin purettavaan varuspakkaukseen ja ystäviimme kuin tien varrella kohdattuhin ihmisiin."

Tämä kirja on hyvä paikka aloittaa kävelyreissu. Se on kokoelma esseitä, jotka heittäytyvät ajoittain hyvinkin pohtiviksi. En ole suurien hengellisten heräämisten ystävä, mutta silti voin vähintään pysähtyä pohtimaan itseäni osana suurempaa ympäristöä kävelyn kautta. Tämä ei ole varsinainen opaskirja siihen miten tämä tapahtuu vaan mieluumminkin varovainen tönäisy syvemmän ajattelun suuntaan.

"Kävelyretken salaisuus onkin mielen joutilaisuus, joka on niin harvinaista puuhakkaassa ja huomiokeskeisessä, omien päähänpinttymiemme kahlehtimassa elämässämme. Joutilaisuus on rentouden ja aktiivisuuden harvinainen yhtymä, joka suorastaan lumoaa mielen kävelyllä. Silloin se on maailman ilmiöiden käytettävissä. Se ei ole tilivelvollinen kenellekään, eikä sen ole pakko olla johdonmukainen. Ja kun seuraamuksia ei ole, maailma voi ehkä avautua paremmin oikullisesti jaloittelevalle kävelijälle kuin vakavamieliselle ja järjestelmälliselle tarkkailijalle."



Kävelyn filosofiaa, 2015,  Frédéric Gros, suom. Aki Räsänen, Basam books, arvostelukappale

2 kommenttia:

  1. Haa! Mulla on hyvin samanlainen suhtautuminen urheiluun: heti kun mennään välinekikkailun puolelle niin oma mielenkiinto lopahtaa. Aloitin alkuvuodesta kävelemisen kunnonkohottamis/painonhallintamielessä ja se on kyllä tehnyt hyvää. Omia ajatuksia en kyllä ole paljoa kuunnellut, vaan olen ottanut seurakseni äänikirjat.

    Kävelyaiheisista kirjoista en olekaan ollut tietoinen, joten kiitos näistä monista vinkeistä! Täytyy pitää silmät auki kirjastossa ja ainakin silmäillä, mitä ajatuksia aiheesta esitetään. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja kiinnostaa, samoin Vainosen Askelia joka on aina vaan lainassa... Ja taas rummutan Matti Rämön pyöräilykirjojen puolesta, niissäkin on hyvin paljon hetkessä elämistä ja onnea pienistä asioista. Vaikka niissä on myös sitä tuskastumista tyhjeneviin renkaisiin ja katkeileviin pinnoihin.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.