17.5.2015

Suomi sodan jälkeen





Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa on Suomessa kutsuttu jälleenrakennuksen ajaksi tai vaaran vuosiksi. Usein tästä ajasta on esitetty melko romanttistakin kuvaa, jossa pieni maa kulki samaan suuntaan rakentaen uutta yhteiskuntaa toivon merkeissä. Kirjassa Suomi Sodan Jälkeen, Antero Holmila ja Simo Mikkonen kuitenkin kyseenalaistavat joitain näitä historiallisia käsityksiä. Historiaa ei kirjoiteta kirjassa uusiksi, mutta joitain hyvin mielenkiintoisia ajatuksia se herättää.

Romantisoitu kuvaus sodan jälkeisestä Suomesta on ollut osin tietoisesti rakennettua myyttiä kansakunnan tervehdyttämiseksi ja osin tietynlaista muistojen kultaamista kansan keskuudessa. Kirjassa avataan näitä myyttejä ja painotetaan erityisesti uusia sosiaalisia ongelmia, joita sodan jälkeen syntyi sekä Neuvostoliiton vaikutusta Suomeen. Jälkimmäisen vaikutus näkyi etenkin Suomen kommunistisen puolueen esiintulossa ja Suomi-Neuvostoliitto-seuran perustamisessa.

Kommunismin pelko ei ilmennut vain "ryssävihana" itäiseen naapuriin vaan huolena olivat myös niin sanotut kotikommunistit. Kirja antaa kuvan melko jakautuneesta poliittisesta ilmapiiristä, jossa Suomi oli vahvan oikeisto-vasemmisto-jaottelun muovaama. Vaikka nämä pelot ovat nykypäivän valossa olleet osin turhia, niin aikansa ihmisiin ne jättivät jälkensä ja kirjassa myös käsitellään laajasti miten tässä ilmapiirissä Suomen poliittinen kenttä lopulta muodostui.

Loppujen lopuksi Suomen kommunisteilla ei ollut Neuvostoliiton tukea eikä kokemusta aseellisesta, radikaalista liikehdinnästä. Sodan jälkeen kommunistit saivat jonkin verran suomalaisilta vastakaikua, mutta eivät kuitenkaan onnistuneet hyödyntämään tätäkään vähäistä suosiota. Näin kommunismin vaikutus näkyikin Suomessa lähinnä ideologisella tasolla. Kuitenkin esimerkiksi kirjassa esitellyt Arabian- ja Kemin lakot sekä taistelu SAK:sta ovat todella mielenkiintoista luettavaa ja avaa sitä kaksijakoisuutta, joka Suomessa vallitsi.

Etenkin Suomi-Neuvostoliitto-seura piti kuitenkin onnistuneesti yllä kulttuurisia suhteita itään päin. Muun muassa Leningradin oopperateatterin joukkoja ja Puna-armeijan kuoro esiintyivät suomalaisille ja tärkeät kulttuurilliset suhteet saatiin pidettyä yllä. Näitä kulttuurisia suhteita pidetään yllä edelleen ja vaikka niillä voi edelleen ajatella olevan myös poliittisia tarkoitusperiä, niin henkilökohtaisesti otan ilolla vastaan esimerkiksi tulevat Helsingin Kirjamessut joiden teemana on tänä vuonna Venäjä.
"Suomi oli ainoa miehittämätön maa, jonne Neuvostoliitto lähetti parhaita taiteiljaryhmiään välittömästi sodan jälkeen. Vierailuiden tarkoitus oli nostaa Neuvostoliiton julkista profiilia ja osoittaa sen rauhantahtoisuus kansalaisille. Esitysten näkyvyys tavalliselle suomalaiselle oli huomattavasti korkeampi kuin hotelli Torniin majoittautuneella valvontakomissiolla, joka oli tekemisissä lähinnä korkean tason poliitikoiden kanssa."

Jälleenrakennuksen ajalla tehtiin useita uskomattomia ponnistuksia. Yli 400 000 evakkoa asutettiin uudelleen, sotakorvaukset maksettiin ja yhteiskunta nostettiin jaloilleen. Kirjassa kuitenkin muistutetaan, ettei kaikki sujunut ongelmitta. Esimerkiksi evakkojen vastaanotto ei onnistunut ilman laajoja kokemuksia syrjinnästä ja suorasta pilkkaamisesta. Kaikkia sodasta palanneita ei odottanut rintamiestalo ja ruusuinen tulevaisuus. Samoin rikollisuus ja asuntopula nousivat uudella tavalla ongelmaksi sodan jälkeen. Tilaa oli vähän eikä sen jakaminen aina onnistunut sulassa sovussa.
 "Aikaa leimasivat epävarmuus tulevaisuudesta, sisäinen poliittinen taistelu sekä erilaiset mielenilmaisut, torikokoukset ja protestit. Kun painotetaan jälleenrakennusta, unohdetaan yksilöiden tragediat, yhteiskunnallinen levottomuus ja taistelu Suomen tulevaisuudesta."
Uuden ajan moraalisia kysymyksiä kauhisteltiin Suomessakin ja tuntui olevan hankalaa monin tavoin löytää jalansijaa kun yhteiskunta tuli rakentaa paitsi uusiksi, niin myös uudenlaiseksi. Naisten kokemukset ja naisten asema nostetaan kirjassa myös hienosti esiin ja muistutetaan miten sota osaltaan vahvisti etenkin maskuliinista kulttuuria. Naisille asetettiin taas usein valtava uhrautumisen taakka velvollisuutena. Kaikki henkilökohtainen itsenäisyyden tavoittelu nähtiin lähinnä itsekkyytenä.

Aika tämän kirjan julkaisuun oli mielestäni otollinen. Suomalaiset ovat ehkä jo valmiita ottamaan askelen taaksepäin ja tarkastelemaan sotaa ja sen jälkeistä aikaa analyyttisemmin. Itselleni ainakin monet kirjassa kuvaillut asiat tulivat aivan uudella tavalla tutuiksi ja kirjan rakenne oli mielestäni hyvin suunniteltu. Olen usein kommentoinut myös kirjojen fyysistä ulkoasua, mutta nyt ehkä tyydyn vain sanomaan, että nyt todistetaan taas, ettei kirjaa ole kansiin katsominen.

Mikä tämän kirjan erottaa mielestäni muista sodan jälkeisista tulkinnoista on se, että nyt pohditaan kylmien faktojen lisäksi ihmisten muistiperintöä. Suomalaisten tunteet sodan jälkeisestä ajasta nousevat uudenlaiseen valokeilaan ja kirjassa onkin tietynlainen sosiologinen vivahde, jossa kansakuntaa tulkitaan isompana kuin vain osiensa summana. Näitä tunteita tuodaan herkullisesti myös erilaisin yleisökirjoituksin ja muisteloin, joita kirjaan on viljelty. Vakavasta aiheesta huolimatta jotkut näistä vaan ovat todella hauskojakin. Olemme aina olleet sarkastisella tavalla huumorintajuinen kansa ja tämä heijastuu myös sodan jälkeisestä ajasta.


Suomi sodan jälkeen, 2015, Antero Holmila, Simo Mikkonen, Atena, arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti