lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kadotetut Kasvot johdattaa lukijansa Kiinan kujille



Kadotetut Kasvot, 2014, Heli Järvenpää, omakustanne, arvostelukappale

Kadotetut Kasvot on Heli Järvenpää esikoisteos, jossa käsitellään kahden hyvin erilaisen kulttuurin kohtaamista. Suomalainen perhe muuttaa miehen työkomennuksen perässä kuukausien ajaksi Kiinan Hangzhouhun. Kertojana toimii perheen äiti, jolle kokemus osoittautuu välillä melko rankaksi. Arki vieraassa kulttuurissa esittää haasteita, joita suomalaisessa yhteiskunnassa harvoin tulee vastaan ja kaksi pientä lasta eivät helpota muutosta.

Kirja on jo esineenä miellyttävä. Shu-Ju Wangin maalaus "Bamboo Mountain, Potato Hill" (2012) ei oikeastaan edes pahemmin miellyttänyt silmääni kun näin sen kokonaisuudessaan, mutta kirjan kannessa se yhtäkkiä tuleekin oikeuksiinsa. Ulkonältään kirja siis ehdottomasti kilpailee isojen kustantamojen kirjojen kanssa. Se on harmoninen, sisältöä kuvaava ja kaunis.

"Tästä tarinasta kolmannes on totta, kolmannes valetta ja kolmannes vain sitä, etten ymmärrä." Tarina oli hyvin suoraviivainen ja välillä turhankin raportinomainen. Välillä oli tunne, että luki pitkää blogitekstiä proosan sijasta. Oli mielenkiintoista pohtia mikä tarinasta lopulta oli totta ja mikä keksittyä. Järvenpään oman kokemuksen ääni kuitenkin paistoi tekstistä läpi.

Aviomiehen hahmo jäi etäiseksi, mutta tarinan kannalta tämä toimi myös tehokeinona. Vaikutelma tästä oli kuitenkin hyvin negatiivinen ja välillä oikeastaan toivoi, että se todellinen aviomies pääsisi puolustamaan itseään kun Järvenpää tuntui käyttävän kirjaa yksityisenä terapian keinona. Oliko tämä huono asia tarinan kannalta? No ei. Se tuo kirjaan rehellisyyttä, jonka tulkinta jää lopulta lukijan vastuulle.

Lapset olivat teema, jonka ympärillä moni asia kirjassa pyöri. Kolmen lapsen isänä pystyin tähän samaistumaan helposti ja monessa kohtaa tarinaa tunsin kiitollisuutta monesta asiasta, joita oma kulttuurini on tarjonnut helpottamaan arkea lasten parissa. Esimerkiksi kielimuurien takana toimivat lastenhoitajat, jotka saattoivat vaikkapa jättää pienen lapsen yksin pitkiksi ajoiksi, vaikuttaa näin länsimaalaisittain ennenkuulumattomalta.

Suurin ansio kirjalla on Kiinan kulttuurin kuvaus suomalaisen perheen näkökulmasta. Siihen kirja tarjoaakin ainutlaatuisen ikkunan. Koska kirjasta on "kolmannes valetta", niin voimme ainakin kuvitella saavamme rehellisemmän kuvauksen tunnetiloista ja tapahtumista kun tarve itsesensuuriin poistuu kirjoittajalta tuon fiktion ja faktan välisen tilan luoman puskurin ansiosta.

Kiina kuvataan maana, joka on valtava ja monipuolinen. Sillä on pitkä historia ja historian mukanaan tuoma tapakulttuuri. Etenkin kasvojen menettämisen pelko tulee kirjassa, nimensä mukaisesti, vahvasti esiin. Se määrittelee osaltaan kommunikoinnin sääntöjä kiinalaisten ihmisten kanssa. Suomalainen keskiluokkainen perhe joutuu Kiinassa kohtaamaan todelliset luokkaerot, jotka suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa eivät ole yhtä näkyviä. Oma erilaisuus tulee läsnä myös kadulla kun kiinalaisten käsitykset yksityisyydestä eroavat omastamme. Vaaleat lapset joutuvat yleisen kummastelun ja ihastelun kohteeksi ja erot kulttuurien välillä tuntuvat kasvavan silkkaa kielimuuria isommiksi.

Kirjassa tartutaan myös Kiinan epäkohtiin. Esimerkiksi lapsikauppa, työolot ja ravinnon terveellisyys tuodaan kirjassa toistuvasti esiin. Siinä kritisoidaan Kiinan tapaa sensuroida ja peitellä ongelmiaan ja välillä tämä tulee jopa pelottavalla tavalla esiin kun tarinassa äidin nettiyhteys katkaistaan tämän ladatessa Amnestyn raporttia lapsikaupasta. Epäkohdat piinaavat äitiä myös henkilökohtaisesti, kun yhdelle ihmiselle tulee helposti tunne, ettei kykene muuttamaan ympäristöään, jossa näkee itse epäkohtien vaikutukset. Järvenpää kirjoittaa:
"Hyvän tekeminenkään ei ollut helppoa. Minä olin täällä vain käymässä. Tuntui, että auttamishalullani onnistuin vain tuppautumaan ihmisten yksityisalueelle. Loukaamaan, näyttämään vilauksen siitä, mitä meillä oli ja sitten häipymään pysyviä jälkiä jättämättä. Minulla oli ikävä maailmaan, jonka toimintalogiikan tunsin." 
Näiden epäkohtien esiin tuomisen takia uskon, että tarina ei välttämättä olisi Kiinan hallituksen suosiossa ja jo yksin tämä onkin syy tarttua kirjaan.

Järvenpään blogi Kadotetut Kasvot toimii mainiona kumppanina kirjalle ja suosittelen selailemeen myös sitä, jotta voit luoda tarinalle laajempaa viitekehystä. Tällä hetkellä blogin kautta voi näemmä myös ladata tarinan ilmaiseksi e-kirjana!




1 kommentti:

  1. Kiitos hyvin punnitusta palautteesta, Simo!

    Kirjan kansikuvasta haluan kertoa sen verran, että itsestäni se tuntui löydöltä. Kuvan on maalannut taiwanilaistaustainen taiteilijan Shu-Ju Wang. Hänen polkunsa on vienyt Aasiasta USA:n Oregoniin, joten hän tarkkailee samoja kulttuurieroja mutta päinvastaisesta näkökulmasta. Hurmaannuin Shu-Jun havaintoihin: siinä missä Kiinassa arkea koristavat bambuvuoret ja paperilyhdyt, länsimaissa elämme perunakumpujen ja pohjoisen tähtitaivaan alla. Kirjassahan kiinanopettaja kysyy suomalaiselta "Näkyykö maassanne tähtiä?". Kiinan kaupungeissa tähtitaivasta ei näy koskaan, saasteet ja neonvalot estävät ne näkyvistä.

    "Kolmannes totta" viittaa siihen, että ehkä noin kolmannes kirjan sisällöstä pohjautuu Kiinassa asuessamme kirjoittamiini blogipostauksiin. Siitä ehkäpä tuo raportinomaisuuskin johtuu. "Kolmannes valetta" taas viittaa lähinnä siihen, että olen tietoisesti poiminut kirjaan vain kulttuurishokkia kuvaavia kohtauksia ja jättänyt pois sen toisen puolen tarinasta. Tiedostan, että moni lukija pitää kirjan päähenkilöä kaikesta valittavana tyyppinä ja samaistaa henkilön minuun. Vaikka kyllä minä siellä Kiinassa ihan pärjäsinkin: ajoin paikallisen ajokortin (harvinaista ulkomaalaisille naisille), opin puhumaan kieltä niin että pärjäsin ja starttasin vapaaehtoistyöhankkeen. Mutta tarinan kannalta nuo eivät olleet niin kiinnostavia aiheita ja naistenlehdet ovat jo täynnä "voi kun meillä suomalaisilla on hauskaa ulkomailla" -tarinoita, joten halusin tarjota toisen näkökulman.

    Tunnusta kirjoittamisen myös terapeuttiseksi teoksi. Mielessäni painoi tarina, jonka koin olevan sellainen, mitä en itse ollut ennen lukenut. Minua painoi etenkin pienen Susu-tytön kohtalo. Kyllä, Susu on totta. Avioliittoterapeuttinen tämä teos ei sen sijaan ole. Meidät tuntevat ihmiset ovat sanoneet, että olen kohdellut puolisoa silkkihansikkain tarinassa. Nämä ovat meille ihan arkisia ja avoimesti käsiteltyjä yksilöiden erilaisuuksia.

    Valetta kirjassa ovat tietenkin myös kiinalaisten ajatukset. Enhän minä voi tietää, mitä he oikeasti ajattelivat. Nuo ajatukset ovat keksittyjä tai perustuvat lukemiini kiinalaisten nuorten aikuisten haastattelututkimuksiin.

    Kaikki kiinalaisten hahmojen nimet ovat keksittyjä. Tein sen ystävieni suojelemiseksi. Ennen kirjan julkaisua kysyin, olisiko tällaisen teoksen julkaisusta vaaraa heille. Minulle sanottiin, ettei valtiota kiinnosta niin kauan kuin kirja on kirjoitettu kielellä, jota kiinalaiset eivät ymmärrä. Tiedostan kuitenkin, etten välttämättä enää saisi matkustuslupaa Kiinaan.

    Olit mielestäni hyvin poiminut kirjan vahvuudet heikkoudet. Voisin allekirjoittaa tämän arvion. Kiitos vaivannäöstäsi!

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.