lauantai 6. joulukuuta 2014

Lukupino toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää

Tänään kotistudiot laitetaan taas pystyyn itsenäisyyspäivän kunniaksi ja pääsemme hyvällä omatunnolla tuomitseman eliittiä näiden pukeutumisen kautta. "Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?" kuullaan kysyttävän mitä erilaisemmilta julkkiksilta, jotka kilvan huutavat sen tärkeyttä. Itse liityn ilolla näihin juhlallisuuksiin ja parhaillaan uunissa kypsyy lehmää, viiniä availlaan ja asettaudutaan hiljalleen sohvalle


Eilen löysin pienen kansallisen kipinän itsestäni kun ihastuin kahteen kirjaan, jotka löysin Porvoolaiselta kirpparilta. Yrjö A. Jäntin ja Martti Haavion koostamat "Suomen Talvi" ja "Suomen Suvi"-kirjat (1946, WSOY). Jäntti oli WSOY:n toimitusjohtaja ja tämän taidekokoelma oli minulle jo nuorena tärkeä kohde Porvoolaisena. Hän on minulle eräällä tavalla tuttu hahmo, "toveri Porvoolainen" ja tämä teki myös kirjoista omalla tavallaan läheisiä. Historia näyttäytyykin aina kiinnostavampana kun se sidotaan johonkin itselle läheiseen.


Runot eivät välttämättä olleet ikinä vahvin puoleni vaikka niistä toki nautinkin. Kirjat kuitenkin sisältävät juurikin niitä ja joka aukeama koostuu jonkin suomalaisen runoilijan teoksesta sekä kuvasta, jossa Suomi näyttäytyy ideaalina talvisessa tai kesäisessä asussa. Idea on siis hyvin simppeli ja siksi hieno. Nämä kirjat eivät yritä olla muuta kuin ovat. Se tekeekin useista suomalaisista kirjoista loistavia. Ja itse suomalaisista ihmisistäkin. Hyvää itsenäisyyspäivää teille siis!

Ote Hilja Haahden runosta "Kun Päivä Paistaa"

"Päivyt, paistaos hellien,
paista Suomeni korpehen!
Miss' on puute ja murhe musta,
sinne saattaos lohdutusta!
Kerro lämpimin sätehin:
päättyy huolien talvikin.
Toivo, Luojahan luota vaan,
kevät koittavi aikanaan!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.