21.9.2024

Kuin kotonasi - ANTI-festivaali


ANTI-festivaali Kuopiossa keräsi yhteen taiteilijoita ympäri maailmaa ja olimme Viola Portimojärven kanssa mukana teoksella Kuin kotonasi.

Kuin kotonasi on teos, joka syntyi suhteellisen nopean ajatustenvaihdon tuloksena. Toisaalta monet sen aiheista olivat jotain mitä oli kytenyt mielessä jo vuosia, kuten kodin sosiaalisesti muokkautuvat rakenteet, julkisen tilan erilaiset valtasuhteet ja taiteen soveltuvuus näiden asioiden tutkimiseen.

Aivan festivaalin loppupuolella ihmisillä oli mahdollisuus osallistua aivan keskellä Kuopion toria teokseen. Ajatuksena oli, että kuka tahansa voisi osallistua matalalla kynnyksellä vaikka vain pysähtymällä hetkeksi seuraamaan mistä on kyse. Osallistua saattoi myös kertomalla omasta suhteestaan kotiin ja vaikka piirtää tai kirjoittaa ajatuksiaan kaikkien nähtäväksi.


ANTI – Contemporary Art Festival 2024, Kuopio. Kuva: Akseli Muraja


Osallistua saattoi myös korkeammalla kynnyksellä ja ihmisä jäikin valtamaan toria koko teoksen ajaksi. Paikalla valmistettiin ruokaa ja keitettiin loistavaa chaita pienellä nuotiolla. Alusta asti oli selvää, että ihmiset lopulta tekevät teoksesta sellaisen kuin se ikinä tulee olemaankaan ja lopputulos yllätti iloisesti.

Tapahtuma oli lämmin ja ihmiset viihtyivät kukin tavallaan. Kodin ja julkisen tilan teemat tulivat konkreettisesti esiin ja julkisen tilan valtaaminen olohuoneeksi oli outoudessaan virkistävää. Juuri ne hämmästelevät ohikulkijat olivatkin se varsinainen yleisö teokselle.


ANTI – Contemporary Art Festival 2024, Kuopio. Kuva: Akseli Muraja



Ihmisillä oli teokseen osallistuessa mahdollista lukea seuraava teksti:

Koti on muovautuva käsite, jolle on annettu lukuisia merkityksiä. Harva asia on niin nostalgian ja muistojen kyllästämä kuin koti ja siksi taide on loistava työkalu tutkia sitä. Vaikka koteihin liittyy lämpimiä muistoja, niin se on myös ulkomaailmasta rajaava tila, jonka sisällä voi vallita epäreiluja valtarakenteita. Kylmän rationaalisessa ajattelussa koti taas muuttuu tilaksi, jossa yhteiskunnan jäsenet voivat kerätä voimia aina uusiin ponnisteluihin. Ihanteellisesti koti on kuitenkin jotain mihin yleensä liitetään positiivisia ajatuksia.

Piknik on tapa, jolla on oma rikas historiansa ja se on eräänlaista kodin tuomista julkiseen tilaan. Koti on paikka, jossa annamme järjen sijasta tunteille tilaa. Kaupungissa emme aina jaksa huomioida kaikkia ärsykkeitä ympärillämme, vaan järjellistämme ympäristön helposti ymmärrettäviin osiin. Piknik on eräänlaista ympäristöön sulautumista juuri tunneperäisesti. Piknik on itselle annettu lupa laajentaa kodin maailma hektiseen kaupunkiympäristöön.

Voimme puhua asunnoista tai taloista tiloina, joissa ihmiset asuvat, mutta se ei vielä tavoita kodin käsitettä. Koti ei ole välttämättä jotain käsin kosketeltavaa tai edes jotain mitä olisi helppo sanoittaa tai visualisoida. Se on kokemusten sarja, jonka tunnemme kohdatessamme sen, mutta joka on pesiytynyt mieliimme niin salakavalasti, että se on liian tuttu selitettäväksi millään yksinkertaisella tavalla. Koska koti on tunnetta, niin se ei ole jotain tilaan sidottua. Ehkä koti voi olla jotain mukana kuljetettavaa ja esimerkiksi torille asetettavaa.

Koti on jotain millä kerromme itsestämme muille, mutta myös peili, jonka kautta voimme tarkastella itseämme. Se on ajassa muovautunut kokoelma kaikkea sitä mitä pohjimmiltamme olemme. Vaikka koti muodostuu usein erilaisten kompromissien ja valintojen kautta, niin lopulta se on vapauden tila, jonka symboleita voimme siirtää piknikin avulla myös ulkomaailmaan. Niin piknik luo kaupunkiin vapautta, jota voimme hengittää.

Kaupunkitilaa voi ajatella laajennettuna kotitilana, jonka asukkaat soveltavat kodin sääntöjä isommassa mittakaavassa. Siksi pyydämme näkemään ympäröivän kaupunkitilan osina, joista voitte valita oman tilanne ja ottaa sen haltuun. Ympäröivät ihmiset ovat perhettä, joiden kanssa alituisesti neuvottelemme tilasta ja luomme sitä kodinomaiseksi eri tavoin, tottumuksin ja rituaalein.

Kerro siis miltä koti näyttää juuri sinulle? Onko se muotoja, tiloja, tavaroita, ihmisiä, muotoja, muistoja? Onko kodin käsite jotain mitä haluat kyseenalaistaa? Mikä tekee hyvän kodin? Mikä tekee hyvän piknikin? Mitä sanoja tulee mieleesi? Piirrä tai kirjoita ja tuo luomuksesi meille jaettavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti