26.4.2022

Valas lasimaljassa - Maria Katajavuori




Aina välilllä tekee mieli aloittaa kirjan esittely sillä perinteisellä: "jos aiot lukea tänä vuonna vain yhden kirjan, niin...". Valas lasimaljassa on sellainen kirja. Kyseessä on kieleltään koukuttava ja sisällöltään mielenkiintoinen teos ja vaikka ympäristötuho ja siihen liittyvät asiat olisivat aiheena jo tuttuja, niin kirja varmasti antaa kaikille jotain, sillä Katajavuori tuo keskusteluun tuoreita näkökulmia yhdistellen kirjoituksessaan eri tieteenhaaroja inhimillisellä tavalla.

Maria Katajavuori on lähtöisin Turun yliopistosta. Hän on luonnonsuojelubiologiaan erikoistunut ekologian tohtori, joka tutkii parhaillaan ekosysteemejä Tromssassa. Aiempi teos Kuoleman ja elämän kysymys sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2019.

Erityisesti Katajavuoren tekstistä paistaa läpi historia ympäristöaktivistina ja onkin tärkeää nähdä aktivismi velvollisuutena myös tieteen maailmassa. Kyse ei ole objektivismin menettämisestä, vaan kasvaneesta tarpeesta saada tiedeyhteisön ääni kuuluviin maailmassa, jonka informaation suuntaa säätelevät yhä useammat tahot.

Maria Katajavuori. Kuva: Jon Leirdal



Valas lasimaljassa on kirja, jossa ei vain tuoda esiin uusia ongelmia, uusia lukuja ja uusia mittareita ilmaston lämpenemiseen tai lajien katoon. Kyseessä on kirja, joka herättelee toimintaan tutkimisen lisäksi. Pelkän tiedon kasvattamisen aika on ohi ja sen rinnalle tarvitaan aitoja tekoja. 

Katajavuori näkee tieteentekijöiden pyörivän paikoillaan mittareidensa kanssa ja kirjoittaa miten he yrittävät "sammuttaa ekokatastrofin roihuavan talon tutkimalla vaurioita sen sijaan että tutkisivat, kuinka käyttää paloletkua". Katajavuori toivoo näkevänsä tieteiden yhteistoimintaa, sillä pelkää taloustieteilijöiden sivuuttavan biologeja ja biologien puolestaan sivuuttavan taloustieteilijöitä.


"Evolutiivinen ja ekonominen kilpailu ovat tehneet yhteiskunnistamme ekokatastrofista toiseen porhaltavia älyttömyyskoneita, jotka yrittävät pelastaa elonkehän pyytämällä biologeilta mahdottomia. Onko meillä mitään keinoa taistella luonnonvalinnan ja talouslakien kylmiä realiteetteja vastaan?"


Katajavuori ei pelkää osoittaa syyttävää sormea itseään ja lukijaa kohtaan. Hän varoittaa miten "teollisuusriippuvuutemme ei aja meitä vain ympäristösääntelyn vesittämiseen, vaan jopa aktiiviseen ympäristötuhojen avustamiseen". Perustelemme omaa käyttäytymistämme mittapuilla, jotka itsessään ovat vääristyneitä.

Omia lentoja perustellaan sillä miten naapurit lentävät ja yhteiskunnan aiheuttamaa ympäristötuhoa on usein perusteltu vertailemalla Suomea esimerkiksi Kiinaan, vaikka siellä aiheutettu saasteen määrä olisikin pitämässä yllä länsimaiden tavaratulvaa. Lopulta tarvitsemme yksityisten ihmisten tarttumista toimintaan ja yhteiskuntien siirtymistä suunnitelmallisempaan talouteen. Muuten olemme kuin valaat lasimaljassa:


"Nykymuotoinen talouskasvu on riippuvainen luonnonvarojen ylikäytöstä, ja ihmisyksilöiden arki on riippuvainen talouskasvusta, joten emme lopulta voi kuin antaa tuotannon koneistolle juuri sen, mitä se pyytää: vapaat oikeudet riistää luonnonvaroja, kunnes jäljellä ei ole enää mitään taloudellisesti kannattavaa riistettävää."

 


Meidän tulee siis lajina murtautua lasimaljasta ja vaikka Katajavuoren kirjassa on monia lohduttomalta tuntuvia kuvauksia maailman tilasta, niin sen sivuilta löytyy myös toivoa. Lasimalja on ohut ja särkeytyy lopulta helposti. Voimme etsiä uusia tapoja elää ja uusia tapoja säädella taloutta niin, että biologian luomia ehdottomia raja-aitoja ei enää sivuutettaisi. Vielä on mahdollisuus ja Katajavuori nostaa erityiseen asemaan kuuntelun. Erilaiset tieteelliset koulukunnat ja talousnäkemykset ovat nyt kaikki pöydällä, kun mietimme reittejä eteenpäin ja yhteistyö on tärkeämpää kuin koskaan.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti