Muistatko ne vanhat hyvät ajat? Mihin aikaan mielesi vei? Oliko ne ihan ihan oikeasti edes niin hyviä aikoja verrattuna nykypäivään? Veikö ajatukset henkilökohtaisiin tapahtumiin vai yhteiskunnallisiin? Vai tuliko mieleesi joukko tavaroita ja kulttuurituotteita?
Antto Vihma on johtava tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa, jossa hän työskentelee ilmastopolitiikan, suurvaltasuhteiden ja politiikan teorian parissa. Vihma oli yksi Totuuden jälkeen -kirjan tekijöistä.
.jpg) |
| Antto Vihma, Kuva: Miikka Pirinen |
Nostalgia - Teoria ja käytäntö on kirja, jossa pureudutaan syvälle nostalgian syövereihin. Nostalgian historia, muutosvoima ja sen eri muodot käsitellään ymmärrettävällä ja monipuolisella tavalla. On aina ilo lukea tietokirjaa, joka paneutuu aiheeseensa tarkasti ja tuo siitä esiin asioita oleellisin esimerkein.
Kirja käsittelee nostalgiaa länsimaisesta näkökulmasta ja jakaa sen niin sanottuihin entistävään, banaaliin ja pohdiskelevaan nostalgiaan, joita avataan kirjassa laajasti. Vihma kirjoittaa miten politiikan tutkijat ovat keskittyneet nostalgiaan erityisesti sen tuhoavien voimien kautta ja historian ja taiteentutkimuksessa nostalgian myrkylliset puolet on taas usein sivuutettu. Tämän kirjan tavoitteena onkin ollut toimia siltana tutkimussuuntien välillä. Vihma kirjoittaa:
"Nostalgia on kiistämätön osa modernia kokemusta. Tämä on totta niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin tasolla. Kuten yksilön elämäntarina liittyy osaksi suurempien yhteisöjen tarinaa, myös henkilökohtainen kaipaus liittyy osaksi kollektiivista nostalgiaa. Se on läsnä politiikassa, arjessa, kaupunkitilassa, vuosipäiväjuhlissa, lukuisissa kulttuurituotteissa ja tavaroissa. Käsittelemätön nostalgia, joka ei ole tietoinen itsestään, on poliittisesti arvaamatonta."
Nostalgia on niitä asioita, joita on hankala määritellä, mutta jonka tunnistaa, kun se tulee vastaan. Se on muistamista, mutta tunteen kanssa. Jos muisto aiheuttaa surua, on se melankoliaa ja jos se aiheuttaa sitä aivan tiettyä suloista haikeutta, on se nostalgiaa. Itselleni nostalgia on tärkeä mielen leikkikenttä. Nimenomaan sellainen nostalgia, jota kirjassa kutsutaan banaaliksi nostalgiaksi. Kulttuurituotteiden ja esineidenkin nostalgiaa, joka itseni vie erityisesti ysärille. Sen ajan teinileffat, Reality Bites, Empire Records. Erityisesti musiikki, mutta myös ruoat ja paikat. Koulun jälkeinen maksalaatikko Nirvanan soidessa on ysäriä. Laman kokemus banaalina muistona, joka vaikutti vain lauantaikarkkien määrään.
Nostalgia on kuitenkin myös tuhoava voima. Menneeseen katsomista niin, että se asetetaan päämäräksi tulevaan. Nähdään aika, jolloin kaikki oli hyvin ja oikein ja politiikassa on vaadettu niin Amerikkaa kuin Suomeakin "takaisin". Perustellaan päätöksiä sen kunnollisen ajan mittapuulla, joka kuitenkin on vain illuusio. Vanhojen hyvien aikojen kuvitelma, jonka petollisuus on siinä, että se on niin helppo muodostaa mielikuviin. Todellisuudessa juuri muutos on ollut jatkuvaa ja paikoin erittäin tarpeellista. "Perinteiset" perhearvot ovat hyvä esimerkki tavasta käyttää nostalgiaa aseena. Viitataan menneisyyteen, jota ei ole olemassa ja sen perusteella vahingoitetaan ihmisiä, jotka yrittävät elää omanlaistansa elämää.
Vihman kirja nostaa esiin tärkeitä aiheita. Se osoittaa miten nostalgiasta nauttiminen on eräänlaista jatkuvaa tasapainon harjoitusta.
Vihman kirja nostaa esiin tärkeitä aiheita. Se osoittaa miten nostalgiasta nauttiminen on eräänlaista jatkuvaa tasapainon harjoitusta.
Antto Vihma, 2021, Nostalgia, teoria ja käytäntö, Teos, arvostelukappale
Mainoslinkit merkattu: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti