26.1.2019

Pieni elämä - Hanya Yanagihara





Pieni elämä on rankkaa luettavaa. Siis oikeasti rankkaa. Jouduin jättämään tarinan hautumaan takaraivooni pitkäksi aikaa ennen kuin pystyin kirjoittamaan teoksesta. Kyseessä on järkäle niin kokonsa kuin vaikutuksensa puolesta.

Hanya Yanagihara kertoo tarinan neljästä kaveruksesta. Nämä muuttavat New Yorkiin aloittelemaan elämiään ja astelma on kuin halvasta sitcomista, jossa ongelmat ovat pieniä ja taustanaurut suuria. Ehkä kirjailija halusikin luoda tällä kontrastia tulevaa varten.

Willem lähtee hankkimaan menestystä näyttelijänä, JB taidemaalarina, Malcolm arkkitehtina ja Jude juristina. Näiden elämien kulkua seurataan tarkasti ja jokainen hahmo muuntuu lukijalle todelliseksi. Lopulta huomio ei jakaudu tasan ja etenkin Juden elämä asettuu valokeilaan, joka paljastaa jotain paljon synkempää kuin sitcom-todellisuuden.

Tämä on hahmo, jonka menneisyyttä avataan hiljalleen kirjan edetessä. Lukija saa varautua henkilökohtaiseen myllerrykseen ja kipeiden asioiden käsittelemiseen varmasti jopa omasta lähipiiristään. Välinpitämätön asenne Yanagiharan tekstiä on kohtaan olisi vaikea ottaa.

Hanya Yanagihara. Kuva: the cut

Väkivalta
on iso osa tarinaa, mutta hyvin monialaisesti käsiteltynä. Väkivalta tarkoituksella hyökyy lukijan tajuntaan, koska sellaista väkivalta on. Se ei kysy. Se hyökyy.

Jude vahingoittaa itseään fyysisesti pitääkseen traumojansa kurissa. Tämä häpeää ja kärsii, ottaa tarpeettomia riskejä ja toistaa vahingollisia kaavoja. Tämä ottaa elämäänsä vastaan kivun, koska ei koe ansaitsevansa muuta ja koska sen aiheuttajia löytyy aina. Vähintään itsestä.

Jopa kirjan takakannessa on katsottu tarpeelliseksi todistella, että rankkuudestaan huolimatta ylilyöntejä kartetaan. Voin osaltani väittää tämän olevan totta. Joskus tarinat tuntuvat epäuskottavimmilta silloin kun ne perustuva totuuteen. Todellisuus ei ole sitä, että pahimmin kärsivät eivät voisi menestyä tuskasta huolimatta. Se ei ole myöskään sitä, että väkivalta seuraisi jotain sisäisiä sääntöjä. Yanagihara tuo tämän lukijan eteen ja tekstin hienous piilee siinä, että se on suoraa. Sitä mikä normaalisti on tarinalle liikaa on jätetty sinne ja lukija saa itse päättää kestääkö totuuden vai ei.

Jos haluat lukea kirjan pahuudesta, niin tässä on yksi sellainen. Se kuitenkin kertoo myös ystävyydestä. Ehkä jopa hienommin kuin väkivallasta. Suosittelen keskittymään lukiessa myös siihen puoleen.

"Tämä voi kuulostaa nyt käsittämättömältä, mutta jonain päivänä ymmärrät: minusta ystävyyden ainut juju on siinä, että löytää itseään parempia ihmisiä - ei älykkäämpiä, ei coolimpia vaan kiltimpiä ja ystävällisempiä ja anteeksiantavampia - ja ottaa sitten kiitollisena vastaan sen, mitä he voivat opettaa ja yrittää kuunnella heitä, kun he kertovat jotain itsestäsi, vaikka se olisi kuinka pahaa - tai hyvää -, ja luottaa heihin, ja se vasta vaikeaa onkin. Mutta samalla parasta."

Hanya Yanagihara, 2017, Pieni elämä, Tammi, arvostelukappale


Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:




2 kommenttia:

  1. Juden elämä on todella kamala.

    VastaaPoista
  2. Jossain arvostelussa kirjalijaa kritisoitiin väkivallalla mässäilystä. Olen toista meiltä; vaikka kirjassa on tosi raakoja kohtauksia, ainakin itse käsitin, että Jude tunsi ansainneensa kaiken tuon. Rankat lapsuuden kokemukset ovat tehneet hänestä ihmisen, jolla ei mielestään ole valtaa omaan ruumiiseensa eikä mieleensä. Häntä saadaan heitellä kuin räsy-nukkea.
    Kirjailijalla on sana hallussaan. Alussa pitkät virkkeet ja sulkumerkit ärsyttivät, mutta myöhemmin ei enää. Hieno teos ja lukemisen arvoinen. Suosittelen. Samalla pieni ohje; lue paneutuen asiayhteyteen ja ymmärrä, miten kaikki on mahdollista lapsuudessa saatujen trau-mojen "ansiosta".
    Nautinnollisia lukuhetkiä!
    Roosa

    VastaaPoista