tiistai 19. maaliskuuta 2019

Yhdestoista hetki - Kansallisteatteri


Kuva Mitro Härkönen.

Yhdestoista hetki on Kansallisteatterin pääohjaajan Esa Leskisen ja käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälän ajankohtaisteatteria, jossa suomalainen politiikka avataan kaikessa monimutkaisuudessaan ja rujoudessaan yleisölle.

Sote-uudistus ja sen tuoma myrsky ovat kuin käsikirjoitettua teatteria itsessään. Lavalla nähdäänkin ihan aitoja lausuntoja ja luetaan päätöksiä niiden ihan oikeiden poliitikkojen nimillä. Poliittinen satiiri on jo historiallisesti tärkeä osa teatterin historiaa, mutta usein ajautuu farssiksi, jossa hassutellaan lähinnä poliitikkojen ulkomuodolla ja itse asiat jäävät pimentoon.

Moni eduskunnassa ehkä kuitenkin näkisi mieluummin sen farssin kuin satiirin, joka oikeasti pureutuu näiden työhön. Olen iloinen, että poliitikkojen ja virkamiesten olemus ei ole halvan kritiikin kohteena tai edes näiden työtä ei arvostella liian yksityiskohtaisesti vaan näiden teot ovat tuotu laajempaan kontekstiin.

Kontekstina toimii demokratia. Sen historia ja spekuloitu tulevaisuus. Jo käsiohjelmasta voi lukea historian tärkeitä dokumentteja demokratian syntyvaiheilta ja esityksessä päästetään ääneen muun muassa Thomas Piketty, Simone Weil ja BIOS-tutkimusyksikkö.

Kuva Mitro Härkönen.

Yhdestoista hetki kertoo mielenkiintoisesta vaiheesta politiikassa. Demokratia tuntuu olevan uhattuna, mutta nyt rahan vallan puolelta. Pelottava oikeistolainen puhe ottaa yhä enemmän tilaa itselleen. Samalla ympäristö ei kestä enää ihmisen toimia, mutta kun poliittinen tahto on rahamahtien alla, niin mitään ei tunnu olevan tehtävissä.

Suomessa leikkaukset kohdistetaankin esimerkiksi sinne terveydenhuoltoon ja koulutukseen niin, että vanhat lupaukset unohdetaan. Poliittisella kentällä on yritetty hakata läpi uudistuksia, jotka eivät mene edes perustuslain läpi ja tulevaisuus on aina vain epävarmempaa. Leskinen varoittaa nykyisen järjestelmän olevan tiensä päässä. Jatkoimme sitten samalla linjalla tai teemme radikaaleja muutoksia itse, niin jotain erilaista on edessäpäin. Järjestelmä tulee romahtamaan ja ehkä hyvä niin.

Teatteri ilmentää tätä kaikkea tavalla, joka ei ole sidottu journalismin, politiikan tai byrokratian kahleisiin. Lavalla pyörii laaja skaala suomalaisia huippunäyttelijöitä jotka tuovat nopeasti vaihtuviin rooleihinsa jotain ainutlaatuista ja omaa. Varmasti vapauttavaa myös näyttelijälle, että siinä poliitikon syvimmässä olemuksessa kun ei nyt tarvitse velloa vaan muut asiat ovat tärkeämpiä.

Välillä luetaan kuivaa poliittista tekstiä yksin lavalla ja välillä taas esitys liikkuu mahtipontista musikaalia kohden (musikaalifanina nämä sykähdyttivät ihan kananlihalle välillä). Vaikka aihe saattaisi olla hieman monotoninen kaikessa virkamiesmäisyydessään, niin liike on huima.

Kansallisteatterille tuttuun tyyliin videokuva rytmittää esitystä. Kati Lukka on jälleen tehnyt hienon työn lavastuksessa ja huomaan tämän kuin vaivihkaa rakentaneen vuosien varrella päähäni kuvan siitä miltä teatteri ylipäätään näyttää. Välillä liu'utaan sujuvasti ranskan- tai japaninkieleen ja näyttelijöiden ammattitaito pääsee hienovaraisella tavalla oikeuksiinsa. Tätä on mukava katsoa "ihan vain teatterinakin".

Kuva Mitro Härkönen.

Mutta pelkkää teatteria tämä ei ole. Kutsuin esitystä ajankohtaisteatteriksi dokumenttiteatterin sijaan, koska vaalien myötä esityksellä on vielä tilaa muuttua. Vaalien jälkeinen yleisö saattaa siis nähdä vielä hitusen erilaisen esityksen kuin me ensi-illassa.

Näytelmä oli myös teatterin puheenvuoro yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olen hämmentyneenä lukenut kritiikkejä esitystä kohtaan, joissa moitittiin ettei esitys ottanut kantaa tähän tai tuohon aiheeseen tai oli ehkä jotenkin "puolueellinen". Pidän mielenkiintoisena tätä näkemystä, että teatteri ei saisi olla puolueellinen. Puhua nimenomaan teatterin äänellä. Ehkä kyseessä on niin sanottu "mutta meidän verorahat!" -efekti, joka luo ajatuksen, että taiteen pitäisi aina kuvastaa kaikkien tunteita.

Kuvassa Markku Maalismaa, Annika Poijärvi, Timo Tuominen, Cécile Orblin, Juha Varis, Katariina Kaitue, Anna-Riikka Rajanen, Vesa Vierikko, Jani Karvinen, Samuli Laiho, Sari Mällinen ja Jukka-Pekka Palo. Kuva Mitro Härkönen.

Lisää tietoa esityksestä löytyy Kansallisteatterin sivuilta täällä. Esitys on iso ja viihdyttävä kaikin puolin, mutta jos politiikka ei nyt yhtään satu kiinnostamaan, niin voi jättää vähän ulkopuoliseksi. Kiitän teatteria etenkin siitä tavasta miten esityksessä käytettiin pimeyttä efektinä. Tämä kokemus jäi elämään mieleen. Mutta se pitää itse kokea.


Rooleissa

Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Markku Maalismaa, Sari Mällinen, Cécile Orblin, Jukka-Pekka Palo, Annika Poijärvi, Antti Pääkkönen, Anna-Riikka Rajanen, Timo Tuominen, Juha Varis ja Vesa Vierikko
Muusikko
Samuli Laiho
Ohjaus
Esa Leskinen
Lavastus
Kati Lukka
Pukusuunnittelu
Tarja Simone
Tutkiva journalisti
Jarno Liski
Musiikki
Samuli Laiho
Valosuunnittelu
Ville Toikka
Äänisuunnittelu
Esa Mattila
Videosuunnittelu
Paula Lehtonen
Livekuvasuunnittelu
Ida Järvinen
Videografiikan ja -animaatioiden suunnittelu
Ville Virtanen
Naamioinnin suunnittelu
Jari Kettunen
Ohjaajan assistentti
Helena Vierikko


Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.