torstai 14. joulukuuta 2017

Lukupinon haastattelussa: Paula Huhtanen



Paula Huhtanen. Kuva: Sune Keller

Paula Huhtanen kysyi eräänä päivänä Twitterissä kuka haluaisi tältä kirjeen. Alkoi projekti #satakirjettä, jonka viimeinen kirje lähti juuri matkaan.

Ihastuin koko projektiin, mutta olen myös yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät nauttimaan Huhtasen kirjoittamasta kirjeestä. En halua paljastaa kirjeeni sisältöä, koska se oli minulle erityinen, mutta ylipäätään ihan oikean kirjeen vastaanottamisessa oli jotain kutkuttavaa. Paksu paperi ja musteella kirjoitetut sanat olivat tervetulleita. Toivon projektin innoittavan muitakin ottamaan kynän ja paperia käteen ja laittavan sanoja järjestykseen jollekulle toiselle. Tutulle tai vaikka tuntemattomalle.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Helsingin Kirjamessut 2017 - hyvät bileet


Glitteröitytin itseni

Helsingin Kirjamessut 2017 jäivät mieleen yhtenä vilkkaimmista kirjamessuista, joilla olen ollut. Neljä päivää kirjoja, kirjailijoita, lukijoita, ruokaa, viiniä ja kohtaamisia ihmisten kanssa. Tänä vuonna otin messuista kaiken irti ja joka aamu pakkasin kamat kassiin ja suuntasin Porvoosta Messukeskusta kohti.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Pekka Kauhanen ja Ola Kolehmainen HAMissa



HAM-Helsingin uusissa näyttelyissä Kauhasen veistokset ja Kolehmaisen valokuvat luovat erilliset, mutta etäästi keskustelevat kokonaisuudet, joissa eläväiset veistokset ja jylhät valokuvat molemmat leikittelevät valolla ja varjolla. Kauhanen on nyt esillä myös Kasarmitorilla 30.11.2017 julkistetun Talvisodan kansallisen mustomerkin myötä, joka on liitetty osaksi HAMin julkisen taiteen kokoelmaa.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Lukupinon joulukalenteri 2017



Joulukalenterin ensimmäinen luukku on avattu. Tämä on ehkä bloggaajamaisin tekoni täällä tähän mennessä, mutta nyt on joulu enkä häpeile myöntää pitäväni siitä.