22.9.2017

Game Music Collective




Game Music Collective on Euroopan ensimmäinen pelimusiikkiin keskittynyt orkesteri, jonka ensimmäinen konsertti järjestettiin eilen Finlandia-talolla. Jo sinänsä historiallinen ilta ylitti odotukseni. Tämä ei ollut vain jokin kiva pieni kuriositeetti tai harha-askel klassisen musiikin genressä johonkin "kevyempään". Havahduin miten monisävyinen pelimusiikin maailma voi ollakaan ja tästä kiitos kuuluu tälle tuoreelle ja silminnähden innokkaalle orkesterille.

Pelimusiikki on itselleni tuttua lähinnä sieltä pelien maailmasta. Monia kappaleista konsertissa tunnistin, mutta ihan yhtä kova pelaaja en selkeästi ole kuin iso osa yleisöstä. Samanlaista innostusta harvoin näkee klassisen musiikin konserteissa kun nyt. Yleisö oli äänekkyydessään iso osa esitystä ja näin usean näkyvästi liikuttuvan kun esimerkiksi Final Fantasyn teema tai musiikki Chrono Triggeristä lähti soimaan. Myös orkesteri näytti ottavan energiaa yleisöstä.

Kapellimestari Eero Lehtimäki kertoi välispiikkeinä juttuja omasta pelihistoriastaan ja tunnelma oli kaukana virallisesta pönötyksestä. Kyseessä oli samanmielisten ihmisten kerääntymisestä niin orkesterin kuin yleisönkin välillä.

Vaikka pelimusiikki on todella suosittua maailmalla, niin siihen keskittyneitä orkestereita on harvassa. Game Music Collectiven perustaja sellotaiteilija Lukas Stasevskij sanoo:
"Pelimusiikin esittämisen tarve kasvaa räjähdysmäisesti. Halusimme luoda kansainvälisen tason orkesterin, jonka jäsenet ovat innoissaan pelimusiikista ja pystyvät vastaamaan pelialan nopeaan musiikilliseen kehitykseen."
Onkin hienoa, että ensimmäinen pelimusiikin orkesteri Euroopasta tulee juuri Suomesta. Vaikka orkesteri on verrattain pieni, ei sitä huomaa siitä upeasta äänimailmasta, jonka nämä onnistuvat luomaan. Soittajat olivat innostuneita ja eläviä. Etenkin pianisti Matleena Nyman loisti lavalta niin musiikillisesti kuin persoonanakin.

Pelimusiikki on todella kaunista ja hienosti sävellettyä ja kun kontekstin siirtää pois siitä sohvalta ohjainta rääkkäämästä konserttisaliin, niin se avautuu aivan uudella tavalla. Kun kuoro yllättäen asteli lavalle ja Halon ja Skyrimin tunnarit lähtivät soimaan, niin itselläkin iho meni kananlihalle. Katsoin ympärilleni ja ajattelin "tämä on upeaa".

Jokeri-Pokerin tuplausäänen säveltäjä, Rovion äänivastaava ja oikealla Angry Birds tunnarin säveltäjä.

Vielä kun väliajalla saattoi mennä pelailemaan vanhoilla klassisilla pelikonsoleilla, niin voi sanoa illan olleen täydellinen.



Eero Lehtimäki, conductor

Elias Lassfolk, violin 
Emma Mali, violin 
Jussi-Matti Haavisto, viola 
Lukas Stasevskij, violoncello 
Tarmo Anttila, contrabass 
Emilia Ilomäki, flute 
Saku Mattila, oboe 
Ville Komppa, clarinet 
Vertti Tapanainen, bassoon 
Taavi Oramo, bass clarinet
Oskari Pöyhtäri, french horn 
Hannah Miller, french horn 
Javier Sanche, trumpet 
Lauri Kilpinen, trombone 
Matleena Nyman, piano 
Panu Rauhala, synthesizer 
Jerry Piipponen, percussion 
Lauri Pekkarinen, percussion 
Anssi Tirkkonen, percussion


SELLEKHANKS, video artist 
Olli Keskinen, sound engineer
Olli Johansson, lights
Esitys nähty medialipulla


Katso myös:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti