29.1.2017

Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth


Alexey Kosarev, Svetlana Sozdateleva



Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth sai eilen ensi-iltansa Kansallisoopperassa. Näin samassa paikassa vähän yli vuosi sitten Dmitri Šostakovitšin toisen oopperan, Nenän, joka teki suuren vaikutuksen. Ennakko-odotukset Lady Macbethiin olivat siis korkealla ja pääsinkin yllättymään moneen kertaan illan aikana.

"Kuulijaa typerryttää oopperan ensimmäisestä hetkestä alkaen tarkoituksellisen tökerö ja sekava sointien virtailu." "Melodian katkelmat ja musiikillisten fraasien alkiot hukkuvat toinen toisensa jäkeen rysähdyksiin, kirskuntaan ja kirkunaan."

Näin kirjoitettiin 28.1.1936 Pravdassa artikkeli otsikolla "Sekasotkua musiikin asemasta". Oopperaa oli ehditty esittää jo 36 kertaa viiden kuukauden aikana, mutta Šostakovitšin ura oopperan parissa loppui tähän kirjoitukseen. Sen takana oli ilmeisesti itse Josef Stalin ja Šostakovitš joutui tästä lähin elämään kuoleman pelossa. Vuoteen 1937 tultaessa Neuvostoliitossa ei ollut paikkaa Šostakovitšin kaltaisille neroille.

Dmitri Šostakovitšin ooppera on kuuluisa aiheuttamastaan vastaanotosta, joka otti selkeästi poliittisia piirteitä. Ulkomailla se viesti kuvaa Neuvostoliitosta, joka näytti maan nurjankin puolen. Traagis-satiiriseksi kutsuttua oopperaa pidettiin Neuvostoliiton tuoreen historian ensimmäisenä suurena oopperana ennen Stalinin pyrkimyksiä kriitikkona.

Šostakovitšin pyrkimys oli aloittaa Lady Macbethillä neljän oopperan sarja, jossa käsiteltäisiin naisten asemaa Venäjän historiassa. Kunnianhimoinen projekti, joka olisi jatkunut kuvauksella anarkisti Sofia Petrovskajasta.

Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth kertoo tarinan Katerina Izmailovasta, kauppiaan vaimosta, joka elää ikävystyttävää elämää miehensä ja appensa kera.

Katerinan mies Zinovi palkkaa nuoren ja raavaan Sergein apulaiseksi ennen lähtöään työmatkalle. Matkan aikana Katerina ja Sergei ajautuvat intohimoiseen suhteeseen, josta Katerinan appi Boris saa selville.

Tästä alkaa verinen kierre, joka johtaa niin Boriksen kuin Zinovinkin surmiin Katerinan ja Sergein suhteen tieltä. Juopunut vieras kuitenkin paljastaa poliisille löytäneensä ruumiin kellarista ja Katerina ja Sergei passitetaan vankileirille.

Leiri antaa näyttämön oopperan traagisimmalle osuudelle, jossa Sergei rakastuu Katerinan sijaan toiseen vankiin, Sonjetkaan. Katerina, joka on antanut kaikkensa epätoivoiseen suhteeseen, heittäytyy Sonjetka mukanaan järveen.

Svetlana Sozdateleva, Alexey Kosarev
Ooppera pohjautuu Nikolai Leskovin samannimiseen pienoisromaaniin. Luin tämän kertomuksen oopperan näkemisen jälkeen ja tarinoiden pienet erot olivat mielenkiintoisia.  Šostakovitš rakensi, libreton toisen kirjoittajan Aleksander Preissin kera, Katerinasta olosuhteiden uhria. Naista, joka kapinoi järjestelmää vastaan ainoilla keinoilla, joita tällä oli käytettävänä.

Oopperana tämä taas oli erikoinen sillä tavalla, että varsinainen sankari jäi mielestäni uupumaan, mutta jos joku oopperassa sankari oli, niin Katerina. Leskovin kirja ei maalannut aivan tällaista kuvaa. Katerina oli tarinassa loppujen lopuksi vain kylmäverinen murhaaja, joka päätti päiviltä jopa taloudellista asemaansa uhanneen perijän. Lapsen, jonka murhasta Sergei ja Katerina kirjassa jäivät kiinni.

Lopulta Katerinan tuomio jää varmaankin kiinni katsojasta, mutta itseltäni ei Katerinaa tai Sergeitä kohtaan löytynyt myötätuntoa. Tämä tulkinnanvaraisuus oli kuitenkin todella tervetullut lisä tarinaan, joka ensikuulemalta voisi kuulostaa kovin yksinkertaiselta.

Svetlana Sozdateleva
Kansallisooppera muuntautui oopperan ajaksi kallioiseksi rannikkoseuduksi jossain Norjan tuntumilla. Kallion laella tummana tönöttävä rintamamiestalon tyylinen rakennus toi oopperan varmasti lähelle suomalaisyleisöä ja realistista maisemaa sekoittivat aidonoloiset kalat, joita lavastajat olivat joutuneet valmistamaan satoja. Erlend Birkelandin luoma maailma loi todellisen illuusion toisesta paikasta.

Ooppera on Norjan kansallisoopperan ja Deutsche Operin yhteistuotanto, jonka on ohjannut norjalainen Ole Anders Tandberg. Tapahtumat sijoittuvat nykyaikaiseen kalatehtaaseen, joka tarjoaa yllättävän hienot puitteet tarinan tapahtumille.

Ooppera alkaa Katerina Izmailovan toivottomalla vuodatuksella, kuinka tämä ikävystyy ollessaan yksin. Sopraano Svetlana Sozdateleva herättää tulkinnallaan tunteita Katerinaa kohtaan halusi sitä tai ei. Appea esittävän Alexander Teligan tuima baritoni taas luo lavalle uhkaavan tunnelman.

Sergeitä esittää Alexey Kosarev, joka laulaa komeasti, mutta jonka fyysinen elekieli ja olemus tuo hahmoon vielä enemmän eloa. Kosarev on iso mies, joka on kuin tehty Sergein rooliin. Pienen Sozdatelevan rinnalla Kosarev näyttää siltä, että tämä tosiaan vie Katerinaa käsivarsillaan aivan miten haluaa.

Zinovi Izmailov, Katerinan nuhjuinen ja reppana aviomies saa arvoisensa tulkinnan Mika Pohjosen esittämänä. Zinovi ylisuuressa takissaan on koominen hahmo, joka saa traagisen lopun. Tässä mielessä rooli oli yksi mielenkiintoisimpia illan aikana.

Kaunis, viekas ja häikäilemätön Sonjetka Niina Keitelin esittämänä tarjosi kaunista ja puhdasta laulua ja eräs illan kohokohdista itselleni oli taas vanhan vangin osuudet Esa Ruuttusen vahva, komean mutta samalla todella koskettavan laulun kautta.

Jos joku pitäisi nostaa ylitse muiden, niin tällä kertaa se olisi Kansallisoopperan upea kuoro. Ooppera vaati kuoron muuntautumista monenlaiseen osaan ja tämä onnistui täydellisesti. Erityismaininta pitää antaa myös saksanpaimenkoira Kodalle, joka teki debyyttinsä oopperan lavalla Jussi Merikannon esittämän vanginvartijan kanssa. Ei edes haukkunut kertaakaan. Sääli, etten ehtinyt napata Kodalle luuta enskarilahjaksi mukaan.


Tätä oopperaa on kuvattu "pornofoniseksi" ja esityksen nähtyäni minun on helppo allekirjoittaa väite. Musiikki ja tarina pauhasivat seksiä ja kuolemaa, väliajalla salakuuntelin ylistyksiä ja paheksuntaa.

Šostakovitšin käyttämät fallokset olivat nyt vaihtuneet nenistä kaloihin. Freud sanoi, että joskus sikari on vain sikari, mutta jos tässä oopperassa joku toisi lavalle sikarin, olisi se ihan varppina pippeli.

Seksi ja kuolema eivät ole jotain kaunista Lady Macbethin maailmassa. Molempia käytetään välineellisesti ja brutaalisti. Raiskauskuvaukset ahdistavat, mutta ovat aiheellisia tarinan totuuden kannalta. Jo Leskovin alkuperäinen tarina perustuu tämän kuulemaan tositarinaan, mutta totuudella voidaan oopperassa tarkoittaa jotain syvempääkin.

Tarina ei ole suora satiiri yhteiskunnasta vaan ennemminkin ihmisluonnon tilasta yhteiskunnassa. Musiikki kuvaa kauniilla ja mahtavalla tavalla ihmisten mielettömyyttä, himoa ja raakuutta. Tunsin katsomossa kokevani jotain ihan uutta vaikka tarina ja ooppera ovat tehty kauan ennen syntymääni.

Lisää tietoa oopperasta löydät esimerkiksi Kansallisoopperan sivuilta täällä. Jos et ole aiemmin käynyt oopperassa, mutta etsit vaikuttavaa kokemusta, niin Lady Macbeth voisi olla juuri sinulle. Raaka, mutta totuudelle uskollinen ooppera, jonka upeat esiintyjät tekevät lopulta kauniiksi.





Musiikki
Dmitri Shostakovits
Musiikinjohto
Oleg Caetani
Ohjaus
Ole Anders Tandberg
Lavastus
Erlend Birkeland
Puvut
Maria Geber
Valaistus
Ellen Ruge




Koreografia

Jeanette Langert 
Kuvat: Stefan Bremer
Esitys nähty medialipulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti