torstai 12. toukokuuta 2016

Täyttä elämää ADHD:n kanssa




Luin tämän kirjan loppuun tänään iltapäivällä ja istuin koneen ääreen kirjoittaakseni siitä. Jotain kuitenkin tapahtui. En edes muista mitä. Seuraavan kerran kun istuin alas koneen ääreen huomasin olevani kohta etsimässä tietoa kesän teatteritarjonnasta. Nyt kello on puoli yksi aamulla ja vaikka ajattelin mennä aikaisin nukkumaan edes tänään, niin tässä sitä ollaan. Jep! Tämä kirja on jossain määrin henkilökohtainen minulle.

Minulla ADHD havaittiin aikuisena, noin seitsemisen vuotta sitten. Koulumenestys oli aina ollut kurjaa, mutta olin kuitenkin päättänyt, että haluan yliopistoon, joten lähdin sitten impulsiivisesti aikuislukioon opiskelemaan suoraan sieltä baaritiskin takaa, jossa olin töissä. Aikataulut, tehtävät ja ohjeet kasaantuivat harmaaksi pyörteeksi pään sisällä ja turhauduin lukioon nopeasti.

Eräänä päivänä sitten kuuntelin podcastia, jossa eräs ADHD:n oireista kärsivä ihminen kertoi elämästään. On hämmästyttävää miten helposti muiden samanlaisten tarinoista tunnistaa itsensä. Sama ilmiö tapahtui Essi Jäntin kirjan kanssa. On huomionarvoista, että tämä ei ole kirja ADHD-yhteisölle sen ulkopuolelta vaan kirja ADHD-yhteisön sisältä. Jäntti itse kuuluu meihin ja kirjoittajat luonnollisesti. Nämä ihmiset, jotka kertoivat tarinoitaan, olivat minun laumaani. Kaikilla eri taustat, mutta kuitenkin se yksi yhdistävä tekijä.

"Mulle tulee tosi usein puheripuli, koska mulla on ADHD. Sit mä vain höpötän kaikkea ihan hirveästi ja eksyn aiheesta, koska mulla on tosi huono suuntavaisto."
Nea, 11 vuotta

ADHD (attention deficit hyperactivity disorder) neurologinen clitchi päässä, joka aiheuttaa tarkkaamattomuutta, yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta. Ne ovat vain sanoja, mutta voivat erilaisina yhdistelminä muuttaa elämän perustavanlaatuisesti. Yksinkertaiset asiat muuttuvat vaikeiksi ja ihmisten välinen kommunikaatio tuntuu oudolta.

Toisaalta siinä on ne hyvätkin puolet. Elämä ei ole tasapaksua ja asioista jaksaa innostua. Paljon. Sitten ne vain unohtuvat ja tulee uusia asioita tilalle. Useat ADHD -ihmisistä ovat älykkäitä, mutta eivät välttämättä saa esimerkiksi opiskelujen suhteen oikeanlaista apua.

"Mä oon saanut kaikilta hyviä geenejä, mummilta sen et tykkään pitsanreunoista, isiltä sen et tykkään pelata ja äitiltä ADHD:n."
Tuomas, 5 vuotta

Kirjan tarinat kertovat juuri tällaisista ihmisistä. Mikään ei oikein tunnu toimivan, ADHD tuo mukanaan joukon muita ongelmia masennuksesta päihteisiin ja ihmissuhteet ovat hankalia. Kun diagnoosi löytyy ja aloitetaan esimerksi lääkitys, muuttuvat tarinat täysin. Monet kertovat, että he pääsivät kokemaan normaalina olemista ensimmäistä kertaa lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Elämä lähtee rullaamaan niinkuin "normeillakin".

Tarinat ovat todella henkilökohtaisia ja on hienoa, että ihmiset ovat päättäneet avautua. Juuri tarinoiden kautta ADHD on helpoin tunnistaa itsessään ja hakea apua. Uskon, että tämä kirja tulee avaamaan solmun monen ihmisen päässä ja huomaamaan, että muitakin tahma-aivoja on. Arviolta kymmenet tuhannet suomalaiset hyötyisivät ADHD:n hoitamisesta ja uskokaa pois: se ei ole kuviteltu oireyhtymä!

"Mulla menee höpsötin-vekotin päälle mahassa."
Viljami, 4 vuotta

Minä ainakin hain apua. Tai ei se apua ollut. Konsultaatiota. En ollut kaivon pohjalla tai hukkumassa vaan halusin vain parantaa elämänlaatuani. Sain vahvan metyylifenidaatti-lääkityksen ja jo ensimmäisestä pilleristä huomasin eron. Maailma hidastui ympärillä ja asiat muuttuivat helpoiksi. Saatoin istua alas ja lukea niin pitkään kuin halusin. Saatoin jopa ennalta harkita päivän menoja ja ihan oikeasti toteuttaa niitä muistini varassa väsymättä.

Tämä hidastuminen on paradoksaalista sillä metyylifenidaattio on stimulantti. Hyvin samantapainen kuin kokaiini. Pitkäaikaiset kokaiinin käyttäjät eivät tutkimuksissa edes huomanneet eroa näiden kahden aineen välillä. Niinpä aloin kutsua päivittäistä lääkeannostani valtion kokaiiniksi. Apteekissa ei hymyilty tälle.

Ne yliopistohaaveet? Lukio muuttui tahmeasta etenemisestä naurettavan helpoksi. Kirjoitin pari ämmää, eetä ja ällää ja lukion jälkeen luin intensiivisesti pääsykokeisiin nauttien siitä. Yliopistoon pääsin heti sisään ja tunsin, että jossain määrin minulla oli valtion kokaiini siitä kiitettävänä.

Aiemmin en olisi kyennyt keskittymään vain yhteen kurssiin kerrallaan vaan jokaisen kurssin asiat olisivat risteilleet päässäni samanaikaisesti. Aiemmin minulla oli ongelmia uhkapelien suhteen ja pinnani oli turhan lyhyt. Lukupinon kirjoittaminen olisi aiemmin ollut mahdotonta ja vaikka nytkin poukkoilen aiheesta aiheeseen melko sattumanvaraisesti, niin ainakin se kuvastaa minua. Joku päivä olen intohimoisen kiinnostunut omakustannesarjiksista ja joku päivä taas oopperan syvimmästä olemuksesta. Oikeastaan blogini aihe voisi olla "ADHD:n kulttuuriseikkailut".

Kirjan tarinoissa kuitenkin muistutetaan rivien välissä, että ei se elämä ADHD:n kanssa aina ihan täyttä ole. Lopetin lääkityksen, koska tunsin, etten enää tarvinnut sitä. Se oli opiskelujen kannalta virhe. Moni kirjan ihmisistä maksaa kalliisti häiriöstään eivätkä ikinä täysin sopeudu yhteiskuntaan.

Meitä on kuitenkin paljon. Niin paljon, että joukossa olemme tavallaan normaaleja ja väitän sopeutumiskysymyksen olevan vähintään yhtä paljon yhteiskunnan ongelma, kuin meidän. Kirjassa kritisoidaan ADHD:ksi kutsumista. Että se ei ole se kuka ihminen on vaan diagnoosi. Minäpä olen ADHD. Se on osa minua ja en ole ainoa. Jos kaiken tarvitsee olla täysin organisoitua ja tasapaksua koko ajan, jotta ihminen on normaali, niin en edes halua olla luomassa sellaista yhteiskuntaa. Toivottavasti tänne tulee enemmänkin ADHD:ita.

"Ei mulla mitään ongelmaa ole, tehän tässä hössötätte."
Veera, 9 vuotta


Täyttä elämää ADHD:n kanssa, 2016, Essi Jäntti, Karisto


Jos tunnistat itsestäsi kuvattuja piirteitä, niin suosittelen tutustumaan Suomen ADHD-aikuisten sivuihin täällä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos Simo tästä! Jotain tunnistin itsessänikin, mutta ei kai sentään... täytyypä tutkia asiaa ja lukea tämä kirja myös!

    VastaaPoista
  2. Vautsi, mahtava postaus!
    Mielenkiintoista, kuinka samankaltaiselta voi kuulostaa lukukokemus, kun vastaan tulee "jotain mistä tunnistan itseni", vaikka kyseessä olisi eri oireisto, piirteet tai sairaus. Omani liittyi muuan päivä sitten hermostolliseen yliherkkyyteen ja siitä kertovaan kirjaan. Hienoa, että olet ilmeisen sinut omasi kanssa, ja voit rohkeasti kertoa kokemuksista.

    Lasten lainaukset kirjasta on hauskoja :)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Käsitelläänkö kirjassa ollenkaan ADD:ta, vai ainoastaan ADHD:ta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan varsinaiset kirjoittajat ovat tavallisia ihmisiä kertomassa kokemuksistaan. En ole ihan varma käsittelikö joku "pelkkää" ADD:ta.

      Poista

Kiitos kaikille kommentoijille.