torstai 25. kesäkuuta 2015

Valtio vihaa sua




Tämä ei ole kirja pelkästään musiikista vaan laajemmin alakulttuurista, joka nivoutuu punkin käsitteen alle. Kirjassa on paljon aikalaishaastatteluita ja on eräänlainen punkin oraalihistoria. Onkin hankala olla yhdistämättä sitä kirjaan Please Kill Me: The Uncesored Oral History of Punk. Nyt kuitenkin saadaan läpileikkaus nimenomaan suomalaisen punkin historiaan ja nykypäivään.

Ensimmäinen silmiin pistävä asia kirjassa on se miten ilmiselvän suunnattoman duunin kirjoittajat Ville Similä ja Mervi Vuorela ovat tehneet. Tässä ei ole kyse nätistä sohvapöytäkirjasta vaan paksu tiiliskivi täynnä asiaa. Kirjoittajat selkeästi tuntevat aiheensa ja ovat löytäneet keskeiset punkin vaikuttajat haastateltaviksi. Vuoden 1985 jälkeisen punkin tietolähteistä nostaisin tämän kirjan yksittäiseksi ykköseksi.

On turha pelätä, että saat käsiisi kirjan, jossa kerrotaan lähinnä Apulannasta ja Klamydiasta. Skaala on aidosti laaja. Vaikka uskoisit olevasi jo suomalaisen punkin asiantuntija, niin tämä kirja saattaa yllättää sinut aivan uusilla oivalluksilla.

Kirja aloittaa vuodesta 1985 vaikka toki ennen sitäkin suomalaisessa punkmaailmassa jo tapahtui. Kirjoittajat kuitenkin kokivat sen ajan tulleen jo käsitellyksi ja nykyaikaisen punkin taas jääneen aikaisemmassa kirjallisuudessa taka-alalle. Tilausta tälle kirjalle tosiaan olikin.

Kirja alkaa ajasta jolloin internet oli vielä dystopiaa. Bändit tekivät kaiken itse tiedotuskanavia myöten. Zinet ja lehtien pikkuilmoitukset olivat paikkoja, joista saatiin tietää uusista bändeistä ja keikoista. Haastateltavista kaikui eräänlainen "vanhojen hyvien aikojen" muistelu.

Tätä aikaa kultaa nostalgia monelle ikätoverilleni ja muistan miten sen kasetin tai zinen tilaaminen oli jotenkin palkitsevaa lähettämällä kirjekuoressa rahaa johonkin hämärään osoitteeseen. Joitain levyjä löytyi Porvoossakin Riverside recordsista, mutta osaa joutui metsästää Helsingistä.

Olen kuunnellut punkkia esikoulusta asti kun ihastuin Johnny Rottenin ääneen. Suomalaista punkkia kuuntelin jonkin verran nuoruudessani, mutta kun lapset alkoivat ymmärtämään puhetta, niin vaihtui Kakkahätä-77 sattuneista syistä englanninkieliseen punkkiin. Joskus ne ymmärtävät liikaa. Kun tokaluokkalaisemme näki tämän kirjan kannen, niin tämä luki sen nimen ääneen "Valtio..." lause katkesi ja tämä katsoi minua epäuskoisesti "vihaa sua...!?". Mitäpä tuohonkin sanoisi. "Joskus".

Kirjassa käsitellään yhtyeitä kuten Terveet Kädet, No Shame, Karkkiautomaatti, Tehosekoitin, Pertti Kurikan nimipäivät, The Splits, Kakkahätä-77, Anal Thunder, Endstand, Forca Macabra, Juggling Jugulars, Rytmihäiriö ja aikamoinen läjä muita. Punk tulee käsiteltyä kaikissa sen olomuodoissa hardcoresta skeittipunkkiin.

Kaupungit, kuten esimerkiksi Lahti, Helsinki, Kouvola, Tampere, Vaasa ja Turku, nousevat esiin tärkeinä paikkoina punkin synnylle. Paikallisuus on tärkeää tämänkaltaisessa tee-se-itse-kulttuurissa. Bändit hoitivat yleensä itse levyjen teon, markkinoinnin ja keikkapaikat. Kun kontakteja syntyi muihin kaupunkeihin, niin erilaiset vaikutteet kiersivät. Suomesta on käynyt monia bändejä esiintymässä myös ympäri Eurooppaa.

Kirja ei käsittele bändejä listamaisesti vaan nostaa niiden maailmasta mikä kummallisempia tarinoita. Pieniä anekdootteja joista lopulta kasvaa ihan oikea historiikki. Punk on elävä ilmiö, joka on kasvanut ilman selkeitä suuntaviivoja ja tämä kirja vangitsee sen tunnelman. Asioita tapahtuu, jengiä tulee ja jengiä menee. Joskus syntyy bändejä ja joskus ne jopa kuulostavat melkein hyvältä. Teemu Bergman sanoo hienosti bändien soundeista:
"On hyvät hyvät soundit, huonot huonot soundit, hyvät huonot soundit ja huonot hyvät soundit. Nykyään ongelma taitaa olla se, että on huonot hyvät soundit."

Punkkiin liittyvä muu kulttuuri nousee välillä kirjassa pääosaan. Saamme esimerkiksi kokonaisen luvun joka on omistettu kiljulle. Tuolle lama-ajan nektarille, joka nousi punkkarien suosikiksi. Samoin Toinen Vaihtoehto-zine nousi tärkeäksi aiheeksi kirjassa ja luonnollisesti myös talonvaltaukset, veganismi, straight edge, eläinaktivismi ja keikkapaikat.

DIY-kulttuuri tuodaan hienosti esiin ja ehkä kirjan myötä suurempikin yleisö saa edes pienen raapaisun siitä miten paljon kulttuuria isojen mediayhtiöiden ulkopuolellakin tehdään. Vaikka kirja onkin jättimäisen Otava-konsernin tuote (kiitos arvostelukappaleesta), niin tietynlainen käsintehdyn tunnelma on kirjaan onnistuttu luomaan.

On erittäin hankala sanoa mitä olisikaan kirjalta enää lisää toivonut. Vaikka kaikkea ei tietenkään edes 600 sivuun mahdu niin vakaalla kädellä oli tämä läpileikkaus tehty.

Tämä oli lukukokemuksena sellainen nautinto, jota tietokirjoista harvoin saa. Tunsin todella lukevani tarinaa enemmän kuin jotain faktalistaa. Voisin nostaa kymmeniä yksittäisiä tarinoita kirjasta, mutta jätän ne mieluummin muiden löydettäväksi. Kirjan kuvaileman kulttuuri oli jo jotain mikä henkilökohtaisesti kiinnosti, mutta vaikka kantani olisikin ehkä puolueellinen, niin:
Tää kannattaa lukea!



Valtio vihaa sua, suomalainen punk ja hardcore 1985-2015, 2015, Ville Similä & Mervi Vuorela, Like, arvostelukappale


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.