31.8.2021

True Crime - onko tosirikoksista ok tehdä viihdettä?




True Crime jakaa mielipiteitä kirjallisuuden lajina, mutta tuntuu keräävän lukijoita puolelleen kovaa tahtia. Onko kyseessä rikollisuuden glorifioinnista vai tärkeästä tietokirjallisuuden lajista? Otavan keskustelutilaisuudessa käsiteltiin True Crimen nykytilaa ja vastattiin joihinkin yleisimpiin kritiikkeihin aiheesta.

True crime on itselleni aina ollut hieman ongelmallinen genre, mutta samalla ällöän omia puritaanisia asenteitani kirjallisuuteen ja siihen millaista sen "pitäisi" olla. Pelkään True Crimen tekevän samaa kirjallisuudelle kuin tosi-tv:n televisiolle, mutta oliko televisio oikeasti niin hyvässä jamassa alun alkajenkaan. 

Rikolliset ehkä saavat äänensä kuuluviin tämän genren avulla, mutta sen sijaan, että näkisin sen kritiikkinä, koen tämän olevan tärkeää tasavertaisuuden kannalta. Jos rikollisia katsoo ylöspäin, on ongelma ehkä muutenkin enemmän lukijassa ja tämän suhteen pitäisi ehkä luottaa ihmisten medialukutaitoon. 

Mutta miksi juuri kirja? Miksei True Crime olisi ajankohtaisuudessaan ja suppeissa aiheissaan artikkelien ja blogien maailmaa? Tähän vaikuttaa varmasti ainakin resurssit, joita kirjaa varten varmasti on enemmän saatavilla niin ajan kuin rahankin muodossa. Jotkin aiheet voivat olla myös yhteiskuntaa laajemmin heijastelevia ja siksi ansaitsevat paikkansa ihmisten kirjahyllyissä. 

Vaikka etenkin keskeneräisten rikosjuttujen viihteellistäminen on ongelmallista, niin toisaalta se voi olla parhaimmillaan jatketta rikoksista uutisoimiselle. Se miten kirjasta on muovautuvassa ajankohtaisjulkaisu onkin sitten jo aivan toinen keskustelu.

Ann-Mari Huhtanen, Otavalta sanoo, että kustantamon näkökulmasta asia ei ole niin, saako tosirikoksia käsitellä vaan miten tehdään laadullisesti hyvää tosikirjallisuutta ja miten tehdä se eettisesti. Vaikka rikollisia ei siloitella tai edes välttämättä yritetä ymmärtää, niin näiden kuulemista pidetään tärkeänä ja faktojen tarkastus ja lähteistys antaa tasapainoa mahdollisen virheellisen tiedon rinnalle, jota esimerkiksi somessa liikkuu nopeasti.

Missing white girl -syndrome on oma ongelmansa, jossa siis uhri jää teoksessa usein pelkkään sivuosaan. Huhtanen kertoo, että juuri tähän seikkaan onkin kiinnitetty huomiota syksyllä julkaistavissa kirjoissa ja painottaa miten tärkeää on muistaa, että kyse on todellisista ihmisistä.

Elina Backman ja Heidi Holmavuo. Kuva: Otava


Heidi Holmavuo ja Elina Backman ovat laatineet sarjan äänikirjoja, jotka käsittelevät selvittämättä jääneitä kotimaisia henkirikoksia. Ennen klikkiotsikoita tapahtuneet rikokset ovat olleet haasteellista maaperää tutkia ja juuri kirjasarja muotona on mahdollistanut syvän paneutumisen aiheeseen niin tilan kuin resurssienkin puolesta.

Holmavuon on yllättänyt ihmisten tarve puhua sarjan aihesta ja kirjailijoihin on otettu yhteyttä monenlaisten kohtaloiden tiimoilta. Tämä sanoo, että puhumattomuus ei ratkaise mitään ja pitää tärkeänä miten kirjojakin varten tehty tutkimus pitää aiheita pinnalla. 

Backmanin tausta on dekkareissa ja tämä kertoo miten on outoa kuinka tosielämä voi joskus tuntua niin käsikirjoitetulta. Ehkä ihmisten kaipaama narratiivisuus onkin jotain mitä aletaan kaipaamaan yhä enemmän myös faktatiedolta. Toisaalta tämän osalta ihmiset tulevat usein myös pettymään kun oikea elämä ei tarjoakaan vetävää draaman kaarta.

Katiska -kirjan kirjoittajat, rikostoimittajat, Kia Kilpeläinen ja Rami Mäkinen kertoivat miten noudattivat tiukkoja journalistisia periaatteita kirjaa kirjoittaessaan ja miten sen laajojen haastattelujen kautta kerätty sisältö on käsitelty ulkopuolisen rikostoimittajan näkökulmasta. 

Mäkinen kertoo miten jännä on ollut seurata True crime -keskustelua, koska rikokset ovat olleet leipäduunia niin pitkään. Tämä ei näe aiheen olevan erityisen vaikea eettisiltä näkökannoilta vaan painottaa tosipohjaisuuden näkökulmaa, faktojen tarkistusta ja lähteytystä. Sisältöön vaikuttaa foorumi ja teksti on aina erilaista jos kyseessä on Alibi, kaupunkilehti tai kirja, mutta työskentelyssä ovat taustalla aina samat tasapuolisuuden periaatteet.

Kilpeläinen muistuttaa myös miten Katiska -kirjassa on tuotu ylä- ja alatason rikollisuutta päivänvaloon niin, että se maalaa kattavan kuvan huumerikollisuudesta myös yleisellä tasolla ja kietoo sen aiheita yhteen.












Mainoslinkit merkattu: *

1 kommentti:

  1. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää miten joku voi tehdä viihdettä toisten kustannuksella. Rikollisten ihannointi vie huomiota todellisilta uhreilta. Etenkin nykyajan ilmiö, true crime podcastejen kuunteleminen ilta-satuina, on järjetöntä.

    VastaaPoista