torstai 7. maaliskuuta 2019

Yhteinen iho - Sivuun Ensemble



Yhteinen iho on Sivuun Ensemblen tanssiesitys, jossa seurataan sitä syvintä ihmissuhdetta. En osannut kuvitella miten vanhemman ja lapsen välinen suhde taipuisi tanssiksi, mutta se tunne oli lopulta helposti luettavissa liikkeiden kautta.

Minna Puolanto ja Oskari Turpeinen toivat lavalle äidin ja pojan suhteen aivan alusta sinne vanhuuteen asti. Ninni Perkon koreografia yllätti muutamaankin otteeseen. En ollut aivan varma mitä tulisin illan aikana näkemään, mutta en ainakaan näin suurta kontrastia hyvinkin traagisesta sinne huumoriin ja aina flossaukseen (googleta, se on sen arvoista) asti.

Etenkin Turpeisen kuvamaa vauva-aika oli niin todellista ja tunnistettavaa, että se sai yleisössä monia reaktioita aikaan. Tuntui, että Turpeinen sai aidosti vanhemman vaistot heräämään tanssillaan. Itse ainakin juoksisin perään jos näkisin Turpeisen hoipertelevan lähellä liikennettä.


Esitys nähtiin Kanneltalossa, josta löytyikin tarpeeksi iso lava unenomaisille lavasteille ja suurelle liikekielelle.

Puolannon ja Turpeisen yhteistyö oli saumatonta ja liikkui välillä lähemmäs ja välillä kauemmas toisistaan. Aivan kuten vanhemman ja lapsen suhde liikkuu. Välillä suhde on hyvin läheinen ja välillä se taas muistuttaa taistelua.


Lopulta kuitenkin kaikki palautuu yhteen ja lapsi ottaa aikuisuuden paikan. Turpeisen siirtymä lapsuudesta poispäin oli herkintä katseltavaa esityksessä. Muutos ei ole tasainen tai rauhallinen vaan monimutkainen ja räjähtävä. Vanhemman ja lapsen välisen suhteen täytyy kestää ja venyä. Tätä pystyy tanssi hienosti ilmentämään.

Tanssin lisäksi tarina tuli esiin myös perinteisen näyttelyn kautta. Tanssin, puheen ja eleikkäiden kasvojen yhdistelmä oli hyvin kokonaisvaltainen.



Lisätietoa esityksestä löytyy Sivuun Ensemblen sivuilta täältä. Kannattaa katsoa myös mitä kaikkea on tulossa. Suomessa tapahtuu todella paljon kiinnostavaa nykytanssin maailmassa ja Sivuun Ensemble on jotain mitä kautta pääsee tähän tutustumaan.

Esiintyjät: Minna Puolanto ja Oskari Turpeinen
Käsikirjoitus: Veera Tyhtilä
Koreografia, ohjaus: Ninni Perko
Musiikki: Jarmo Saari
Visualisointi, puvut: Alisha Davidow
Valot: Mirkka Saari
Kuvat: Tanja Ahola
Tuottajat: Krista Mäkinen ja Ninni Perko
Tuotanto: Tanssiteatteri Sivuun Ensemble ja Kanneltalo

Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:




1 kommentti:

  1. Olet saanut vähin sanoin ja upein kuvin kerrotuksi paljon. Kokisin tämän mielelläni.

    Sivuun Ensemble kuulostaa kunnianhimoiselta ryhmältä. Laitan muistiin.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.