keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Testissä: Storytel



Kokemuksia Storytel -palvelusta kuukauden kokeilun jälkeen. Mikä on Storytel, miten se toimii ja mitä annettavaa sillä on lukemiselle?

Storytel on jälleen uusi "kirjojen Netflix", kuten näitä palveluita usein kutsutaan. Sen toiminta alkoi Suomessa keväällä 2016 ja kuukausimaksulla voi kuunnella rajattomasti äänikirjoja tai lukea e-kirjoja. Palvelun hinta on 16,99 euroa kuussa ja näin melko samaa hintaluokkaa kuin muutkin vastaavat palvelut. Kokeilin Storyteliä puhelimen Android-sovelluksella. Myös iPhonelle on sovellus saatavilla.

Äänikirja on mielestäni parasta mitä lukemiselle on tapahtunut sitten kirjapainotaidon keksimisen. Siitä olenkin jo kirjoittanut esimerkiksi täällä. Myöskin e-kirjat tuovat mielestäni paljon uutta lukukokemukseen vaikka eivät sitä perinteistä luonnollisesti voikaan ikinä korvata.

Storytel näyttää ihan hyvältä, mutta voisi näyttää vielä paremmaltakin. Valikoima on tuotu esille tyylikkäästi ja sitä voi selata eri kategorioissa. Verrattuna esimerkiksi BookBeattiin, huomaa heti valikoiman olevan huomattavasti suurempi. Jos lukee pääasiallisesti suomeksi, on BookBeat kuitenkin kilpailukykyinen, sillä Storytelillä on suuri määrä kirjoja englanniksi. Itse tosin suosin englanniksi lukemista, joten Storytelin valikoima vaikutti erittäin hyvälle.


Toisaalta Storytelillä tuntui olevan paljon kirjallisuutta, jota snobisti pidän ehkä jopa niin sanottuna roskakirjallisuutena, mutta tämähän on tietysti makukysymys. Paljon helmiäkin löytyi joukosta, joita en edes odottanut löytäväni ja lopulta valinta luettavaksi oli jopa hankalaa tehdä.

Äänikirjoja on suuri määrä ja e-kirjoja vielä enemmän. Juuri valikoima lieneekin Storytelin suurin kilpailuvaltti. Esimerkiksi kun listataan kaikki romaanit, löytyy niitä Bookbeatilta 507 kappaletta ja Storyteliltä taas 10679 kappaletta. Melkoinen ero siis.

E-kirjojen lukemisessa Storytel on ihan toimiva, mutta esimerkiksi fontin kokoa voi muuttaa vain kolmiportaisella asteikolla, josta en löytänyt itselleni tarpeeksi pientä kokoa. Taustan voi muuttaa mustaksi tai sepiaksi, joka on hyvä, sillä ainakin omia silmiä kirkkaan valkoinen tausta ärsyttää.

Äänikirjojen suhteen Storytel toimii moitteettomasti. Löytyy kaikki tarvittavat toiminnot mitä voi kuvitellakin ja esimerkiksi äänen nopeutta on mahdollista muuttaa. Tärkeä ominaisuus jos vaikka pitää lukijaa sietämättömän hitaana. Satuinpa muuten löytämään todellisen helmen kuunnellessani tuota NOFX-kirjaa. Suosittelen, mutta siitä lisää myöhemmin.


Kaiken kaikkiaan Storytel on valikoimaltaan loistava palvelu, etenkin jos tykkää lukea englanniksi. Hinta on kilpailukykyinen ja vaikka sovelluksessa on mielestäni kehitettävää, niin perustoiminnot ovat kohdallaan ja loppuhan on oikeastaan silkkaa hifistelyä. Toisaalta kirjan ystävät ovat joskus melkoisia hifistelijöitä.

Voit tutustua Storytel palveluun tarkemmin täällä.



Katso myös:







4 kommenttia:

  1. Mitens toi jo vähän pidempään ollut Fabula? Ootko testannut sitä? Olis kiva kuulla, mitä pidit siitä. :) Mä näen näiden kaikkien äppien mahdollisuutena, vaikka itselleni pokkari on mieluisin, ja mulla on niitä nyt sen verran, ettei kannata kirjojen spotifyta hankkia. ;)

    VastaaPoista
  2. Heippa! Kerros kuule, kuinka tosta storytelistä voi irtisanoutua? En mistään löydä kohtaa josta voisin tilini lopettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaudu sisään, valitse 'omat tiedot', siitä 'tilauksen lopetus' (tai jotain sinne päin) ja vahvista lopetus.

      Poista
  3. @milkukka: Kirjaudu sisään, valitse 'omat tiedot', siitä 'tilauksen lopetus' (tai jotain sinne päin) ja vahvista lopetus.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.