6.11.2016

Gamexpo ja pelaamisen kulttuuri



Gamexpo Helsingin messukeskuksessa järjestettiin ensimmäistä kertaa 4 - 6.11.2016. Digiexpon kera järjestettävä tapahtuma juhli pelaamista ja koko kulttuuria, joka sen ympärille on rakentunut. Edellisen viikon kirjamessuihin verrattuna tuntui kuin Messukeskus olisi kokenut värikkäillä valoilla kyllästetyn metamorfoosin, joka samalla jotenkin vanhesi minua ainakin kymmenellä vuodella.

Olen pelaaja. Pidän valtavasti siitä kulttuurista, jota pelaajat ja pelintekijät luovat, mutta messuilla huomasin, etten ole täysin pysynyt kehityksen mukana. Edelleen tutut hahmot Mariosta Anakiniin ovat näkyvillä ja edelleen tunnen yhteenkuuluvuutta tuon kansan kanssa, mutta mukaan on tullut paljon minulle tuntemattomia elementtejä.


Ensinnäkin silkka pelien kirjo on laajentunut huomattavasti. Kun ennen tuli joitain kymmeniä uutuuspelejä vuodessa, niin nyt niitä tulee satoja tai tuhansia. En pysy laskuissa. Pelit ovat muuttuneet entistä sosiaalisemmaksi ja esports on muuttanut pelaamista jopa kilpaurheiluksi. Pelaajista on tullut jokaisesta oman pienen alakultuurinsa asiantuntijoita. Suurin muutos taitaa kuitenkin olla se vakavuus, jolla peleihin suhtaudutaan. Ne eivät ole enää silkkaa viihdettä pelaajilleen vaan jotain paljon enemmän.


Pelaamisen haitoista on puhuttu paljon, mutta se mustavalkoinen keskustelu sisällä kyhjöttävistä pojista ruudun äärellä on onneksi jäänyt jo ainakin hieman taka-alalle. Tutkija Mikko Meriläinen Helsingin Yliopistolta piti lauantaina puheenvuoron, jossa käsitteli aihetta laajasti.

Pelaamisen haitat ovat tämän mukaan aihe, jota pelaajat itse tuntuvat paikoin vähättelevän, mutta toisaalta esimerkiksi vanhempien liioittelevan. Usein kun mietitään onko paljon pelaavalla nuorella ongelma, niin ei sillä vain ole. Tärkeää on ymmärtää, että ongelmapelaamista ei voi määritellä pelaamisen määrällä. Valtaosalle pelaajista harrastuksesta on päinvastoin enemmän hyötyä kuin haittaa ja ongelmat koskettavat hyvin pientä prosenttia näistä.


Ongelmien ehkäisyyn Meriläinen suosittelee kiinnittämään huomiota muun muassa ergonomiaan, terveellisen ravintoon ja etenkin monipuoliseen elämään. Yksinkertaiselta kuulostavia neuvoja, jotka harvoin kuitenkaan todellisuudessa ovat niin yksinkertaisia toteuttaa.


Käyttäytymisestä pelimaailmoissa oli puhetta osana hyvinvointia ja tähän aiheeseen tarttui myös Pelastakaa Lapset -järjestön Anniina Lundvall. Peliala on yksi viimeisimpiä avoimen sovinismin linnakkeita ja vaikka paljon kehitystä tällä alueella on tapahtunut, niin matka on vielä pitkä.

Naispelaajien on hankala löytää itseään kuvaavia hahmoja peleistä tai tulla otetuksi vakavasti pelaajien yhteisöissä. Lundvall kertoi tytöstä, joka ei halunnut osallistua alan tapahtumiin, koska on saanut yleisön puolelta niin suoraa seksismiä. "Näytä tissit" -huutelut ovat osa tätä kulttuuria, mutta näin ei tarvitse olla kaukaa. Kun pelaajat näkevät tälläista käyttäytymistä, niin siihen tulee puuttua, oli kyse sitten tapahtumista tai nettipelistä.



Etenkin nettipeleissä vallitsee eräänlainen miesoletus. "Men, let's attack" -huutoja esimerkiksi, jotka jättävät naiset ulkopuolelle. Pelikauppojen naismyyjiä saatetaan olettaa vähemmän asiantunteviksi kuin miesmyyjiä ja peliteollisuuskin vähättelee naisia jo pelejä suunnitellessa. Lundvall kertoo miten kysyessään isolta pelifirmalta naishahmojen vähäisyydestä sai tämä vastaukseksi: "meillä on niin vähän naistyöntekijöitä ja naisten koodaaminenkin on vaikeaa kun on kaikkea ylimääräistä sitten koodattavana".

Eli miehet eivät voi naisia koodata ja se rinnanympäryksen lisääminen on ilmeisesti näille turhan vaativa tehtävä. Siksi ilmeisesti niitä anatomisesti oudon massiivisia rintoja ilmestyy niille harvoilla naishahmoille. Pelit kuitenkin muuttuvat ja kukaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon hartaasti esimerkiksi tulevaan GTA-sarjan uuteen peliin pelattavaa naishahmoa.

Se miten pelejä tulevaisuudessa pelataan on myös suuri arvailujen kohde. Messuilla oli selkeästi trendinä eurheilu ja turnamenttipelaaminen sekä virtuaalitodellisuus. Play Station virtuaalilaseja oli testaamassa tasaiseen tahtiin aina satoja messukävijöitä ja läheskään kaikki eivät siihen edes tilaisuutta saaneet.


Pelaamisen tulevaisuuteen keskittynyt paneelikeskustelu koostui pelialan ammattilaisista. Nämä korostivat virtuaalitodellisuudenn ja augmented realityn merkitystä, mutta totesivat, etteivät näiden mahdollisuuksia olla vielä kuin pintapuolisesti kokeiltu. Edes se Pokemon GO ei ole vielä täysin AG:tä hyödyntävä peli vaan sen innovaatio oli lähinnä sijainnin lisääminen pelikokemukseen. VR:n ja AG:n yhdistävät teknologiat ovat luultavasti tulevaisuutta ja sosiaalinen pelaaminen on tullut jäädäkseen, mutta toistaiseksi näitä kaikkia yhdistävää peliä ei paneelin mielestä olla vielä tehty.


Sisältö on tärkeämpää kuin teknologia ja tästä muistutti myös Metka Ry:n Olli Vallo, joka on pelipedagogiikan asiantuntija. Kouluihin tuodaan paljon teknologiaa esimerkiksi tablettien muodossa, mutta nämä itsessään eivät ole mitään taikakaluja, jotka suoranaisesti edesauttavat oppimista. Täytyy muistaa sisällön olevan se tärkein asia.

Gamexpo oli tervetullut tapahtuma. Kun kehityksestä on jäänyt vähän jälkeen, niin kaikki on uutta, jännittävää ja mielenkiintoista. Esimerkiksi Cosplay on maailma, josta pidän, mutta nyt näin ensimmäistä kertaa Cosplayn SM-kisat messujen yhteydessä.

Ryhmäsarjan mestarit Aino Peltokoski ja Ronja Valasma. Kuvasta uupuu vanginvartija Maria Alve.

Yksilösarjan mestari Tomi "Hapsu" Haapoja.

Pokemon Go oli tietysti näkyvä osa messuja ja oli hauska nähdä miten poketurnauskin veti kansaa puoleensa.


Kirjamessuilla hyvin harvoin näkee lukevia ihmisiä, mutta pelimessut olivat täynnä pelaavia ihmisiä. Pelipisteitä oli useita ja pelaamaan saattoi jäädä messuständeillä tai vaikka omilla laitteillaan niillä lukuisilla säkkituoleilla, joita löytyi pitkin hallia. Ehkä tästä voisi Kirjamessutkin ottaa mallia ja jättää halliin tilaa lukeville ihmisille.


Samaan aikaan järjestettiin hiihtoon ja lumilautailuun keskityvät messut ja nämä sulautuivat hyvin yhteen digin ja pelien kanssa. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli värikäs ja pirun äänekäs. Kirjamessujen hälinä ei ole mitään tähän kaiuttimien ristituleen verrattuna.


Ihan jokapuolella oli nähtävää ja koettavaa. Keskusteluille ja haastatteluille voisi olla vieläkin enemmän tilausta ja uskoisin, että tulevaisuudessa muutama tähtivieras lisää pelien maailmasta olisi tervetullut. Olen kuullut, että nämä "tubettajat" ovat kuulemma ainakin kova juttu.

Pokemonista tuttu hirviö vaikutti kuvatulta kohteelta messuilla

Toivon, että kulttuuriväki laajemminkin kiinnostuisi nykyaikaisesta pelaamisesta. Pelit eivät ole enää pitkään aikaan olleet jotain pikselimössöä, jossa on tavoitteena tuhota, rakentaa, ajaa tai liikkua tasolta tasolle päämäärättömästi. Pelit sisältävät hyvin käsikirjoitettuja tarinoita, laajoja maailmoja ja yllättävän syviä henkilöhahmoja. Parhaimmillaan ne ovat pistävää yhteiskuntakritiikkiä ja ihan oikeasti taidetta.


Pelialan tulevaisuus on nuorten käsissä ja sen opiskelusta on tullut yhä moninaisempaa. Osaamistaan messuilla oli näyttämässä esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulu, jonka eräs oppilaista koottu ryhmä oli tehnyt pelin nimeltään Arena Masters.


Tämä peli vei ulkoasultaan suoraan sinne kasarin peleihin, joita lapsena harrastin. Jo esittelyvideo oli niin hurmaavan kasaria, että täysi kunnia näille nuorille. Omalle ylä-asteella nyt olevalle pojallenikin opiskelijat jaksoivat antaa vinkkejä tulevalle pelialalle. Monimuotoinen opiskelu ja etenkin se matematiikka ovat nyt niitä, joihin kannattaa panostaa.


Lisää tietoa pelimessuista löytyy messukeskuksen sivuilta täältä. Opiskelusta löytyy tietoa taas esimerkiksi täältä ja jos pelaaminen kiinnostaa kasvattajana, niin suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan Pelikasvatuksen sivuihin täällä. Ja se Arena Masters löytyy tietty keväällä täältä.


3 kommenttia:

  1. Tämä olisi ehkä voinut olla myös kiinnostava tapahtuma (joskin muutakin ohjelmaa osui sen verran tähän viikonloppuun että en olisi kuitenkaan päässyt paikalle), ehkä pitää ensi vuonna kärkkyä. Vaikka näin hyvin kasuaalina pelaajana olisinkin varmasti ulkona suuresta osasta juttuja, mutta noin yleisesti ottaen aihe on kiinnostava...

    VastaaPoista
  2. Apua, mä olin kommentoimassa tähän ihan tajuttoman pitkän kommentin, joka vaan yhtäkkiä katos, kun kurkin toista välilehteä... Tota, en nyt varmaan saa kasaan ihan kaikkea sitä enää, mutta...

    Hienon ja kattavan postauksen olet koostanut. Pelimaailma on mullekin tuttu muutamien vuosien takaa - olen lapsuudesta asti pelannut. Nyt muutama vuosi on mennyt hiljaiseloa pelaamisen kanssa ja nyt on sellanen tunne, että niin paljon kaikkea uutta on tullut näitten parin viime vuoden aikana pelimaailmaan, päätä huimaa. Ollaan nyt tässä parin viime viikon ajan palailtu Tommin kanssa pelimaailmaan ja toivonkin että löydettäisiin nyt joku peli joka miellyttäisi kumpaakin. Olisi kiva pelata yhdessä, mutta meillä on suhteellisen erilainen maku pelien suhteen. Nyt ollaan pelattu Rocket Leagueta, mutta en usko sen olevan meillä kovin pitkäikäinen peli. Jos muutaman viikon sitä jaksaisi hakata, niin olisin tyytyväinen.

    Pelaaminen on kiva harrastus, siksi tätä mielellään virittäisi käyntiin uudestaa. Kuten sanoit, nykyään pelejä tulee siihen tahtiin, ettei perässä pysy. Ehkä siksi on vaikea keksiä meille sopiva peli, kun valinnanvaraakin on liikaa...
    Tiia

    VastaaPoista
  3. Ooohhh .... haluan ehdottomasti kokeilla peliäyttelyä, kun tämä Covid-19 on valmis. Toivoisin pelaavani ennen tätä pandemiaa :(

    VastaaPoista