perjantai 17. heinäkuuta 2015

Timeline





Olen kehittänyt jonkinlaisen fetissin tarinoihin aikamatkustuksesta. Olen sitä sukupolvea, jolle Paluu tulevaisuuteen edusti mahtavinta tarinankerrontaa ikinä. Erilaiset koneet ja teoriat ja aikamatkustuksen paradoksit kiinnostivat ihan simona.

Esimerkiksi Stephen Kingin 11/22/63 on esimerkki oikeasti hyvästä aikamatkustustarinasta viime aikoina. Elokuvista taas esimerkiksi About Time oli mielenkiintoinen. Vaikka onkin esimerkki myös siitä, että jostain kumman syystä aikamatkustus ja romantiikka ovat kaksi genreä, jotka tuntuvat koko ajan kulkevan käsi kädessä. Myös elokuvassa Project Almanac kulki romanttinen sivujuoni, mutta niitä aikamatkailun ongelmiakin käsiteltiin melko persoonallisesti.

Michael Crichtonin Timeline oli ihan viihdyttävä tarina aikamatkustusksesta myöskin. Siinä joukko arkeologeja löytävät kaivaukselta modernin esineen, joka näyttäisi kuitenkin lojuneen siellä vuosisatoja. Salaperäinen yhtiö kutsuu tutkijat luokseen ja nämä huomaavat mahdollisuuden oikeasti käydä tutkimansa vuosisadan alueilla. He siis matkustavat erinäisten tieteellisiltä kuulostavien selitysten kautta keskiajalle, ranskalaiseen Dordognen linnoitukseen ja luostariin. Eli siis sellaista perushömppää.

Välillä pääosan kirjassa vievät triviaalit tapahtumat keskiajalla. Politiikka ja juonittelu ja hahmojen sekaantuminen ajan elämään nousevat tärkeämmäksi elementiksi kuin aikamatkustus. Edes paradoksien muodostuminen ei tämän tarinan sisällä ole oleellinen uhka. Mieluummin olisin nähnyt itse aikamatkustuksen teemojen nousevan yli perinteisen tarinankerronnan. En jaksa kiinnostua linnoitusten valtataisteluista, koska... noh, vaihtoehtona olisi AIKAMATKUSTUSTA.


Tarinassa oli paljon hyvää yritystä. Tämä oli ensimmäinen Crichtonin kirjani ja nimi on aiemmin ollut minulle tuttu lähinnä Jurassic Parkin kautta. Melko perinteistä kerrontaa kuitenkin odotin ja sitä sainkin.

Kirjassa esiintyvä salaperäinen yhtiö, tiede aikamatkustuksen takana ja arkeologien saama uusi tieto olivat tarinassa parasta. Sitä olisi vain saanut olla enemmän. Etenkin tämän kumman yhtiön johtajan mietteet nousivat kirjasta edukseen. Tämä pohti aikamatkustuksen kulttuurillista vaikutusta melko syvällisesti ja tästä etenkin olisin lukenut enemmänkin.
“In other centuries, human beings wanted to be saved, or improved, or freed, or educated. But in our century, they want to be entertained. The great fear is not of disease or death, but of boredom. A sense of time on our hands, a sense of nothing to do. A sense that we are not amused.”
Tyylillisesti Crichtonilla ei tunnu olevan paljoa annettavaa ja tekstin tarkoitus on lähinnä vain kuljettaa juonta eteenpäin. Henkilöhahmot jäivät kaikki taustahahmoiksi. Joka ikinen. Yksikään ei oikeastaan noussut tarinasta esiin "päähenkilöksi" ja tämä hieman vaikeutti juonen seuraamista. Toisaalta en minä suurta kirjallisuutta ollutkaan metsästämässä vaan viihdytystä. Kyllä kirja sitä ainakin ajoittain tarjosi.

Jos olet lukenut hyviä kirjoja aikamatkustuksesta, niin vinkkejä saa antaa kommentteihin!



 Timeline, 1999, Michael Crichton, Arrow Books

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.